Kanto kaskessa

30.11.2007

Satu Hassi

Vuosisadan puoliväliin mennessä ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt henkeä kohti tulisi pudottaa kahteen tonniin vuodessa. Se on noin viidesosa Suomen ja EU:n nykytasosta ja alle myös Kiinan nykytason.

Kaksi tonnia hiilidioksidia tupruaa auton pakoputkesta vajaan 17 000 kilometrin matkalla, jos kärryn päästöt ovat 120 grammaa kilometrillä, eli bensaa kuluu viisi litraa sadalla. Siinä olisi autoilijan vuoden ajokiintiö, jos kodin sähkö ja lämpö tulisivat hiilidioksidipäästöttömistä energiamuodoista eivätkä ostokset ja harrastuksetkaan aiheuttaisi päästöjä. Vaihtoehtoisesti saisi käydä melkein kerran vuodessa Kanarialla.

Näin ilmaistuna ilmastonsuojelu kuulostaa kieltäymysten tieltä. Mutta yhä useampi taho EU:n komissiosta suuryrityksiin on alkanut puhua uudesta teollisesta vallankumouksesta.

Tekniset ratkaisut seuraavien vuosikymmenten päästövähennyksiin ovat pääosin olemassa. Lupaavia teknologioita, jotka voivat tulla avuksi 10–20 vuoden kuluttua, on monta. Mainitsen kaksi esimerkkiä.

Nobelisti Carlo Rubbian mukaan keskitetyt aurinkovoimalat pystyisivät tuottamaan koko Euroopan sähkön ruudulla, joka on vajaat 200 kilometriä kanttiinsa. Aurinkofarmien uskotaan olevan kaupallisesti kannattavia 15–20 vuodessa. Honeywell-yhtiön edustaja kertoi levistä, joiden biodieselsato hehtaarilta on yli 30 000 litraa vuodessa, öljypalmuun verrattuna lähes kymmenkertainen ja rypsiin verrattuna yli kolmekymmenkertainen. Leväfarmit tulevat kannattaviksi 5–10 vuodessa.

Uuden teollisen vallankumouksen voittajat ratkeavat uuden energiatekniikan markkinoilla. 1990-luvun lopulla suomalaisten osuus tuulivoimatekniikan maailmanmarkkinoista oli sama kuin osuutemme paperin maailmanmarkkinoista. Paperin markkinat olivat isommat, mutta tuulivoiman vuotuiset kasvuprosentit kaksinumeroisia, silloin ja nyt.

Nyt tuulivoima on isoa jo absoluuttisinakin numeroina. Mutta 2000-luvulla Suomi ei ole pysynyt uuden energiatekniikan kehityksen vauhdissa. Se on ollut poliittinen valinta. Me emme vauhdita investointeja uusiutuvaan energiaan syöttötariffeilla emmekä vihreän sähkön kiintiöillä. EU:ssa tällaisia takapajuloita on vain kolme: Malta, Puola ja Suomi.

Kanto kaskessa on paperiteollisuus. Paperipatruunat eivät halua syöttötariffia puuhakesähkölle. Ymmärrän, että he pelkäävät puun hinnannousua. Mutta samaan syssyyn paperiteollisuus vastustaa myös tuulivoiman syöttötariffia.

Viime lauantain Helsingin Sanomissa Stora Enson ex-johtaja Arno Pelkonen suomi paperiteollisuutta strategisen ajattelun puutteesta: ”Millään muulla toimialalla en ole nähnyt näin yksisilmäistä ja totaalista keskittymistä suhdanteista ja markkinaolosuhteista valittamiseen, saneeraamiseen ja kustannusten karsimiseen.”

Kukin ala saa olla niin pysähtynyt kuin itse valitsee. Mutta päättäjien ei pitäisi antaa vanhoille jättiläisille veto-oikeutta tulevaisuuden alojen kehitykseen.

Tweet