Taivaallinen rauha

16.6.2008

Frank Johansson

Törnävän saaren pienellä maailmanmusiikkilavalla esiintyy kiinalainen kahden veljeksen yhtye Guo Brothers. Sateisessa aamussa kuulijoita on vain kourallinen.

Suurin osa Provinssirockin vieraista vasta heräilee krapulaisina teltoissaan tai autojen takapenkillä huonosti nukutun yön jälkeen. Olen itsekin hetki sitten kömpinyt ylös. On sunnuntai, neljäs kesäkuuta 1989.

Keikan aikana epämukava yö ja tihkusade kuitenkin unohtuvat. Kiinalainen bambuhuilu ja sheng, eräänlainen puhallettava urkuharmoni, soivat eteerisen kauniisti. Soitettuaan settinsä veljekset myyvät lavan edessä kasettejaan.

Säälin soittajia, jotka selvästikin hakevat köyhään matkakassaan lisäystä, ja ostan yhden kasetin. Sen nimi on Hevosmiehen laulu.

Pari tuntia myöhemmin iltapäivälehtien erikoispainosten lööpit huutavat jo kissankokoisin kirjaimin Taivaallisen rauhan aukion verilöylystä Pekingissä. Yön aikana kansanarmeijan sotilaat ovat vyöryneet torille ja tyhjentäneet sen jo toista kuukautta mieltään osoittaneista opiskelijoista.

Myöhemmin olen joka vuosi kesäkuun alussa uudestaan ja uudestaan miettinyt tuota keikkaa. Aikaeron takia tori oli jo tyhjennetty, kun kuuntelin Guo-veljeksiä.

Milloin he kuulivat torin tapahtumista? Tiesivätkö he lavalle astuessaan, mitä oli tapahtunut? Jos tiesivät, vaikuttiko se heidän soittoonsa?

En tietenkään saa koskaan kysymyksiini vastausta. Kasetinkannen tekstistä tiedän vain sen, että toinen veljeksistä oli ennen soittanut kansanarmeijan orkesterissa.

Mielikuvissani heidän soittonsa oli Taivaallisen rauhan aukion tapahtumien takia kuitenkin entistä haikeampi, entistä kauniimpi.

Työhöni Amnestyssä on tietenkin aina kuulunut tämän päivän muistaminen. Tänä vuonna sattui niin, että olin mielenosoituksen murskaamisen vuosipäivänä Vierumäellä luennoimassa Suomen olympiakomitean joukkueen johdolle Kiinan ihmisoikeustilanteesta.

Hyvin monet Kiinan ihmisoikeusongelmista palautuvat yhä tähän 19 vuoden takaiseen tapahtumaan, jonka käsittely on Kiinassa edelleen tabu.

Vieläkään emme tiedä, kuinka moni kuoli torilla ja tapahtumia seuranneessa pidätysaallossa. Pari sataa vai useita tuhansia? Tiananmenin äitejä, jotka haluavat oikeuden virallisesti surra kuolleita lapsiaan, häiritään ja vainotaan vieläkin.

Tänä vuonna virallinen Suomi noteerasi verilöylyn vuosipäivän symbolisesti ”sopivalla” tavalla. Puolustusministeri Jyri Häkämies tapasi Pekingissä kiinalaisen kollegansa, siis henkilön, joka on verilöylystä vastaavan organisaation tämänhetkinen johtaja. Olisikohan toista päivää ollut tarjolla?

Itse kuuntelin koko matkan autossa Vierumäelle Guo-veljeksiä. Taivaallisen rauhallista musiikkia.

Tweet