Asiakasomistaja – tunne vaikutusvaltasi

1.3.2019

Henriikka Tavi

Henriikka Tavi on kirjailija ja runoilija.

”On harmillista, että ruokavaliosta on tullut identiteettikysymys”, valitteli erään puolueen puheenjohtaja vaalitentissä, kun häneltä kysyttiin puolueen halukkuutta tukea poliittisesti siirtymistä kasvisvoittoisempaan ruokavalioon. Halukkuutta ei löytynyt.

Minuakin harmittaa. Siksi yritän ymmärtää. Mitä sellaista lihaa syömällä voi ilmaista, ettei sitä kertakaikkiaan voi yhtään rajoittaa?

Ehkä kyse on ihmiskuvasta; ehkä pinnan alla on menossa taistelu siitä, mikä ihminen on. Onko ihminen onneton saaliseläin vai mahtava peto? Onko lihansyönti jonkinlainen voimannäytös – vähän samanlainen kuin mopolla, autolla tai veneellä päristely?

Voima ja valta on ollut fossiilisessa kulttuurissamme pakkautuneena sinne, minne energiakin. Maailman kymmenestä suurimmasta yrityksestä viisi toimii polttoaineen jalostuksen piirissä.

Jotain kulttuuristamme kertoo myös se, että tavallisen arjen suorimmin saastuttelevat toimet autoilusta pihviin ovat maskuliinisuuden symboleja. Ehkä tästä syystä naisten on helpompaa muokata ruokavaliotaan kasvisvoittoiseksi ja mennä töihin bussilla.

Vai onko kyse siitä, että lihansyöjä haluaa ilmaista vain sitä, ettei halua ilmaista mitään. Että hänelle on tärkeää olla vaatimatta erikoisruokavaliota ja syödä sellaista ruokaa, mitä on tarjolla.

Eikö voisi olla niin, että tavallinen syöjä kaipaisi tukea kasvissyönnin lisäämiseen? Jos muutkin söisivät, hän ihan mielellään valitsisi kasvishernekeiton.

Suomalaisten ruokavaliota on ohjailtu ylhäältä päin ennenkin: on vaihdettu punainen maito kevytmaitoon ja pannukahvi suodatinkahviin ja suolan määrää säädelty. Samalla tavalla pihvit voitaisiin vaihtaa oletusarvoisesti papupataan, ainakin pari kertaa viikossa.

Olen viime aikoina lukenut melkoisen määrän ilmastonmuutosuutisten kommenttiketjuja. Etenkin ruokavalioon liittyvät uutiset tuntuvat menevän kommentoijilla ihon alle.

Valtava huoli on myös siitä, miten maaseutu selviää muutoksesta. Maaseutu kurjistuu ja autioituu entisestään, kuuluu hätähuuto.

Kirjoitan tätä kolumnia Pohjois-Karjalassa maatilamatkailua tarjoavalla luomutilalla. Olen täällä hiihtolomalla. Tilalla on  yksitoista Hereford-lehmää, jotka saavat käyskennellä vapaasti pihapiirissä. Eilen aamiaisella talon emäntä kertoi, että tämä on viimeinen vuosi, kun he pitävät karjaa.

Syy karjasta luopumiseen ei ole kasvissyönnin suosiossa. Kyse on siitä, että lihan hinta on painettu niin alas, että eläinten kasvattamisessa ei ole enää mahdollista: ei ainakaan, kun haluaa kohdella eläimiä hyvin.

Vain valtavat tilat voivat selvitä, ja niissäkin tilallinen raataa, emännän sanoin ”kuin orja” ja silti laiminlyö eläinten tarpeet. Kuka karjanpitäjä haluaa kohdella eläimiä sillä tavalla, emäntä kysyi. Tuskin pohjimmiltaan kukaan.

Lihan ja maidon kasvisruokaa suuremmalla ilmastokuormalla on vastineensa inhimillisessä kuormittavuudessa: tarvitaan koneita, metsäpeltoalaa, rehua ja lisäksi karjan hoitaminen vaatii työvoimaa aivan toisella intensiteetillä kuin peltojen viljely.

Jos ruoka hinnoiteltaisiin sen perusteella miten työlästä ja kallista sen tuottaminen on, lihan hinta olisi jo valmiiksi sellaisella tasolla, että se ohjaisi kulutusta kasvispainotteisempaan suuntaan.

Syytä lihan halpuuteen ja siihen, ettei maanviljely ja karjankasvatus mittavista tuista huolimatta elätä viljelijöitä, voi etsiä myös välittäjäportaasta ja suurista keskusliikkeistä. Mikäli ruoka ostettaisiin suoraan tuottajilta tai pienemmiltä jälleenmyyjiltä, tuottaja saisi järkevän osansa. Hinnat olisivat korkeampia, mutta edelleen kohtuullisia.

Eräs tuttavani tiedusteli hiljaittain sitä, miksi Alepassa vihannekset ovat niin moninkertaisesti pakattuja. Vastaukseksi tuli pitkä selostus strategiasta, jolla S-ryhmä yrittää saada kuluttajat valitsemaan ekologisesti.

Vuosikausia keskustelu ekologisuudesta on jumahtanut kuluttajan valintoihin. Kuluttajaa vastuuttamalla suuret yritykset ovat mestarillisesti välttäneet vastuutaan.

”Ekologisia vaihtoehtoja” on ollut tarjolla vaikka kuinka, silti lihankulutus jatkaa kasvamistaan. Kulutuksen kasvu ei johdu ihmisten todellisista tarpeista – markkinatalous perustuu sille, että kuluttajille luodaan uusia tarpeita tarpeiden päälle.

Haastan siksi kaikki SOK:n asiakasomistajat havahtumaan omistajanvaltaansa. SOK on edustuksellisen demokratian pohjalta toimiva osuuskunta, jonka edustajisto valitaan seuraavan kerran keväällä 2020.

Jospa viimeistään keväällä 2020 alkavan kauden myötä S-ryhmä muuttaisi strategiaansa jatkuvasta halpuuttamisesta ja laajentumista kohti kohtuullisuutta. Sekä maapallo että maaseutu tarvitsee sellaista hinnoittelua, jossa tuotteen ekologinen ja inhimillinen kuormittavuus ja sen kuluttajahinta ovat suoraan verrannollisia keskenään.

Tämä on iso muutos, koska se todennäköisesti on ristiriidassa suuryritysten kasvustrategian kanssa.

Voikin olla että ilmaston lämpenemisen rajaaminen 1,5 asteeseen ja jättimäisten kauppaketjujen olemassaolo eivät mahdu samaan maailmaan. Silti ainakin yhteen isoon toimijaan meillä pitäisi olla mahdollisuus vaikuttaa.

Onhan niin, että ilmastonmuutos uhkaa myös S-etukorttijärjestelmää.

ilmastonmuutos  kulutusvalinnat  lihansyönti  feminismi  vähittäiskauppa