Sotaa ja rakkautta

23.6.2010

Elina Grundström

Muistan sen päivän kuin eilisen. Oli kevät 2007. Säätytalolla sorvattiin hallitusohjelmaa. Istuin Tallinnan-lautalla, kun puhelimeni piippasi. Tekstiviestin mukaan Vihreän Langan lehdistötuki oli kaksinkertaistumassa. Minua hirvitti, enkä oikein tiennyt miksi.

Vieressäni istuva antropologi vilkaisi viestiä. Hän totesi enteellisesti, että kun Maailmanpankki lahjoitti Kein saarille – joista kerrotaan tällä viikolla ilmestyneen Langan kirja-arviossa – ison summan rahaa vesiprojektiin, se pani koko paikkakunnan sekaisin.

Lehdistötuen uudistamisesta alkoi monen vuoden urakka, jossa uneliaasta viikkolehdestä kehitettiin tehokas uutiskoneisto ja moderni viikko- ja verkkolehden yhdistelmä. Nyt työ on tehty, ja minun on aika tehdä jotain muuta.

Vihreä Lanka on ollut taistelua, mutta myös rakkautta ja intohimoa: paras toimitus jossa olen koskaan työskennellyt, uskomaton kokoelma nuoria lahjakkaita toimittajia, jotka ovat voimiaan säästämättä kehittäneet sekä itseään että uudenlaista yhteiskunnallista journalismia.

Langalla on ollut myös paras lukijakunta, johon olen 25-vuotisen journalistinurani aikana törmännyt. Olen saanut juttuideoita, kritiikkiä, ja myös tällä alalla harvinaista kiitosta ja kannustusta lähes päivittäin.

Vuoden 2007 jälkeen puoluetoiminta on muuttunut jatkuvaksi kampanjoinniksi. Poliittinen keskustelu on yhä enemmän puolueviestinnän tuottamia ”avauksia” tai hahmotonta nettilätinää. Joidenkin arvioiden mukaan poliittinen lehdistö on sen vuoksi käymässä tarpeettomaksi.

Tämä kehitys on kuitenkin vain lisännyt todellisen poliittisen journalismin tarvetta. Ajatukset voivat kasvaa, kehittyä ja kirkastua vain medioissa, joissa jokainen kirjoittaja saa seistä sanojensa takana. Vihreä Lanka on ollut juuri sellainen.

Lanka on myös ollut oppimisprojekti vailla vertaa. Kaikki ovat lähteneet tästä toimituksesta parempina kuin ovat tulleet, myös minä.

Kiitos siitä kuuluu teille kaikille.

Tweet