Katse eteenpäin

13.8.2010

Jukka Vahti

muutos pelottaa ja aiheuttaa epävarmuutta. Ihmiset reagoivat muuttuvaan ympäristöön ja elämään eri tavoin: toiset lamaantuvat ja käpertyvät muistelemaan menneitä, toiset saavat edessä avautuvista mahdollisuuksista uutta intoa ja tuoreita ideoita.

Kun seuraa julkista keskustelua Suomessa lähes mistä tahansa aiheesta – vaikka maan sisäisistä lentoyhteyksistä, maahanmuutosta, seksuaalivähemmistöjen oikeuksista tai teollisuuden rakennemuutoksesta – tekee mieli päätellä, että kovinta meteliä pitävä porukka on lähes poikkeuksetta tuota menneisyyteen käpertyvää sorttia.

Hyvä esimerkki tästä on viime viikkoina käyty keskustelu maan sisäisen lentoliikenteen tulevaisuudesta. Oma lentokenttä ja -reitti näyttää muodostuneen keskisuurille suomalaiskaupungeille statussymboliksi, jonka menettämisen kuvitellaan aiheuttavan korvaamatonta vahinkoa kaupunkien arvovallalle.

Muulla tavalla asian herättämän keskustelun vilkkautta on vaikea selittää, sillä ainakin matkustajamäärien perusteella Porin ja Seinäjoen lentoreittien kohtalo vaikuttaa vain hyvin pienen, joskin isokenkäisen ihmisryhmän arkeen.

Jonkun pitäisi nyt kertoa kiivaimmille lentointoilijoille, että jo lähitulevaisuudessa nopea ja moderni junayhteys on kaupungille kuin kaupungille paljon trendikkäämpi kilpailuvaltti kuin menneiden vuosikymmenten potkurikoneromantiikka.

Onneksi maan hallituksella on jo ensi viikolla budjettiriihessään hieno tilaisuus osoittaa olevansa ajan hermolla.

Sen se voisi tehdä myöntämällä lisärahaa pikkuhiljaa ikuisuushankkeeksi muodostuvalle Seinäjoki–Oulu -rataosuuden perusparannushankkeelle, jotta työ saataisiin joskus valmiiksi. Lentoreittikeskustelu nosti jälleen esille sen, että Suomen rataverkossa on jonossa odottamassa aika monta muutakin kiireellistä projektia.

Kirjoittaja on Vihreän Langan vs. päätoimittaja.

Tweet