Haluan kaikki syyt, ettei minun tarvitse auttaa kiusallisella tavalla

3.8.2018

Riikka Suominen

Tällä viikolla vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen nousi lähtöä odottavassa lentokoneessa seisomaan pysäyttääkseen käännytyksen. Pennanen poistettiin lomalennoltaan ja poliisi tutkii tapausta liikenteen häirintänä. Mies palautettiin. Palautuksen syytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Kun yhdistää turvapaikkapolitiikan ja kansalaistottelemattomuuden, syntyy sellainen cocktail, ettei ole ihme että mielipiteet jakaantuvat voimakkaasti.

Myös osa sellaisista ihmisistä, jotka kannattavat ihmisoikeuksia ja inhimillistä turvapaikkapolitiikkaa, on kyseenalaistanut lentokoneprotestin. He ihmettelevät, miten Pennanen voi ryhtyä tällaiseen, kun ei tuntenut palautettavan taustoja.

Mieshän voi olla vaarallinen rikollinen, joka pitääkin karkottaa. Sellaisen henkilön avunpyyntöön reagointia pidetään naiivina.

 

Minä tuskin olisin uskaltanut nousta koneessa seisomaan. Siksi minulle sopisi hyvin, että nippusiteillä sidottu matkustaja, jonka päätä poliisi painaa alas, olisi paatunut konna. Silloin minun on helppo sivuuttaa hänen avunhuutonsa ja keskittyä odottamaan kahvitarjoilua.

Vaikeampi olisi ohittaa avunpyyntöä työssäkäyvältä perheenisältä, jonka perhe oli jäämässä Suomeen. Tällaisiakin henkilöitä Suomesta pakkopalautetaan. Tällainen henkilö voi seuraavalla lennollani huutaa apua.

On kiinnostavaa, miten toivomme että hätää kärsivä olisi syyllinen tilanteeseensa.

Perhetuttumme kuoli kadulle Helsingin keskustassa 1980-luvulla. Hän sai sairauskohtauksen aseman lähellä, eikä kukaan pysähtynyt auttamaan. Ilmeisesti vatsallaan makaavaa keski-ikäistä miestä pidettiin puliukkona. Sellaista ei tarvinnut auttaa.

Olen seurannut vuosia, miten Suomessa eläviin Itä-Euroopan romaneihin suhtaudutaan. Uskomattoman sitkeässä elävät tarinat bemarilla ajavista romaniruhtinaista ja järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Helsingin poliisi tutki vuonna 2013 asiaa ja totesi, ettei järjestäytynyttä rikollisuutta ilmennyt. Kerjäystienestit jäivät 10-20 euroon päivässä. Myös toimittaja ja kirjailija Kimmo Oksanen on kumonnut jutuissaan ja romaneista kertovassa kirjassaan huhuja kerjäysomaisuuksista.

Mutta huhut elävät, koska totuus siitä, että kadulla istutaan köyhyyden vuoksi, on liian karmea. Minun on erittäin vaikea selittää itselleni, miksi kävelen pakkasessa ja paahteessa maassa istuvan ihmisen ohi, kun minulle pienellä rahalla hän voisi ostaa ruokaa ja mennä Romaniaan tapaamaan lapsiaan.

On helpompi vedota siihen, että romaniongelma pitää ratkaista rakenteellisesti, ei minun kolikoillani.

Sveitsissä asuva suomalaisrouva paheksui kesällä minulle, kuinka hänen kotimaassaan romanit ovat niin ovelia, että kerjäävät siinä kohtaa, missä palautetaan ostoskärryt ja saadaan takaisin niihin laitettu kolikko.

Jostain syystä hädänalainen ei saisi koskaan olla laskelmoiva.

Tämän ajatuksen mukaan on irakilaisten kieroutta, että he kesällä 2015 alkoivat hakeutua Suomeen, kun tilastot näyttivät että täällä saa turvapaikan Ruotsia helpommin. (Sen jälkeen Suomi on kiristänyt linjaa huomattavasti.) Tai työttömän vilunkia, ettei hän ota vastaan keikkatyötä, koska se pienentää hänen kokonaistulojaan. Tai romanin oveluutta, jos hän tehostaa ansiotaan hyvällä kerjäämispaikalla.

Sen sijaan kansanedustaja voi asua puoli-ilmaiseksi ja nostaa täydet kulukorvaukset, kuten viime päivinä on selvinnyt. Ja minä voin sumplia isäni kanssa, kuka maksaa mökkitalkkarin, jotta perheemme pystyy vähentämään veroista kaikki kotitalousvähennykset. Tai kun lapsemme sairastui kesälomalla, ehdotti lääkäri muitta mutkitta, että meidän kannattaisi palata miehen kanssa töihin. Näin voisimme ottaa palkallista lomaa sairaan lapsen hoitoon.

Keskiluokka saa laskelmoida, hädänalainen ei.

Mutta palataan pakkopalautettavaan, josta emme tiedä, onko hän kohtuuttoman turvapaikkapolitiikan uhri vai rikollinen.

Usein emme tiedä kaikkea hädässä olevan tai apua pyytävän taustoista. Olisiko muuttoapua pyytävällä kaverilla oikeasti varaa palkata muuttomiehet, mutta hän pihistelee? Ostaako kerjäläinen lantillani huumeita? Etsiikö afganistanilainen Suomesta vain parempaa tulevaisuutta? Onko avunhuutaja murhamies?

Koska auttaminen on vaivalloista ja kurjuuden ja epätoivon kohtaaminen kiusallista, on helpompi kääntyä pois. Sitä helpottaa, jos sanoo itselleen, ettei kannata auttaa. Ettei auttaminen ole tehokasta tai järkevää.

Pari vuotta sitten istuin New Yorkissa terassilla kansainvälisessä toimittajaporukassa, kun kerjäläinen pyysi meiltä rahaa. Yksi seurueesta antoi, johon minä kommentoin, että Suomessa ei ole tapana antaa.

”Minä ajattelen, että jos joku pyytää apua, hän varmasti tarvitsee sitä”, rahaa antanut mies vastasi.

Tämä periaate muutti minun käsitykseni siitä, mikä kannattaa. Nyt yritän auttaa, kun sitä pyydetään. Varmasti joudun välillä huiputetuksi, mutta mieluummin se kuin että käännän selän ja ajattelen, että lähimmäiset ovat vilpillisiä.

Mutta, koska tuskin uskallan lentokoneessa auttaa apua huutavaa, toivon, että minun lennoillani kuljetetaan vain oikein paatuneita rikollisia. Se tekee selän kääntämisestäni paljon helpompaa.

pakkopalautus  pakkopalautukset  pakkokäännytys  kansalaistottelemattomuus  romanit  kerjääminen 

Tweet