Ilmastoniksipirkan sukupolvi

26.10.2018

Tuija Siltamäki

Tuija Siltamäki on Tampereen ylioppilaslehti Aviisin päätoimittaja.

Lähestyvien vaalien kunniaksi suomalaispoliitikot ovat hyvin huolissaan ilmastonmuutoksesta. Esimerkiksi tähän tapaan:

Meidän on tehtävä enemmän ja nopeammin ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi. (Juha Sipilä)

Ilmastonmuutos on eloonjäämisen kysymys. (Ville Niinistö)

Ilmastonmuutokseen liittyvät juhlapuheet on nyt pidetty. (Antti Rinne)

Voi kuulkaa, tällä puolella juhlapuheet on pidetty jo kauan sitten.

Esimerkiksi meitä 90-luvun alussa syntyneitä on yläasteelta alkaen opetettu ja syyllistetty sammuttamaan valot aina, kun lähdemme huoneesta, ja sulkemaan vesihana hampaiden harjaamisen ajaksi. Jokaisessa kielten oppikirjassa käytiin kirpputorilla (der Flohmarkt) ja puhuttiin ympäristön (die Umwelt) suojelusta.

Silloin ei vaadittu poliittista tai taloudellista järjestelmää muuttumaan, vaan muistutettiin holhoavasti jotain urpoja lapsia ottamaan laturi irti seinästä siksi aikaa, kun sillä ei ladata.

Ei mikään ihme, jos tällainen lapsellinen ilmastoniksipirkkailu on jättänyt moneen suomalaiseen tunteen siitä, ettemme me voi lähestyvälle katastrofille mitään. Eihän intialaisilla edes ole vesihanoja!

Joo, ei varmasti valoja naksuttelemalla voidakaan. Muutosten on oltava perustavanlaatuisia.

Niinpä meistä tuli eläkeiättömiä aikuisia, jotka huuhtelevat härkispaketteja kylmällä vedellä kuin idiootit ja muka-leikkisästi syyllistävät toisiaan siitä, että joku on unohtanut lajitella biojätteen erikseen.

Vakuuttelemme toisiamme siitä, että ihan hyvää on tämä vegaaninen juusto, ei maistu yhtään lateksilta. Laskemme, kuinka vakavasta kaamosmasennuksesta pitää kärsiä, jotta saa lentää talveksi Kaakkois-Aasiaan. Onks toi viina vegaanista?

Vähäpäästöisessä illanvietossa mietitään elämän isoja kysymyksiä. Kannattaako ostaa asunto Helsingistä, vai jääkö kaupunki meren alle? Pitäisikö muuttaa Lappiin, vai tulevatko ilmastopakolaiset sinne asti? Kuka hullu haluaa lapsia?

Pitäisikö ruveta eläkesäästämään vai ryypätä ja tupakoida enemmän, että kuolisi ennen kuin kaikki menee päin persettä? Milloin kahvi loppuu? Jos tekoäly kaappaa vallan, miten sen puolelle voi liittyä? Pääseekö Timo mukaan mökille, kun sillä on se ilmastohaaste?

Ja ennen kaikkea: joko sitä kahvia pitää alkaa hamstrata?

Samaan aikaan Atria mainostaa bussipysäkeillä jauhelihaa ja yliopiston ”vegesafka” on joka päivä samannäköistä mutta erinimistä ruskeaa mönjää. Eduskunnassa kinataan siitä, romahtaako Suomi, jos tänne ottaisi saman verran pakolaisia kuin meillä on Facebook-kavereita.

Vanhemmilla on kaksi autoa ja pieniä pusseja ja miljoona ruohonleikkuria, mutta kuka päivystävä abiturientti siitä kehtaisi valittaa, vanhoille ihmisille, ei kukaan.

Mutta hirveän kiva, että teitäkin huolestuttaa. Me täällä edelleen irrotellaan niitä vitun johtoja ja odotetaan, että tekin tekisitte jotain.

Juttua päivitetty 29.10. korjaamalla Umwelt-sanan artikkeli: oikea muoto on die Umwelt eikä der Umwelt.