Eurovaalien kärkiehdokkaat alkavat hahmottua

15.11.2018

Markus Drake

Edellisissä Europarlamenttivaaleissa vuonna 2014 asetettiin ensimmäistä kertaa puolueiden kärkiehdokkaita. Valituksi tuli suurimman puolueryhmän eli keskusta-oikeiston EPP:n ehdokas Jean-Claude Juncker.

Suomessa politiikkaa seuraavat huomasivat, että viime viikolla sama ryhmä valitsi kärkiehdokkaakseen baijerilaisen CSU:n Manfred Weberin. Valinta sai harvinaisen paljon huomiota Suomessa, koska valinta tehtiin Helsingissä ja koska vastaehdokkaan nimi oli Alexander Stubb (kok.).

Homma selvä, Manfred Weber on EPP:n ehdokas. Miltä näyttää tilanne muissa puolueissa? Keitä ne ovat nimittämässä?

Demarit ovat nimittämässä hollantilaisen Frans Timmermansin. Timmermans on tällä hetkellä yksi komission varapuheenjohtajista ja ollut pitkään johtava virkamies ja ulkoministeri Hollannin johdossa.

Tory-johtoinen ECR-ryhmä, johon Suomen perussuomalaiset kuuluvat, on asettamassa tällä kertaa oman ehdokkaansa, tsekkiläisen mepin Jan Zahradilin.

Viime vaaleissa ryhmä boikotoi kärkiehdokasprosessia, mutta on nyt lähtenyt siihen mukaan.

Kaksi ryhmää, jotka viime kerralla olivat täysillä mukana kärkiehdokkaillaan, ovat sen sijaan pakka pahasti sekaisin.

Vasemmiston European Left -puoluetta edusti viime kerralla nykyinen Kreikan pääministeri Alexis Tsipras. Tällä kertaa siltä suunnalta ei ole ainakaan vielä kuulunut ehdokasta.

Aika näyttää sen sijaan kuluvat sisäiseen tappeluun. Tappelua lietsoo ennen kaikkea Ranskan La France Insoumise -puolueen johtaja Jean-Luc Mélenchon.

Katsotaan, saako European  prosessiinsa rotia kokouksessaan joulukuun alussa.

Suurena federalistina tunnettu Guy Verhofstadt oli viime kerralla Alde-ryhmän ehdokas.

Tällä kertaa puolueessa on meneillään outo väistöliike, joka tähtää siihen, että ryhmä kasvaisi yhdistymällä Ranskan presidentti Emmanuel Macronin La République en Marche -puolueen kanssa. Samalla se ohittaisi koko kärkiehdokkuusprosessin ja siirtäisi komission puheenjohtajan ehdottamisen takaisin kabinetteihin.

Viime kerralla Alde oli täysillä mukana, nyt ryhmä ilmeisesti katsoo että on hyödyllisempää mitä vähemmän vaikutusvaltaa kansalaisilla on prosessiin.

Mielenkiintoa tähän lisää varmaan se, että Aldella on juuri nyt suuri määrä valtionpäämiehiä, yhtä monta kuin EPP:llä. Aldessa voidaan ajatella, että näillä voimatasapainoilla heillä saattaa olla parempi mahdollisuus komission puheenjohtajuuteen, jos mennään Eurooppa-neuvoston eli valtionpäämiesten kautta.

Suunnitelmaan saattaa tosin tulla mutkia matkaan, sillä neljässä Alde-johdetussa maassa pidetään vaalit ennen europarlamenttivaaleja, samaan aikaan niiden kanssa tai pian niiden jälkeen.

Yksi näistä maista on Suomi. Jätän tässä vaiheessa avoimeksi arvion siitä, onko Suomen kummallakaan Alde-puolueella, keskustalla tai RKP:llä, mahdollisuuksia pääministeriyteen.

Muut Alden johtamat, kansallisiin vaaleihin suuntaavat maat ovat Belgia, Viro ja Tanska.

Missään näistä ei hallitusta johtavan liberaalipuolueen asema näytä loistavalta. Voi olla, että Alde-hallitusten määrä on nykyistä huomattavasti pienempi siinä vaiheessa kun komission puheenjohtajasta päätetään.

Macron on karismaattinen, mutta hänkin saattaa törmätä valtionpäämiesten puolueuskollisuuteen.

Ja sitten on vihreät. Se on EPP:n lisäksi ainoa puolue, jolla on jossain määrin järkevä ja suhteellisen avoin ehdokkaanvalintaprosessi.

Neljä kärkiehdokaskandidaattia esitettiin, ja kolme heistä sai tarvittavan kannatuksen: europarlamenttiryhmän puheenjohtaja ja Saksan vihreiden kärkiehdokkaaksi jo valittu Ska Keller, hollantilainen meppi Bas Eickhout ja Belgian senaatin jäsen, professori Petra De Sutter.

Nämä kolme kisaavat keskenään Euroopan vihreiden kongressissa Berliinissä marraskuun lopussa. Ja koska vihreät on vihreät, kaksi heistä valitaan ehdokkaiksi.

Millaisia nämä vihreät ehdokkaat sitten ovat?

Ska Keller on ennakkosuosikki, sillä hän oli kärkiehdokas jo viime kerralla ja on pärjännyt hyvin sen jälkeen. Keller on ollut meppinä vuodesta 2009. Hän on 36-vuotias itäsaksalainen ja tunnetaan työstään pakolaispolitiikan ja kauppapolitiikan ympärillä.

Suomalaisia saattaa kiinnostaa, että Skalla on suomalainen mies, Vihreän liiton hallituksen jäsen, allekirjoittanut Markus Drake. Tämä laskettakoon hänen suurimmaksi heikkoudekseen, ennakkosuosikkipaineiden lisäksi.

Bas Eickhout on nuorekas 42-vuotias meppi. Hänetkin valittiin Euroopan parlamenttiin vuonna 2009. Sitä ennen Eickhout toimi ilmastonmuutokseen erikoistuneena tutkijana ja oli laatimassa IPCC:n ilmastoraporttia.

Hänellä on takanaan nouseva ja dynaaminen puolue eli Alankomaiden GroenLinks. Eickhout on tunnetumpi Euroopan vihreiden keskuudessa kuin kolmas ehdokas, Petra de Sutter.

Flaaminkielinen de Sutter jäi varasijalle europarlamenttivaaleissa vuonna 2014. Sen jälkeen hänet nostettiin Belgian senaattiin, josta hän on edustanut vihreitä Euroopan neuvoston yleiskokouksessa.

De Sutter on ehdokkaista kokenein politiikan ulkopuolella. Hän on gynekologian professori, johtavassa asemassa Ghentin yliopistosairaalassa. Hän on yksi harvoja trans-ihmisiä johtavissa poliittisissa asemissa maailmassa.

Vaikka myös de Sutterilla on takanaan kasvava puolue, hänen verkostonsa Euroopan vihreiden sisällä ovat ehdokkaista heikoimmat.

Näistä kolmesta ehdokkaasta kaksi tulee siis toimimaan vihreiden kärkiehdokkaina. 

Jos edellisen kampanjan malli toistuu, molempia ei päästetä edustamaan puoluetta Euroopan yleisradioiden järjestämiin vaaliväittelyihin, vaan tärkeimpiin debatteihin osallistuu vain eniten ääniä saanut.

Raportoin Twitterissä suoraan Euroopan vihreiden vaalikongressista Berliinissä niin paljon kuin pystyn. Joten jos prosessi ja kuviot kiinnostavat, kannattaa seurata.