Hippi syntyy

1.2.2011

Rosa Meriläinen

”Uu-huu-huu, uu-huu-huu”, itki Marjutta lohduttomasti vastasyntynyt käärö rinnallaan. Hänen syyllisen näköinen miehensä roikotti surullisia Andien henkeen kirjailtuja tumppujaan reisiään vasten ja sulki silmänsä, kuten aina aloittaessaan pitkän selityksen.

Hippien perheen esikoinen, viisivuotias Patti hoksasi hetkensä tulleen, ja livahti synnytyssairaalan käytävään. Ei tunnetilaansa keskittynyt Marjutta, ei oman äänensä virtaan keskittynyt Petteri, eikä tietenkään päivän vanha uusi pieni umpisilmä Itu Hippi huomannut hänen poistumistaan.

Petterin seikkaperäisestä selostuksesta piirtyi esiin kaunis kuvakooste Pyynikinharjun metsikössä haahuilevasta sosiologista, joka oli yrittänyt vaimonsa toiveen mukaisesti etsiä sen puun, jonka juurella he olivat ensi kerran rakastelleet seitsemän vuotta sitten.

Suunnistus ei ollut Petteri Hipin vahvin alue. Hänen nuori vaimonsa oli kuitenkin vahvistanut Petterin luontosuhdetta huomattavasti. Siellä mies siis oli mennä viipottanut, oksiin kompastellen, näyttäen lyhyttukkaisenakin hontelolta pitkätukalta.

”Ehkä ne on kaatanut sen”, ehdotti Petteri varovaisesti tajuten jo sanoessaan, ettei lauseesta voi seurata muuta kuin entistä näyttävämpi kohtaus: ”Uu-huu-huu, kaupungin miehet on raiskannut meidän rakkauspajun!”

Patin istukka oli aikoinaan nimittäin haudattu juuri tämän rakkauspajun juurelle ja sinne piti vietämän myös kuopuksen istukka.

Petteri kohotti ääntään vain sen verran, että oletti tulevansa kuulluksi ja kertoi samaa kyytiä koko jutun.

Kolminkertainen muovipussi oli alkanut vuotaa jo bussimatkalla Pyynikille. Nolostunut Petteri oli joutunut hyppäämään pois kesken kyydin, jättäen jälkeensä pieniä punaisia täpliä. Vuotava pussi ja hukkunut paju olivat saaneet synnytyksessä valvoneen miehen pois tolaltaan ja hän oli jostain syystä käynyt dumppaamassa istukan Jalkasaaresta avantoon.

”Sähän oot aina sanonut, että haluaisit sun tuhkat heitettävän mereen”, muistutti Petteri saaden vertauksesta vastauksena sen minkä ansaitsikin: ”Uu-huu-huu”.

Marjutan vihdoin rauhoittuessa imettämään, Petteri keräsi rohkeutta ottaakseen esille toisen mieltänsä vaivanneen asian. Hänen mielestään Itu ei ehkä sittenkään ollut hyvä nimi lapselle.

”Jos se lausuttaisiin Iitu?”, ehdotti nimen isä Marjutta. ”Mutta Iitu on tyttöjen nimi”, protestoi Petteri hivenen ponnettomasti tietäen jo etukäteen, ettei tämä argumentti uppoaisi.

Tilanne olisi saattanut jo pian kääntyä Marjutan itkuksi, ellei Petteri olisi seinistä, katosta ja lattiasta turvaa ja rohkeutta hakiessaan vihdoin huomannut Patin kadonneen. Pieni paniikki oli lähes piristää tunnelmaa, ellei juuri sillä hetkellä sisään olisi törmännyt Petterin äiti, kansanedustaja Kaarina Hippi.

Petterin oli jätettävä Marjutta ja Itu Kaarinan ronskiin syleilyyn ja juostava etsimään Pattia. Auttaisitko hyvä lukija Petteriä keksimään Pikku-Itulle paremman nimen?

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.

Tweet