Ilmasto ja vangin dilemma

22.12.2006

Satu Hassi

Kirjoittaja on vihreä europarlamentaarikko.

”Maailman hallitukset kulkevat unessa kohti ilmastokatastrofia. Se tuli selväksi YK:n uusimmassa ilmastokonferenssissa Nairobissa. ... Aiemmissa ilmastokonferensseissa EU on vetänyt neuvotteluja eteenpäin, mutta siellä, Suomen johdolla, se [EU] oli eksyksissä ja hajanainen”.

Näin kirjoitti brittitiedelehti New Scientist pääkirjoituksessaan marraskuun lopulla, Nairobin ilmastokokouksen päätyttyä.

Britannian ympäristöministeri David Miliband sanoi, että ilmastoneuvotteluissa hallitukset toimivat kuin vanhan vitsin herrasmiehet, jotka eivät pysty astumaan ovesta, koska ovat juuttuneet kumartelemaan toisilleen hokien, ”te ensin”.

Globaalit hiilidioksidipäästöt pitäisi kääntää reippaaseen laskuun ennen vuotta 2020. Kioton sopimus ei sano mitään vuoden 2012 jälkeisestä ajasta.

Nairobissa tehtiin muutama tärkeä päätös työryhmistä ja jatkoneuvotteluista. Mutta tärkein, eli se miten ilmastonmuutosta aiheuttavia päästöjä alennetaan vuoden 2012 jälkeen, ei siellä seljennyt yhtään.

Ihmiskunnalla on enemmän tietoa kuin ikinä ennen. Me tiedämme, että ilmastonmuutos uhkaa viedä kodit ja pellot sadoilta miljoonilta ihmisiltä. Mutta onko ihmiskunnalla viisautta estää ilmastonmuutoksen muuttuminen katastrofiksi? Mikään ei – ainakaan vielä – todista siitä.

Pahin kompastuskivi, jota harvoin sanotaan ääneen, on kilpailu vallasta.

Maailman valtioiden välinen taloudellinen kilpailu on samalla mittelöä suhteellisesta vallasta. Liian moni hallitus uskoo, että päästöjen rajoittaminen haittaa talouskasvua eli heikentää omaa asemaa valtapelissä. Tätä uskoa ei kylläkään mikään selväjärkinen analyysi tue. Mutta usko on vahva, ja sitä uskoa saarnaavat kaikki energiasyöpöt teollisuudenalat, esimerkiksi Suomen paperiteollisuus.

Junassa, joka on menossa helvettiin, hallitukset keskittyvät kisaamaan paikasta ykkösluokassa.

Yhteiskuntatieteilijät tuntevat vangin dilemman. Pekkaa ja Paavoa kuulustellaan rikoksesta. Jos kumpikaan ei tunnusta, molemmat saavat puoli vuotta vankeutta. Jos vain Pekka tunnustaa, hän selviää kolmella kuukaudella, kun taas Paavolle mätkäistään viisi vuotta, ja päinvastoin. Jos molemmat tunnustavat, he saavat molemmat neljä vuotta vankeutta. Yhteinen etu olisi pitää suu supussa. Mutta toisaalta Pekka tietää, että kieliipä Paavo tai ei, tunnustaminen lyhentää hänen omaa tuomiotaan. Ja Paavo tietää saman. Jos molemmat maksimoivat oman etunsa, tulos on molempien kannalta huonompi kuin yhteistä etua ajattelemalla.

Maailman hallitukset ovat kuin nuo vangit. Niiden vankila on vanhentunut kilpailuajattelu, jonka takia liian monien hallitusten päätavoite on, että oma maa vähentäisi päästöjä ainakin hitaammin kuin muut.

Jos tätä ei saada loppumaan ja pian, me kaikki yhdessä kuljemme kiihtyvällä vauhdilla kohti kaikille pahinta vaihtoehtoa.