Ehkä ilmaston pelastaa vain epäonnistuminen

2.10.2019

Milo Toivonen

Milo Toivonen on Vihreän Langan toimitusharjoittelija.

Koen harvoin ilmastoahdistusta, mutta tuoreimpien ilmastonmuutoksen etenemistä kuvaavien raporttien lohduton viesti on hiipinyt minunkin ihoni alle.

Tiivistettynä niiden mukaan globaalien hiilipäästöjen pitäisi kääntyä dramaattiseen laskuun nyt, jotta pahimmilta ilmastonmuutoksen vaikutuksilta vältyttäisiin.

Tehtävän vaikeutta alleviivaa se, että maailman päästöt eivät ole kääntyneet laskuun vieläkään, vaikka maailman valtiot ovat lisänneet toimia hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi.

Pariisin ilmastosopimukseen kirjattu lämpenemisen rajoittaminen puoleentoista asteeseen on jalo tavoite, mutta raporttien mukaan se vaatisi päästövähennyksien viisinkertaistamista vuoteen 2030 mennessä. Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen edes kahteen asteeseen vaatisi päästövähennyksien kolminkertaistamista.

Arvioiden mukaan nykyiset päästövähennykset eivät riitä edes taittamaan päästöjä laskuun, ennen kuin aika lämpenemisen rajoittamiseen puoleentoista asteeseen on ohi.

Ilmastonmuutosraportit ovat jo vuosikymmeniä kertoneet samaa: maapallon saastuttamisen ja hiilen päästämiseen ilmakehään on loputtava, tai seuraukset ovat kohtalokkaat. Kun näin ei ole tapahtunut, on toimenpidesuositukset täytynyt päivittää vuosi vuodelta rankemmiksi.

Nyt ihmiskunta on ajautunut pisteeseen, jossa tutkijat joutuvat kertomaan raportissa, että ilmastonmuutoksen rajoittaminen 1,5 asteeseen ei ole fysiikan lakien mukaan mahdotonta, mutta sen saavuttaminen vaatisi ennennäkemättömiä kansainvälisiä päästövähennystoimenpiteitä koko yhteiskunnassa.

Me ihmiset olemme lajina erityisen hyviä toimimaan tehokkaasti ja rakentavasti äkillisen kriisin iskiessä. Samalla olemme erityisen huonoja toimimaan silloin, kun kriisi ulottuu vuosikymmenien ja -satojen ajanjaksolle.

Siksi en ole enää varma, onko järkeä pitää yllä toivoa, että lämpeneminen voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen. Kahdenkin asteen rajaan pääsemiseksi vaadittavat toimet ovat niin suuria, että realistia hirvittää.

Kun on kyse ihmiskunnan suurimmasta kriisistä, olisi toivottavaa, että polku siitä selviämiseen ei perustuisi fantasialle globaalista äkkiheräämisestä hitaasti etenevän kriisin keskellä. Näin ei ainakaan tapahdu, jos ilmastotavoitteiden maalia siirretään aina eteenpäin, ilman takarajaa.

Ehkä ihmiskunnan yhteisen ilmastoprojektin onnistuminen vaatii sen, että myönnämme ensin epäonnistuneemme.

ilmastokriisi  ilmastopolitiikka