Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
16.4.2009 9.21
Maailmanlaajuinen rahtausverkosto aiheuttaa mittavia ympäristöongelmia, kerrotaan tänään torstaina julkaistavassa Rahdin rikokset -kirjassa.
”Kilometri tavallista uutta maantietä hautaa alleen 3–5 hehtaaria peltoa tai metsää. Saksassa arvioidaan liikennejärjestelmän vievän viisi prosenttia maan pinta-alasta”, tutkija Olli Tammilehdon kirjoittaa.
Hänen mukaansa vuonna 2006 Britannia sekä toi että vei 14 000 tonnia suklaakuorrutettuja vohveleita.
Tammilehdon mukaan kansainvälinen kuljetusjärjestelmä on myös keskeinen osa prosessia, jolla ympäristöä kuormittava tuotanto siirretään rikkaista maista köyhiin.
Hän muistuttaa, että kuljetusten avulla tavara siirtyy rikkaisiin maihin, mutta tuotannon ongelmat eivät, jolloin ekologinen velka kasvaa.
”Alun toista tonnia painava auto jättää jälkeensä kaivospaikkakunnille ja muualle jätteitä yhteensä 25 tonnia. Niistä nelisen tonnia on vaarallisia ongelmajätteitä.”
Kirjan julkaisee Into Kustannus.
liikenne 
Tweet