Nato-tiellä monta hidastetta

27.4.2007

Hanna Ojanen

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin erikoistutkija.

Aina kun Suomeen nimitetään uusi hallitus, kysytään, joko nyt aletaan esitellä perusteita Nato-jäsenyyshakemukselle. Aina näyttää myös käyvän niin, että uusi hallitus lupaa uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon, jossa vastataan kaikkiin kysymyksiin. Selonteosta saadaan perusteet ratkaisulle, joka on pysyminen toistaiseksi entisellä linjalla.

Näin nytkin. Edellisiin hallituksiin ja edellisiin selontekoihin verrattuna erojakin tosin on. Aikaa myöten Suomi on lähentynyt Natoa ja Nato Suomea. Suomi on välillä ehtinyt jo kunnostautua suhteellisesti eniten joukkoja Nato-operaatioihin lähettävänä maana. Ja Nato on todennut, että siihen myönteisesti suhtautuvat kumppanit on syytä toivottaa tervetulleiksi mukaan toimintaan.

Lähentymisen tiellä näyttää olevan kaikenlaisia hidasteita. Yksi niistä on, ettei Natosta tiedetä tarpeeksi. Tarvitaan asiaa valaisevia selvityksiä – ja uusia selvityksiä, kun edelliset ovat ehtineet vanhentua tai niissä on ollut muuta vikaa. Odotellaan myös sopivaa liittymisseuraa; se kun voi antaa viitteitä siitä, miksi Suomi jäsenyyttä hakee. Baltian ja Balkanin maiden tai Georgian sijaan odotellaan siis Ruotsia.

Edelleen odotellaan, että EU ensin valmistuisi. Nyt annetaan turvallisuuspoliittisen selonteonkin odottaa sitä, että EU:n perustuslain ja yhteisen puolustuksen kohtalo selviäisi.

Pääsyy odotella on kuitenkin se, ettei vielä ole löytynyt riittävän kestävää argumenttia liittymisen puolesta. Lopulta nimittäin jäsenyydellä tuskin olisi suurta vaikutusta suuntaan tai toiseen. Kukaan ei edelleenkään pysyisi ”takaamaan” turvallisuutta, eivätkä suhteet muihin maihin paranisi tai huononisi. Mutta jäsenyyttä on vaikea perustella sillä, että sen käytännön merkitys on vähäinen.

Jäsenyys ei myöskään olisi mikään lopullinen ratkaisu Suomen turvallisuuspolitiikalle. Se ei pysäyttäisi EU:ssa alkanutta puolustusintegraatiota. Eikä se pysäyttäisi Naton tarvetta lähentyä sellaisia maita kuin Australia, Japani, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, Brasilia ja Intia. Nämä voivat olla tulevaisuuden globaalin toimijan keskeisiä liittolaisia.

Yksi hyötyjä Suomen Nato-jäsenyydestä voi kuitenkin olla Nato itse. Sille on järjestönä hyväksi saada uusia jäseniä. Laajentuminen osoittaa, että sitä vielä pidetään tärkeänä, että sillä on vetovoimaa ja että se on menestyvä järjestö. Erityisen hyvä on saada jäseniä, jotka ovat kyvykkäitä ja aktiivisia.

Kuten tuntemattomaksi jäänyt ruotsalainen virkamies kuuluu 1990-luvun puolivälissä todenneen: mikä tahansa järjestö, joka saa Suomen jäsenekseen, vahvistuu.