Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
10.6.2010 13.36
Greenpeacen mukaan EU:n biopolttoaineiden kestävyyskriteerit eivät riitä estämään sademetsien häviämistä ja kasvihuonepäästöjen kasvua.
Tänään julkaistut kriteerit eivät Greenpeacen mukaan kata kaikkia biopolttoaineiden vaikutuksia, koska ne eivät huomioi muutoksia maankäytössä riittävästi.
Järjestö huomauttaa, että joidenkin sademetsien muuttaminen öljypalmuplantaaseiksi sallitaan kriteereissä edelleen. Lisäksi on epävarmaa, kuinka ehdotetut turvemaita turvaavat toimet toimivat ja kuinka niitä valvotaan.
"Pahimmillaan biopolttoaineet kiihdyttävät ilmastonmuutosta ja johtavat sademetsien tuhoutumiseen. Nykyisillä suunnitelmilla eurooppalaiset, jotka haluaisivat pienentää hiilijalanjälkeään, voivat tosiasiassa pahentaa ongelmaa käyttämällä biopolttoaineita", sanoo Greenpeacen EU-toimiston metsäjohtaja Sebastien Risso järjestön tiedotteessa.
Greenpeacen mukaan Suomen tulisi tukea taloudellisilla ohjauskeinoilla vain sellaisia biopolttoaineita, jotka vähentävät päästöjä eivätkä uhkaa luonnon monimuotoisuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi jäteperäiset biopolttoaineet ja biokaasu.
ilmastonmuutos  euroopan unioni  biopolttoaineet 
Tweet