Tuloeroista ja kateudesta

30.3.2009

Jarkko Tontti

Kirjoittaja on kirjailija ja pienituloinen. Lisää Tontin blogikirjoituksia löydät täältä.

Olen jo vuosia kulkenut päivittäin kalliolaisen leipäjonon ohi. Se on aina ollut pitkä. Viime aikoina katse asfaltissa seisovien ihmisten letka on ulottunut kauemmas ulko-ovesta kuin koskaan aikaisemmin. Ja ne ilmeet. Välinpitämättömyyttä, häpeää, epätoivoa.

Tilastot vahvistavat kokemukseni. Köyhien määrä kaksinkertaistui vuodesta 1995 vuoteen 2007.

Luit aivan oikein. Toisin kuin voisi luulla, lamavuonna 1995 pienituloisiksi luettavia oli vain 7,2 prosenttia väestöstä. Vuonna 2007 heitä oli 13,6 prosenttia.

Osittain tämä johtuu tilastointiperusteista. Nousukausi on rikastuttanut osaa väestöstä vauhdilla ja köyhyysraja lasketaan väestön mediaanitulosta. Suomeksi tämä tarkoittaa, että tulonsiirrot köyhille eivät ole kasvaneet samaa vauhtia kuin ansiotulot.

Mutta silti. Jos ennen kokemattoman pitkä nousukausi ei ole johtanut huono-osaisuuden vähenemiseen, järjestelmässä on jotain vikaa.

Tähän asti minäkin olen uskonut, että rikkaiden kadehtiminen on tyhmää ja itsensä ampumista jalkaan tai ties mihin paikkaan. Rikkaiden rikastuessa myös köyhien asema parantuu, sanoivat.

Suomessa tätä reseptiä on kokeiltu 1990-luvulta alkaen. Tuloksena on ollut hyvätuloisten ihmisten rikastuminen yli kaikkien odotusten. Mutta toisin kuin annettiin ymmärtää, absoluuttisesti huono-osaisten määrä ei vähentynytkään.

Yritys oli ehkä kokeilemisen arvoinen, te kaikkien puolueiden kokoomuslaiset, mutta se ei toiminut.

Ei silti, suon rahaa halajaville ahkerille ihmisille kunnon tulot. Yrittämisessä voi menettää kaiken, joten siitä tulee saada kunnon korvaus jos se onnistuu. Ahkeran ja lahjakkaan pitää saada myös rahallista korvausta ponnistelustaan, vaikka se tuskin on kenellekään ainoa syy tehdä työtään.

Mutta silti. Jorma Ollila sai vuonna 2007 palkkaa 9,8 miljoonaa euroa. Usean toimitusjohtajan tulot ovat satojatuhansia euroja kuukaudessa. Onko heidän työpanoksensa arvo tosiaankin niin suuri?

Väitän, että edes kaikkein ahkerimman, lahjakkaimman ja tuotteliaimman ihmisen työn tulokset eivät oikeuta nykyisen kaltaisia tuloeroja. Kukaan meistä ei ole korvaamaton.

Hyvä elämä, toimitusjohtajankin, riippuu myös yhteiskunnan ja koko ihmiskunnan kokonaistilasta. Kukaan ei ole saari, ei edes Caymansaarille rahansa siirtävä verokonna. Giganttiset tuloerot tuhoavat kaikkiin ihmisiin vaikuttavalla tavalla yhteiskunnan ja ihmiskunnan yhteenkuuluvuutta.