Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Teollisuus ei tuo onnea

Mikael Ahlfors

Spin doctor.
Puolueidensa aivot. Vihreiden Jukka Relander ja demarien Esa Suominen pohtivat blogissa politiikkaa ja politiikan ilmiöitä eduskuntavaalien lähestyessä.Mikael Ahlfors

Puolueidensa aivot. Vihreiden Jukka Relander ja demarien Esa Suominen pohtivat blogissa politiikkaa ja politiikan ilmiöitä eduskuntavaalien lähestyessä.

13.1.2011

Jukka Relander

Uuden vuoden aluksi on syytä siirtyä uusiin aiheisiin, sillä perustulosta vääntäminen ei vie keskustelua eteenpäin.

Ennen uutta avausta korjaan kuitenkin pari Suomisen edellisen kirjoitukseen lipsahtanutta virhettä.

Suomisen mukaan ”Relander vaikuttaa uskovan vilpittömästi siihen, että pätkätyöläisten ja työttömien elämästä kaikkoaa kaikki vaikeus ja ikävyys kunhan Suomessa siirrytään perustuloon”.

Ei, en usko, enkä ole väittänytkään noin. Tuolloin vaikeudet vasta alkavat: toimeentulotuen saaja saa näet perustulon myötä tilaisuuden ottaa itse ohjat käsiinsä. Se tietää vaikeuksia, mutta nuo vaikeudet ovat paljon parempi vaihtoehto kuin nykyjärjestelmän apatia ja toivon puute.

Vielä toinen lainaus: ”Vihreiden virallisen perustulomallin lähtökohtana on 440 euron veroton perustulo, joka on suunniteltu korvaamaan myös peruspäiväraha. Sdp:n esityksen toteutuessa peruspäivärahan saaja saa verojen jälkeenkin käteen lähes 100 euroa enemmän kuin jos vihreät saisivat päättää. Pienituloinen – toivottavasti lapsesi ei äänestä vihreitä.”

Pienituloinen äänestää vihreitä itse – ja toivoo, ettei lapsi kapinoisi ja alkaisi äänestää vanhaa valtaa. Laskelma 440 euron perustulosta, kuten Suominen hyvin tietää, perustuu vain ja ainoastaan siihen, että mallia suunniteltaessa laskettiin, mihin nykyisin käytettävät rahat riittäisivät. Siinä ei edes huomioitu verotulojen kasvun synnyttämää lisäjaettavaa, johon perustulon käyttöönotto ilman muuta johtaisi. Jos demarit järjestävät jostain 100 euroa lisää rahaa per työtön, olen valmis nostamaan perustuloa vastaavalla summalla noin neljässä sekunnissa.

Perustuloon siirtymällä työttömyys alenisi 3–4%, eli rakenteellinen työttömyys saataisiin aika hyvin ajettua alas. Sillä olisi toki hintansa. Se tarkoittaisi sitä, että nykyistä useampi tekisi pätkätöitä, ja samalla luonnollisesti sitä, että pätkätöiden tekijöillä ja pienyrittäjillä olisi vähän parempi perusturva ilman karensseja ja satunnaistulojen nauttimisesta koituvia taloudellisia sanktioita. Vakinaisessa työsuhteessa olisi toki yhtä usea kuin nykyisinkin.

Perustulon motivaatiovaikutuksia on vaikea arvioida. Emme kertakaikkiaan voi tietää, miten ihmisten käyttäytyminen muuttuu, jos järjestelmää viilataan toisennäköiseksi. Siksi ehdotan, että kokeillaan: valitaan vaikkapa vanhoista lääneistä yksi maaseutualue, yksi urbaanimpi alue ja joku suomenruotsalainen seutu, joilla siirrytään perustuloon määräajaksi. Katsotaan mitä tapahtuu.

Jos käy niin, että paikallinen talous taantuu ja/tai tuloerot räjähtävät kasvuun, lupaan julkisesti printata vihreiden perustulomallista version uusiopaperille ja polttaa sen Helsingin kauppatorilla villisti hihkuen (jos poliisi antaa luvan), enkä enää koskaan palaa asiaan.

***

Perustulo on pieni siivu laajempaa talous- ja sosiaalipoliittista keskustelua. Se on yritys sopeuttaa järjestelmiä vastaamaan talouden muuttunutta todellisuutta. Ja korostettakoon vielä erikseen: perustulomallin tavoitteena ei ole hyvinvointivaltion säilyttäminen, vaan päinvastoin, sen pelastaminen.

Sotien jälkeisinä vuosina, suljetun kansallisen talouden oloissa, vientiteollisuus otettiin valtiovallan erityiseen suojelukseen Hakaniemen ja Etelärannan yhteisin ponnistuksin. Ideana oli, että vienti tuottaa jaettavaa, synnyttää työpaikkoja ja luo yleistä vaurautta, jolla voidaan ylläpitää hyvinvointivaltiota.

Talouden kansainvälistymisestä alkanut ja 1990-luvun suuren laman vauhdittama talouden rakenteellinen muutos tuotti aika toisennäköisen Suomen. Telakat myytiin, tekstiili- ja huonekaluteollisuus menivät nurin, ja metsäteollisuuden tuotto on tippunut selviytymisrajalle. Fuusioituneet paperiyhtiöt siirtävät tuotantoaan halvemman työn ja nopeammin kasvava puun maihin.

Teollisuudelle on käymässä samoin, kuin maataloudelle aiemmin: se on yhä olemassa, mutta sen suhteellinen painoarvo hiipuu kovaa vauhtia. Tällä hetkellä teollisuudessa, rakennusalalla ja energian tuotannossa on noin 25 prosenttia työntekijöistä, eli teollisuudessa on korkeintaan puolet tästä. Jaettavaa tuottavat lähinnä toimihenkilövaltainen elektroniikkateollisuus, palvelut ja Suomisen hartaasti parjaamat luovat alat.

Suuntaus on yleiseurooppalainen. EU maissa noin kaksi kolmasosaa työvoimasta on palveluissa. Palveluista huomattava osa on julkisesti tuotettua, ja osan niiden kustannuksista kuittaa toki edelleen vientiteollisuuden tuotto, mutta tämä osuus laskee koko ajan.

Olennaisinta tässä on kuitenkin se, että ei ole kuviteltavissa sellaista tulevaisuutta, jossa perusteollisuus alkaisi luoda lisää työpaikkoja. Työllisyys kohenee PK-sektorilla ja itsensä työllistävien keskuudessa. Kun kolmikanta kokoontuu, työllisyydestä ja talouden tulevasta kasvusta vastaava joukko ei ole lainkaan edustettuna. Kolmikannan puitteissa sorvatut järjestelmät palvelevat taantuvaa järjestelmää.

Tämä on myös joukko, jolle demareilla ei ole mitään tarjottavaa. Se näkyy gallupeissa, ja puolueiden kannattajien ikärakenteissa. Demarit ovat lisäksi vuosikymmeniä vetäneet täysin hatusta temmatut yhtäläisyysmerkit yrittäjyyden ja vaurauden välille, ja pitäneet yrittäjiä ahneina kapitalisteina (toisin kuin suurteollisuutta). Suurin osa yrittäjistä tienaa kuitenkin vähemmän, kuin perus paperikoneen käyttäjä.

Museaalisiin järjestelmiin takertuminen on johtanut myös siihen, että kasvava joukko ihmisiä on sosiaalisten järjestelmien ulkopuolella. Yrittäjillä ei ole minkäänlaista perusturvaa, ja ”omassa työssään työllistyvän” keikkatyöläisen kannattaa mennä panttilainaamoon ennemmin kuin fattan luukulle.

Suominen, meillä on ongelma. Miten aiot ratkaista sen?





Viite