Doping laillistettava

16.3.2009

Jarkko Tontti

Kirjoittaja on kirjailija, joka kirjoittaa uimahallin ja kuntosalin tuomalla hyvällä ololla. Lisää Tontin blogikirjoituksia löydät täältä.

Erkki Vettenniemen kirja Piikit ja pillerit (Teos 2009) runttaa ryttyyn vakiintuneen doping-puheen ja sen taustaoletukset. Koko huippu-urheilun maailma perustuu itsepetokseen ja kaksinaismoralismiin. Niin sanottu doping on käytännössä välttämätöntä menestymiselle lajissa kuin lajissa.

Kiinnijääminen on tyhmyyttä, huonoa tuuria tai syyllisyydestä kumpuavan avautumisen seuraus. Huippukiekonheittäjä Werner Reiterer sai tarpeekseen valheessa elämisestä vuonna 2000 ja sanoi suoraan virtsanäytteen kerääjälle olevansa ”täynnä aineita.”

Ideologia jyrää ja tosiasiat vaikenevat. Huippu-urheilusirkukseen rahaa mättävän opetusministeriön sivuilla hurskastellaan yhä  ”urheilijoiden oikeudesta puhtaaseen kilpailuun ja urheilun oikeudenmukaisuuden puolustamisesta.”

Koko termi doping on hämärä. Valmisteiden jaottelu sallittuihin ja kiellettyihin on tulkinnanvaraista. Kofeiini oli joskus kielletty aine. Nyt se on sallittu, vaikka kofeiini kiistatta parantaa urheilijan suorituskykyä.

Jokainen menestyvä urheilija on kodin pikku ravintokemisti, joka työntää sisäänsä vitamiineja, lisäravinteita, antioksidantteja, inositolia, kreatiinia sun muita enemmän tai vähemmän laillisia mömmöjä.

Vettenniemi viittaa British Journal of Sports Medicine –lehteen (6/2004), jossa tutkijat toteavat, että  kaikkien suorituskykyä edistävien lääkkeiden salliminen olisi humaani ratkaisu, joka tekisi urheilusta reilumpaa ja turvallisempaa.

Ajatus on mitä kannatettavin.

Samalla pitäisi päättäväisesti erottaa toisistaan kilpaurheilu ja kuntoliikunta.

Ensimmäinen on osa viihdeteollisuutta, jälkimmäinen kansanterveyden keskeisiä kysymyksiä. Ensimmäisen tukeminen julkisista varoista on yhtä pölvästimäistä kuin jos julkisin varoin tuettaisiin tosi-TV -ohjelmia tai Idols-kisoja.

Jälkimmäisen rahoittaminen on sijoitus kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.

Taitavasti tehdyssä viihteessä ei sinänsä ole mitään vikaa. Mäkihyppelyn katsominen voi olla yhtä rentouttavaa ajanvietettä kuin on rapsakka popkappale tai tietokonepelin pelaaminen. Viihde tarjoaa meille hetken unohduksen arjen paineesta. Tämä kaikille sallittakoon.

Ongelma on siinä, että urheilun väitetään olevan jotain muuta. Siihen liitetään yhä yleviä kasvatuksellisia ihanteita ja sinivalkoisia tuntoja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.