Maallikoita ja asiantuntijoita

26.10.2007

Jyrki Kasvi

Kirjoittaja on espoolainen vihreä kansanedustaja.

Me kansanedustajat olemme kaikkien alojen maallikoita. Joku ehkä tuntee sosiaalipuolen asioita muita paremmin, toisella on tietoa turvallisuuspolitiikasta, kolmannelle on kirkkolaki tuttu, mutta se ei vapauta meitä ottamasta kantaa myös niihin asioihin, joista emme tiedä mitään.

Maallikkous on edustuksellisen demokratian ydin. Liian läheinen suhde käsiteltävään asiaan, liika asiantuntemus, voi tehdä meistä jopa jäävejä.

Eduskunnan valiokuntiin kutsutaan lakiesitysten käsittelyn yhteydessä asiantuntijoita kertomaan, mistä kussakin esityksessä on kyse ja mitä vaikutuksia sillä voi olla.

Usein samat asiantuntijat ovat ottaneet asiaan kantaa myös ministeriön lausuntokierroksella, jotkut ovat osallistuneet jopa lakia valmistelleen työryhmän toimintaan.

Teknistyvässä ja monimutkaistuvassa maailmassa asiantuntijoiden merkitys korostuu entisestään. Miten kansanedustajat voisivat ilman apua päätellä, onko esimerkiksi Suomen RFID-passien sisältämien biometristen tunnistetietojen tietoturva riittävän hyvä? Sen arvioimiseksi kansanedustajien piti selvittää itselleen muun muassa se, miten passien tiedot kryptataan ja miten kryptausavain luodaan – onneksi paremmin kuin esimerkiksi Saksan ja Hollannin RFID-passeissa.

Mutta ovatko eduskunnan kuulemat asiantuntijat neutraaleja ja objektiivisia? Eivät tietenkään ole. Useimmat heistä ovat avoimesti etujärjestöjen ja alan yritysten asialla. Esimerkiksi energiapolitiikkaan vaikuttavia lakeja säädettäessä kuullaan energiateollisuuden järjestöjä ja alan yrityksiä, tekijänoikeuslakia säädettäessä tekijänoikeusjärjestöjä ja mediateollisuutta.

Mutta sillä heikoimmalla osapuolella – kansalaisella, kuluttajalla, luonnolla – ei välttämättä ole omaa etujärjestöä, jota kuulla valiokunnassa. Ja vaikka asiasta kiinnostunut kansalaisjärjestö jostain löytyisikin, eduskuntavierailuaan jännittävä kansalaisaktivisti ei ole käynyt samoja kalliita viestintäkursseja kuin etujärjestöjen ammattilobbarit. Ja niitä ammattilobbareita on monta jokaista amatööriaktivistia kohti.

Ja Suomessa lobbaus on vielä kevyttä. Brysselissä työskentelee arviolta 10 000 kokopäivätoimista lobbaria. Ei ihme, että moni kansanedustaja edelleen uskoo esimerkiksi energian kulutuksen kasvun olevan luonnonlaki ja kulutuksen rajoittamisen vaarantavan koko kansantalouden.

Lainsäädännön tehtävänä on kuitenkin suojata nimenomaan sen heikoimman osapuolen etuja. Sen, jolla ei ole puolestapuhujaa. Vahvat pitävät kyllä itse huolen eduistaan.

Meidän kansanedustajien tulee pystyä muodostamaan asiantuntijalausuntojen pohjalta objektiivinen kokonaisvaltainen näkemys, nähdä kuulemiemme asiantuntijoiden motiivien taakse ja muistaa, että kaikilla osapuolilla ei ole palkattuja edunvalvojia.

Joskus me onnistumme, aina emme.