Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Ilmastohutien pelko
3.10.2019
”Pitää olla tarkkana, ettei erehdyksessä tehdä tehottomia juttuja.”
”Minä olen vihreämpi kuin vihreät itse, mutta olen jo 57-vuotias. Tässä iässä en jumalauta jaksa enää pelleilyä näön vuoksi. Pitää olla varma että toimet ovat vaikuttavia.”
”Ettei vaan pahennetaan tilannetta tekemällä Suomessa jotain, mikä lisää päästöjä muualla.”
Tältä kuulostaa, kun valtionhallinnon pomot kuvailevat sitä, miten ilmastonmuutos näkyy heidän työssään.
Pääsin keskustelemaan aiheesta valtionvarainministeriön iltatilaisuudessa ainakin tusinan kokeneen virkamiehen kanssa. (Ja he kaikki tosiaan sattuivat olemaan miehiä.)
Kyseessä on vuosittain sidosryhmille järjestettävä tapahtuma, jossa tarjolla on kansliapäällikkö Martti Hetemäen puheenvuoro, iltapalaa ja viiniä.
Yritän aina päästä paikalle, koska valtiovarainministeriö on niin kiinnostava. Siellä asuu paljon valtaa.
Valtiovarainministeriö on superministeriö. Sen laatima budjetti sanelee, mitä poliitikoilla on varaa tehdä. Sen julkisen talouden suunnitelma ulottuu vaalikausien yli.
Tutkijat ovat kritisoineet valtiovarainministeriön näennäisen puolueettomuuden taakse piiloutuvaa oikeistolaisuutta.
Valtiovarainministeriön laaja valta koskee myös ilmastotoimia. Jos saastuttaminen, kuten lentäminen tai turve, halutaan verolle, on valtiovarainministeriöllä aiheesta paljon sanottavaa. Samoin siinä, kuinka auki valtion kukkaron nyörit ovat vihreille investoinneille.
Valtionvarainministeriössä on havahduttu ilmastokriisiin. Jo puoli vuotta ennen IPCC:n puolentoista-asteen raporttia silloinen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) sanoi, että ilmastonmuutoksen hillinnän tulee olla keskeinen ohjaava tavoite kaikissa budjettiin liittyvissä kysymyksissä.
Suomessa tämä tavoite ei vielä juuri näy, mutta maailmalla Suomi on edistänyt hiilen hinnoittelua. Jo 40 maata on sitoutunut ideaan, muun muassa kaikki suuret EU-maat. Näin kertoivat valtiovarainministeriön vastuulliset iltatilaisuudessa.
Käytännössä eteneminen tarkoittaa ainoastaan tahdonilmaisua sille, että hiiltä pitää verottaa. Käytännön toimet päättävät maat tahoillaan ja siihen tuntuu vielä olevan matkaa.
Ylipäätään kuulostaa siltä, että valtiovarainministeriössä, ja valtionhallinnossa laajemminkin, ollaan ilmaston suhteen vielä tukevasti suunnittelupöydän ääressä. Ilmiön vakavuus kyllä tunnistetaan, mutta pelko siitä että Suomi ainoana lähtisi liikkeelle, istuu tiukassa.
Virkamiesten suuri huoli vääristä askelista tuntuu ylimitoitetulta. Voihan olla, ettei optimaalista ilmastotoimea löydy laskemallakaan.
Ja vaikka sellainen löytyisikin, voi olla, että laskelma on jotenkin pielessä. Niin kävi, kun valtiovarainministeriö arvioi vuonna 2013
Sitten on vielä kysymys siitä, kenen kannalta optimaalisia toimia haetaan? Ilmastopolitiikka on juurikin politiikkaa. Arvovalintoja siitä, mikä saa maksaa, minkä arvoinen on yksi teollisuuden työpaikka ja minkä arvoisia vähenevät päästöt.
Se vaihtoehto, ettei optimaalisen toimen puutteessa tehdä mitään, on karu.
Jos Suomi oikeasti aikoo olla hiilineutraali vuonna 2035, pitää ilmastotoimissa uskaltaa edetä, vaikkei jokaista tulevaa askelta vielä tiedetä.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
