Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Mikael Ahlfors
Ostettu vai palkattu? Sitra ehdottaa, että terveydenhuolto pannaan remonttiin.
3.6.2010 12.30
Sitran tänään torstaina julkaisema raportti esittelee vaihtoehtoisen tavan järjestää Suomen terveydenhuolto. Tavoitteena on taata kaikille työterveyshuollon tasoa vastaava perusterveydenhuolto.
”Alussa terveyspalveluiden tason nouseminen lisää kustannuksia, mutta pitkällä aikavälillä rakennemuutos laskee kustannuksia ja vaikuttaa positiivisesti kansantalouteen. Kustannustehokkuutta tuovat malliin rakennettavat kannustimet ja tuottajakentän rakenteen muutos”, sanoo tutkimusprofessori Aki Kangasharju.
Sitran mallissa keskeisessä roolissa terveyspalveluiden tilaajien ja tuottajien erottaminen toisistaan, eli sen sijaan, että palvelut tuotetaan itse, ne ostettaisiin jatkossa joko julkiselta tai yksityiseltä sektorilta.
Lisäksi mallissa ehdotetaan, että rahoitus hoidetaan yksikanavaisesti suoraan verotuksesta.
”Suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän ongelmat kulminoituvat rahoituksen monikanavaisuuteen, sillä suurin osa rahoitusvastuuta on hajautettu yli kolmelle sadalle kunnalle. Kunnat tuottavat terveyspalveluita talousarvio-ohjauksella, mikä ei kannusta niitä kehittämään palvelutuotantoaan kustannustehokkaasti ja vastamaan kansalaisten kysyntää”, Sitran kuntaohjelmaa johtava Antti Kivelä sanoo.
terveydenhuolto 
Tweet