Tehtailtujen Skandaalien Suomi

11.6.2008

Lotta Backlund

Olenko todellakin ainoa, joka ei jaksaisi enää yhtään jeesustelua tästä ”vaalirahoituskriisistä”? Eikö tämä oikeasti kenenkään muun mielestä ole tekemällä tehty myrsky vesilasissa?

Jokainen, joka on ollut ehdokkaana tai seurannut kampanjaa läheltä, tietää, että vaalikampanja on luonteeltaan hyvin erikoinen rupeama. Ennen kaikkea siinä tarvitaan suuri joukko ihmisiä ehdokkaan taakse ja mahdollisimman paljon henkilökohtaista kontaktia äänestäjiin.

Raha ei suinkaan ole kampanjassa arvokkain asia.

Iltapäivälehdet levittävät kieroutunutta epäilystä, että jos ehdokkaalle ilmaantuu fyrkkaa tilille, niin hän lienee automaattisesti rahoittajan talutusnuorassa. Miksi nimenomaan rahan antaminen velvoittaisi enemmän kuin muun tuen?

Miksei kukaan pelkää, että vapaaehtoinen kampanjatyöntekijä voi mennä esittämään kansanedustajalle vaatimuksia? Työntekijä on saattanut olla ehdokkaalle paljon arvokkaampi kuin kymppitonni tilillä.

Nyt pohditaan laajasti, miksi tavaratalokuninkaat sun muut rahaherrat antavat rahaa ehdokkaille. Emme halua uskoa, että he voisivat pyyteettömästi haluta eduskuntaan niin paljon kepulaisia (vaikka se onkin hieman epäilyttävää).

Mutta totta kai he antavat rahaa. Heidän intresseissään on saada itselleen sopiva ehdokas valittua. Se on jokaisen meistä intresseissä!

Valitettavasti kaikilla ei ole pätäkkää lyödä ehdokkaalle käteen. Monet antavat aikaansa ja vapaaehtoista työvoimaansa, koska eivät voi antaa rahaa. Toiset antavat rahaa, koska eivät voi antaa aikaansa tai työvoimaansa.

Olin 15-vuotiaana ensi kertaa mukana eduskuntavaalikampanjassa. Olin järkeillyt, että ellen itse kerran saa äänestää (johon valveutuneen teinin itseriittoisuudessa olisin mielestäni ollut valmis), voin sentään yrittää vaikuttaa niihin, jotka saavat. Harkitsin, luin esitteitä, valitsin ehdokkaan.

Ja niin minä sitten seisoin maaliskuisessa räntäsateessa Kolmen sepän patsaalla jakamassa ehdokkaani esitteitä, hymy huulilla, hyvällä asialla. Se oli minun intresseissäni.

Onko edustaja siis myös kiitollisuudenvelassa tiimiläisilleen? Että jos jollakulla kampanjassa auttaneella on henkilökohtainen intressi jossakin asiassa ja hän ottaa yhteyttä, niin häntä ei saisi auttaa? Pitäisikö kampanjatiimiläisten nimet myös tilittää jonnekin?

Tai jos joku on poliittisesti kiinnostunut ja lahjoittaa rahaa kampanjaan, niin hänen ei sen jälkeen mielellään ikinä pitäisi olla yhteydessä edustajaan, koska se olisi korruptiota.

Me siis luotamme edustajiimme sen verran, että annamme heidän hoitaa puolestamme lakien säätämisen ja valtion budjetin jakamisen, mutta emme usko, että he kykenevät säilyttämään omat mielipiteensä, koska joku antoi heille muutaman tonnin vaalikampanjaan.

Olemme kai me vähän fiksumpia. Olemmehan?

Tweet