Työ vai hyvä elämä?

20.10.2006

Outi Alanko-Kahiluoto

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja Helsingin Vihreiden puheenjohtaja

Pienten koululaisten päivät ovat lyhyitä, mutta aikuisten työpäivät pitkiä. Ratkaisuksi lasten yksinäisiin iltapäiviin on ehdotettu niin sanottua eheytettyä koulupäivää. Siinä oppitunnit, läksyjen teko, harrastukset ja lepo lomitettaisiin toisiinsa niin, että päivä venyisi lähemmäs aikuisten työpäivää.

Mutta jaksaisivatko koululaiset harrastaa ahtaissa, sisäilmaongelmista kärsivissä koululuokissa? Tulisiko harrastuksesta velvollisuus, joka hoidettaisiin koulussa? Venyisivätkö työpäivät entisestään, jos koulupäivät pitenisivät? Toisivatko vanhemmat entistä enemmän töitä kotiin, kun illat eivät kuluisi lasten harrastuksiin?

Pitää siis kysyä, minkä ehdoilla koulupäivää pidennetään, lasten vai työelämän. Jos lähtökohtana on lapsen hyvinvointi, kannattaisi lisätä taito- ja taideaineita, elvyttää säästöjen tappama kerhotoiminta sekä taata aamu- ja iltapäivätoiminnan resurssit. Jos taas halutaan etsiä joustavia ratkaisuja työelämän vaatimuksiin, olisiko rehellisempää lanseerata eheytetyn työpäivän käsite?

Harva pätkätyöläinen uskaltaa tehdä lyhennettyä päivää. Eniten ylitöitä tekevät pienten lasten isät. Aikana, jonka määräävä ideologia on työn ideologia, vaatii myös erityistä rohkeutta lyhentää työaikaa ollakseen enemmän lastensa kanssa.

Toisin oli kreikkalaisilla. Aristoteleen mukaan työhän ja tuotantoon sidottu oli tarpeittensa orja eikä siksi kyennyt ajattelemaan pyyteettömästi yhteistä hyvää. Vain vapaat kansalaiset (siis miehet) kykenivät tavoittelemaan hyvää elämää. Meidän yhteiskuntamme ei sen sijaan katso suopeasti niitä, jotka eivät työtä tee. Meillä ei ole soveliasta sanoa, että rahan ansaitseminen orjuuttaa.

Joidenkin mielestä perustuloa tarvitaan, koska tuotantoa syntyy nykyään kaikkialla, jopa ihmisten välisissä kohtaamisissa. Itse kavahdan sanan ”tuotanto” kätkemää utilitarismia. Rakkauteni ei ole mielihyvätuotantoa. Aika, jonka vietän lasteni kanssa, ei ole hoivatuotantoa.

Ehkä perustuloa sen sijaan voitaisiin ajatella vastauksena kysymykseen, miten on mahdollista yhtaikaa tehdä töitä ja tavoitella hyvää elämää. Perustulon turvin pienten lasten isä voisi tehdä lyhyempää työpäivää, yksinhuoltajaäiti ottaa vastaan työkeikan ja opiskelija keskittyä opintoihinsa.

Vihreiden mielestä vapaa-ajan pitää lisääntyä, jos tuottavuus kasvaa. Aristoteles tuskin olisi väittänyt vastaan. Filosofina, joka määritteli politiikan pyrkimykseksi hyvään elämään, hän sen sijaan olisi saattanut tunnustaa vihreää väriä.