Miltä ”eurooppalainen” näyttää?

16.6.2018

Iiris Suomela

”Twitterissä törmää äärioikeiston oksettaviin kommentteihin, joilla yrittävät sulkea ihmisiä suomalaisuuden ulkopuolelle. Yhdenkään henkilön suomalaisuus ei ole kenenkään persun mielipideasia. Olemme todellakin suomalaisia ja Suomi myös meidän maamme. Emme tästä neuvottele.” Näin twiittasi kansanedustaja Ozan Yanar (vihr) reilu viikko sitten.

Twiitti käynnisti vyöryn nettikommentteja, jotka käsittelivät Suomea, suomalaisuutta ja yleisesti kansalaisuuden määrittelyä.

Keskustelu kytkeytyy viimeaikaiseen laajempaan kehitykseen, jossa kansallinen identiteetti nostetaan politiikan keskiöön ja määritellään ainakin näennäisesti perhetaustan kautta. Kansalaisuus kytketään siis genetiikkaan ja genetiikka tietyn valtion alueelle.

Radikaaleimmillaan tämä etnonationalismiksi kutsuttu ilmiö näkyy uusnatsien piirissä, jossa natsi-Saksan iskulause veren ja maan välisestä yhteydestä on nostettu uudelleen ideologian keskiöön.

Saksankielistä sanaparia ”Blutt und Boden” käytettiin aikanaan holokaustin oikeuttamiseen. Nyt uusnatsit käyttävät sitä oikeuttaakseen omat rasistiset pyrkimyksensä. ”Blood and soil” kaikuu Yhdysvaltain kaduilla, kun äärioikeisto marssii maan sisällissodassa orjuuden puolesta taistelleiden kenraalien patsaiden säilyttämiseksi.

Arkisissa keskusteluissa etnonationalismi verhoutuu kielikuvien taakse. Julkisessa keskustelussa puhutaan jatkuvasti ”suomalaisen näköisistä” ja ”kantasuomalaisista”, kun puhujat tarkoittavat riittävän vaaleaa ihmistä.

He tarkoittavat olla hienovaraisia mutta tulevat samalla määritelleeksi suomalaisuuden valkoisuutena.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna Suomessa syntynyt ja kasvanut tumma suomalainen ei ole ”suomalaisen näköinen” tai ”kantasuomalainen”. Hän on tumma ja siten ikuinen ulkopuolinen. Hän saa viralliset tiedotteet ja kirjeet englanniksi, vaikka hän on ilmoittanut asiointikielekseen äidinkielensä eli suomen.

Samalla riittävän vaaleaa turistia luullaan asiakaspalvelutilanteissa suomalaiseksi, vaikka hän ei puhuisi sanaakaan suomea tai ruotsia.

Näissä tapauksissa intuitio ei selkeästi ole viaton vaan nojaa tukevasti suomalaisuuden määrittelyyn ihonvärin kautta - eli varsin klassisen rasistisesti.

Eurooppalaisuutta on tarjottu vaihtoehdoksi etnonationalismiin nojaaville, voimakkaan ulossulkeville kansallisidentiteeteille.

Valitettavaa on, että myös eurooppalaisuudella on rajat, ja nuo rajat vedetään jyrkän ulkonäköperustaisesti aivan yhtä usein kuin suomalaisuuden rajat.

Eurooppalaisuutta käytetään toistuvasti synonyymina valkoisuudelle, ja kansainvälisessä keskustelussa ”eurooppalaisen näköinen” tarkoittaa aivan samaa kuin ”suomalaisen näköinen” – eli valkoista.

Myös EU:n sisäisellä vapaalla liikkuvuudella on rasismin määrittämät rajat. Valkoisena suomalaisena minun oli helppo muuttaa Iso-Britanniaan ja sopia joukkoon heti, kun opin puhumaan englantia oikeanlaisella korostuksella. Vielä tänä päivänä minua luullaan toistuvasti britiksi, vaikka en ole asunut maassa vuoden 2013 jälkeen ja englantini on selkeästi heikompaa kuin viisi vuotta sitten.

Kun sanon olevani suomalainen (Finnish), minut kuullaan säännöllisesti väärin (English). Samalla 7-vuotiaasta asti Iso-Britanniassa asuneita ghanalaistaustaisia koulukavereitani ei edelleenkään pidetä britteinä.

Muualla Euroopassa asuminen nosti kiusallisesti esiin minun etuoikeuteni. Kansainvälisessä koulussa ymmärsin varsin pian, että minä voisin mennä miltei minne vain Euroopassa ja tulla nähdyksi paikallisena. Todellisuus selviäisi vasta, kun avaisin suuni. Samalla rodullistetuille koulukavereilleni osoitettiin jatkuvasti varsin selvästi, ettei heidän annettu kuulua edes omaan eurooppalaiseen kotimaahansa.

Eurooppalaisuus ei siis ole mikään automaattinen lääke etnonationalismiin. Pahimmillaan eurooppalaisuuden korostaminen ilman tietoista rasisminvastaisuutta vahvistaa ennakkoluuloja niiden purkamisen sijaan.

Löyhän yhtenäisyyspuheen sijaan tämä maanosa tarvitsee niihin ennakkoluuloihin puuttumista, jotka istutetaan meihin jo lapsena – ja jotka saavat lisää elinvoimaa joka kerta, kun suomalaisuus ja eurooppalaisuus määritellään valkoisuuden kautta.

On aika heittää Tikkurilan värikortit roskikseen ja antaa ihmisten määritellä suomalaisuutensa ja eurooppalaisuutensa itse. Ei meillä ole mitään muuta hävittävää kuin haitalliset ennakkoluulot ja syrjivät puhetavat.

eu-blogi  Rasismi  iiris suomela  etnonationalismi