Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Sammeli Heikkinen
Kotimaisuus ei tee naudasta ilmastoystävällistä – miksi myytti on niin sitkeä?
19.8.2019 12.11
Onko IPCC:n arvio sittenkin pahasti alakanttiin?
IPCC:n toissaviikkoinen maankäyttöraportti antaa perusteet myös täysin päinvastaiselle tulkinnalle kuin se, mikä nousi Suomessa keskusteluun. Arvostettu ympäristöajattelija George Monbiot kirjoitti viime viikolla brittilehti Guardianissa, että lihantuotannon ilmastovaikutus asettuu selvästi raportin antamaa kuvaa huonompaan valoon, jos huomioidaan maankäytön vaihtoehtoiset ilmastovaikutukset.
Hän viittaa Naturessa julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan esimerkiksi pohjoiseurooppalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki kaksinkertaistuu, jos huomioidaan karjatalouden vuoksi menetetty hiilensidontapotentiaali. Karkeasti sanottuna kyse on siis siitä, että maa-alalla, jossa kasvatetaan rehua eläimille, voisi kasvaa myös metsää, joka olisi huomattavasti merkittävämpi hiilinielu ja hiilivarasto.
Kotimaisesta naudasta ei saa ilmastotekoa, vaikka kuinka yrittäisi. Toissa viikolla julkaistu kansainvälisen IPCC-ilmastopanellin maankäyttöraportti kannusti vähentämään lihansyöntiä.
Se toi suomalaiseen keskusteluun tuttuja väitteitä, joissa kotimainen nauta ei ole ilmastokriisin syy vaan jopa osa ratkaisua. Tällaiset väitteet ovat kuitenkin vailla pohjaa: naudanlihan tuotannon aiheuttamat metaanipäästöt ovat mittava rasite ilmastolle eikä nurmirehu muuta asiaa merkittävästi.
Keskustalaiset elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä esittivät heti IPCC-raportin jälkeen julkaistussa kirjoituksessa, että karjatalous olisi keino edistää ruokajärjestelmän ilmastoneutraaliutta:
”Meillä on myös kaikki työkalut käsissämme kehittää ruokajärjestelmäämme kohti hiilineutraaliutta. (...) Osa ratkaisua on jatkaa ja vahvistaa entisestään nurmeen perustuvaa kotimaista maidon ja lihan tuotantoa.”
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä meni vielä pidemmälle ja kutsui 8. elokuuta lähettämässään tiedotteessa nurmiviljelyä tehokkaaksi hiilensidonnan keinoksi.
Sitä se ei ole. Nurmea viljellään kahdenlaisella maaperällä: suurin osa on kivennäismaata ja loput eloperäistä niin sanottua turvemaata. Kivennäismaalla nurmiviljelyssä voidaan parhaimmillaan päästä pieneen nieluun, mutta turvemailla kyse on lähinnä muuten syntyvien päästöjen rajoittamisesta.
”Maaperäseurantaa on tehty 40 vuotta. Sen perusteella kivennäismaan pelloilla päästään parhaimmillaan vähän plussan puolelle, jolloin nurmipelto ei ole päästöjen lähde vaan nielu. On vaikea arvioida, kuinka paljon tätä nielua voidaan kasvattaa”, maatalouspäästöihin erikoistunut tutkimusprofessori Kristiina Regina Luonnonvarakeskuksesta (Luke) sanoo.
”Pitää kuitenkin muistaa, että osa nurmipelloista on turvemailla. Kivennäismaiden nielupotentiaali ei kokonaisuudessaan varmaankaan riitä kompensoimaan turvepeltojen päästöjä.”
Eli kokonaisuutena ollaan kaukana siitä tilanteesta, että nurmiviljely itsessään olisi hiilinielu – puhumattakaan siitä, että nielun puolelle päästäisiin, kun metaania hönkivät naudat on otettu huomioon.
Nauta on ilmastolle haitallinen tuotantoeläin, koska sen ruuansulatuksessa syntyy metaania. Jos ajatellaan vain ruuantuotantoa, naudassa on paljonkin järkeä: muuten ruokatuotantoon kelpaamattomalla maalla voidaan tuottaa ruohoa, jonka nauta voi syödä, tuottaa ensin maitoa ja lopuksi lihaa.
”Metaani on hinta siitä, että voimme välillisesti syödä ruohoa”, Nurmi hiilinieluna -hanketta Lukessa johtava tutkija Perttu Virkajärvi sanoo.
Ilmastonmuutoksen myötä on alettu ymmärtää, että tämä hinta on liian kova. Koska kyseessä on merkittävästi hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu, metaanipäästöjen vähentämiseen kiinnitetään paljon huomiota. Siksi IPCC:kin kehottaa vähentämään lihansyöntiä.
Lihansyönnin puolustajana tunnettu keskustan Kärnä vähätteli toissa viikolla kirjoittamassaan blogitekstissä naudan metaanipäästöjä:
”Ilmastoraportin mukaan Euroopan karjatalouden metaanipäästöt ovat 8% kokonaisuudesta ja ne laskevat koko ajan. (...) Eurooppalainen ja erityisesti pohjoismainen karjatalous näyttää olevan IPCC:n tietojen mukaan vakaalla pohjalla. Aivan toista onkin sitten riisinviljely, joka tuottaa 24% kaikista maatalouden metaanipäästöistä. Nämä päästöt nousevat koko ajan.”
Vaatii tarkkuutta huomata, että kaksi esitettyä lukua eivät ole keskenään vertailukelpoiset. Euroopan karjatalouden kahdeksan prosenttia on osuus globaaleista karjatalouden metaanipäästöistä. Se ei sinänsä kerro mitään nautojen ilmastovaikutuksen suuruudesta vaan ainoastaan sen, että Euroopan osuus karjatuotannon metaanipäästöistä on samaa luokkaa kuin Euroopan osuus maapallon väestöstä.
Karjan metaanipäästöihin verrattuna kolminkertaiselta kuulostava 24 prosenttia on puolestaan riisin osuus kaikista maatalouden metaanipäästöistä. Vastaava luku karjataloudelle on 66 prosenttia eikä kahdeksan kuten moni huolimaton lukija saattaisi Kärnän tekstistä ajatella. Globaalisti karjatalous aiheuttaa siis yli kaksi kertaa suuremmat metaanipäästöt kuin riisinviljely.
Mutta mistä oikeastaan on kyse tässä myyttisessä nurmiviljelyssä, jonka ansiosta ministeritasolta lähtien kehdataan esittää suomalainen naudanliha ratkaisuna ilmastokriisiin? Vaikuttaisi siltä, että naudan ilmastovaikutukseen halutaan lainata samaa logiikkaa, joka on tehnyt naudasta ruokatuotannollisesti järkevän ratkaisun Suomessa.
”Suomessa nurmikasvit kasvavat ilmaston vuoksi muita kasveja paremmin. Se on johtanut siihen, että puolet maataloustuotannon arvosta on maitoa ja lihaa. Tähän ei ole jouduttu vahingossa vaan siksi, että meidän suhteellinen kilpailukyky on näissä tuotteissa parempi”, Luken Virkajärvi sanoo.
Nurmiviljely on hyvä tapa tuottaa ravintoa alueilla, jotka eivät muuten sovellu ruokatuotantoon. Tämä ei tee nurmesta kummoista hiilinielua, vaikka tilannetta yritetään parantaa. Esimerkiksi elintarvikeyhtiö Valio haluaa maidostaan ilmastoneutraalia vuoteen 2035 mennessä. Siihen pääsemiseksi maaperän hiilensidontaa on saatava parannettua, jotta muut ilmastovaikutukset – merkittävimpänä lehmien hönkimä metaani – saadaan sidottua samassa tuotantoprosessissa.
Pelkkä nurmen hiilensidonta ei riitä ratkaisuksi. Lisäksi tarvitaan muitakin keinoja, kuten naudan metaanituotannon pienentämistä vaikuttamalla ruuansulatukseen ruokavaliomuutoksilla.
Karjatalouden ilmastotaakkaa kasvattaa myös metsien hävittäminen. Karjatalous on rakentamisen ohella toinen merkittävistä metsäkadon aiheuttajista Suomessa. Tilojen kasvaessa karjatilat tarvitsevat suurempia peltoja, joille syntyvä lanta voidaan levittää. Usein on edullisempaa raivata metsää pelloksi kuin ostaa uutta peltoa kauempaa.
Tähän voisi olla ratkaisuna lannan osittainen hyödyntäminen esimerkiksi biokaasuna. Lannan käsittelyn kehittäminen tällä tavalla parantaisi kannattavuutta ja mahdollistaisi jäljelle jäävien ravinteiden kuljetuksen kauemmaksi eläintuotannosta, mikä vähentäisi tarvetta raivata uutta peltoa läheltä.
Kotimainen nauta on ilmastoystävällinen valinta vain, jos nautaa on kertakaikkisen pakko syödä ja ainoana vaihtoehtona on esimerkiksi brasilialainen naudanliha. Kun verrataan vastaavia tuotteita, suomalaisen tuotannon ilmastovaikutukset eivät eroa esimerkiksi tanskalaisesta tai saksalaisesta naudanlihasta.
”Eteläamerikkalaiseen emme ole toistaiseksi edes yrittäneet verrata missään hankkeessa, mutta kaiken järjen mukaan päästöt ovat paljon suuremmat, jos kyse on pohjoisen sademetsäalueen tuotannosta ja liharotuisen karjan lihasta.”
Lukessa ruuan ilmastovaikutuksiin perehtynyt erikoistutkijan Juha-Matti Katajajuuren mukaan on kuitenkin väärin ajatella, että olisi olemassa yksi luku, joka kertoisi naudanlihan päästöt. Suurin ero tulee siitä, että onko kyse lihakarjasta vai lypsykarjasta. Pienimmillään päästöt ovat silloin, kun liha on maitotuotannon oheistuote, ja suurimmillaan silloin, kun kyse on pelkästä lihantuotannosta.
”Kasvihuonekaasupäästöt ovat karkeasti noin puolitoistakertaiset silloin, kun tuotetaan liharotuista karjaa.”
Katajajuuren mukaan hiilijalanjäljen vaihtelu on naudanlihassa suurempaa kuin missään muussa elintarvikkeessa.
”Lihakiloa kohti vaihteluväli on Suomessa noin 30 kilon hiilidioksidipäästöä vastaavista päästöistä aina 45 kiloon.”
Kun huomioidaan kypsentäminen ja sen aiheuttama hävikki, lopullinen hiilijalanjälki nousee vielä jopa yli kymmenellä kilolla.
Naudanlihaa ostavan kuluttajan on vaikea tietää, onko naudanliha lypsy- vai lihakarjasta. Todennäköisyys on kuitenkin lypsykarjan puolella, sillä sen osuus kotimaisen naudanlihan tuotannosta on yli neljä viidesosaa. Suurempipäästöisen lihan saattaa myöskin erottaa kaupassa siitä, että liharodusta valmistettu liha on usein brändätty erikseen.
Sinänsä tällainen tuskailu on turhaa. Naudanlihan ilmastopäästöt ovat joka tapauksessa korkeammat kuin millään muulla elintarvikkeella, olipa kyseessä lypsylehmän tai lihakarjan liha.
Onko IPCC:n arvio sittenkin pahasti alakanttiin?
IPCC:n toissaviikkoinen maankäyttöraportti antaa perusteet myös täysin päinvastaiselle tulkinnalle kuin se, mikä nousi Suomessa keskusteluun. Arvostettu ympäristöajattelija George Monbiot kirjoitti viime viikolla brittilehti Guardianissa, että lihantuotannon ilmastovaikutus asettuu selvästi raportin antamaa kuvaa huonompaan valoon, jos huomioidaan maankäytön vaihtoehtoiset ilmastovaikutukset.
Hän viittaa Naturessa julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan esimerkiksi pohjoiseurooppalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki kaksinkertaistuu, jos huomioidaan karjatalouden vuoksi menetetty hiilensidontapotentiaali. Karkeasti sanottuna kyse on siis siitä, että maa-alalla, jossa kasvatetaan rehua eläimille, voisi kasvaa myös metsää, joka olisi huomattavasti merkittävämpi hiilinielu ja hiilivarasto.
naudanliha päästöt maatalous lihansyönti ilmasto
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
