Hyvä paha kilpailu

30.3.2007

Satu Hassi

Kirjoittaja on vihreä europarlamentaarikko.

Kilpailu markkinoilla tuottaa puhtaampaa ja älykkäämpää tekniikkaa, ja kaikenlaista kivaa entistä halvemmalla. Mutta se tuottaa myös turhakkeita, roskaa, oravanpyörästä pudonneita yksilöitä, autioituvia kyliä ja kaupunkeja, tuhoutuneita sosiaalisia verkostoja.

Pahinta on, että kilpailu niin usein harhauttaa meidät unohtamaan pääasiat ja keskittymään siihen, mikä ratkaisee asemamme kisassa.

Jo 1970-luvulla tutkijat varoittivat, että fossiilisten polttoaineiden tuprutus lämmittää maapalloa. He sanoivat, että sitten kun lämpeneminen näkyy arkihavainnoissa, prosessi on jo tosi pitkällä. Silti kesti yli 30 vuotta ennen kuin päättäjien enemmistö alkoi puhua ilmastonmuutoksesta oikeasti vakavaan sävyyn. Hallitukset kun ovat vastahankaisia tekemään mitään mikä saattaisi vaarantaa niiden asemaa kilpailussa suhteellisesta vauraudesta ja samalla vaikutusvallasta.

Vaurauden ylittäessä tietyn rajan – suunnilleen Etelä-Korean tason – sen kasvu ei enää lisää onnellisuutta. Silti ei ole niin upporikasta maata, ettei sen hallitus pyrkisi talouskasvuun.

1950-luvulla elänyt keskiverto suomalainen olisi nykykriteereillä köyhä, mutta tuskin tunsi itseään köyhäksi, koska vertasi itseään aikalaisiinsa. Keskiverto suomalainen nyt ei tunne itseään äveriääksi, vaikka 1950-luvulla olisi sellainen ollut.

Pelkkä vauraus ei tee onnelliseksi, mutta useimmat ovat tyytymättömiä jos ovat naapuria köyhempiä. Tulotasosta riippumatta useimmat ihmiset haluaisivat toisen mokoman lisää. Jos tienaa tonnin, haaveilee kahdesta. Jos tienaa miljoonan, haaveilee kahdesta.

Ilmastonsuojelu ja ylipäänsä pääsy kestävän kehityksen tielle edellyttää paljon lakeja, kansainvälisiä sopimuksia, päästökauppaa, uutta tekniikkaa, veroja ja sen sellaista. Mutta tarvitaan myös kulttuurista muutosta, uutta tapaa arvioida se, milloin yksilö on onnistunut elämässään ja hallitus toimissaan. Onnellisuus ja kestävä kehitys eivät pohjimmiltaan ole nollasummapeliä. Jos yksilö tuntee itsensä onnelliseksi, se ei ole toisilta pois. Kun yksi valtio onnistuu edistämään kestävää kehitystä, se voi hyödyttää kaikkia.

 Kisa poliittisesta vallasta sen sijaan on nollasummapeliä, yhden puolueen lisäpaikka eduskunnassa on toiselta puolueelta pois. Se, että politiikka on väistämättä luonteeltaan kilpailua, on toisaalta hyvä. Mutta toisaalta kilpailun kyllästämän ilmapiirin kautta on hyvin vaikea edesauttaa sitä kulttuurista muutosta, jota kestävä kehitys tarvitsisi.

Kovasti vain onnea vihreille hallitusneuvottelijoille, jos kutsu tulee!