Pää pois pensaasta ja katse kaupunkeihin

23.3.2018

Jenni Leukumaavaara

Seurasin tällä viikolla eduskunnassa ajankohtaiskeskustelua, jossa oli hyvät ainekset bullshit-bingoon. Keskiviikkoisen keskustelun aiheena oli ”Suomen aluekehitys, kaupunki- ja maaseutupolitiikka sekä seutukuntien mahdollisuudet”.

Puolentoista tunnin aikana kansanedustajat mainitsivat esimerkiksi vastakkainasettelun ja sen puuttumisen niin monta kertaa, että asetelma kävi selväksi.

Vastakkainasettelemattomuus näkyi esimerkiksi avauspuheessa, jossa keskustan kansanedustaja Petri Honkonen lähetti viestin Helsingin kaupungintalolle Jan Vapaavuorelle sanomalla, että ”johtavana riidankylväjänä [kaupunkien ja maaseudun välillä] on Helsingin puuhakas pormestari”.

Varapuhemies Mauri Pekkarinen paukutti nuijaa ja vaati hiljaisuutta kiihtyneesti mölyävään kansanedustajajoukkoon. Vapaavuoren ennustukset sote- ja maakuntauudistuksen kaatumisesta kirvelivät pahasti täysistuntosalissa.

Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvinen jatkoi blogissaan samaa linjaa kutsumalla Vapaavuorta oikeistoruhtinaaksi.

Vapaavuori puolestaan hämmästeli sitä taikaiskua, jolla tähän asti poissaolollaan loistanut kaupunkipolitiikka löysi tiensä eduskuntaan tismalleen samana päivänä ja kellonlyömänä, kun Helsinki järjesti kaupunkipolitiikan symposiumin kilometrin päässä kaupungintalolla.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk) oli tarkoitus osallistua Vapaavuoren symposiumiin, mutta hän olikin eduskunnassa.

”Osa meistä uskoo sattumiin, osa ei”, Vapaavuori lausahti puheessaan kaupungintalolla.

Oman mausteensa eduskunnan keskusteluun toi se, että hallituspuolueiden riveistä kuului kritiikkiä keskittämisvimmasta. Samainen hallitus on juuri karsinut esimerkiksi käräjäoikeusverkostoja ja aluesairaaloita.

Suomi on ollut kehno kaupunkipolitiikan kehittäjä, eikä  eduskuntakeskustelu kovin paljon parannusta lupaile.

Pieneltä pohjoiselta paikkakunnalta kotoisin olevana ymmärrän, että Helsingistä, Tampereesta ja Turusta meuhkaaminen ja niiden elinvoiman parantaminen voi tuntua pahalta. Kuin tuuppaisi vapaaehtoisesti alueen viimeisetkin nuoret pois ja viimeinen sammuttaisi valot. Pimeä tie, mukavaa matkaa. 

Tuntuu pahalta antaa lisää niille, joilla jo on pöhinää, menestystä ja positiivisia rakenneongelmia.

Voivottelu ja tosiasioiden kieltäminen eivät kuitenkaan vie Suomea eteenpäin. Kaupungistuminen on fakta eikä tykkäämiskysymys.

Helsingin apulaispormestarin Sanna Vesikansan (vihr) mielestä keskustelu kaupunkipolitiikasta olisi ehdottoman tarpeellinen, mutta Suomessa kakistellaan vielä todellisuuden kanssa.

”Edelleenkään ei haluta tunnustaa, että ihmiset haluavat muuttaa kaupunkeihin. Nyt emme oikein pääse edes siihen keskusteluun, että millaisia kaupunkeja haluamme. Jos ajatellaan ihmismäärien mukaan, tilanteeseen pitäisi havahtua”, Vesikansa sanoo.

Neljä viidestä suomalaisesta asuu kahdenkymmenen suurimman kaupunkiseudun alueella. Ja toisinpäin: kuudella suurimmalla kaupunkiseudulla asuu puolet suomalaisista.

Helsingin symposiumin yhteydessä julkaistussa Kaupunkien aikakausi -julkaisussa tutkija Mari Vaattovaara sanoo, että saimaannorppakin on tunnistettu paremmin hallitusohjelman kohteeksi kuin suurimmat kaupungit. Hänen mukaansa kaupungit on jätetty yksin ratkomaan ongelmia.

Esimerkiksi Helsingissä maahanmuutto lisää palveluntarvetta, toisen asteen opiskelupaikkoja tarvittaisiin lisää ja asumiskustannukset ovat karanneet jo kauan sitten perusturvan kehitykseltä. Vesikansan mukaan valtiovalta ei ole ymmärtänyt – tai halunnut ymmärtää – mikä pienituloisimpien asema ja tilanne Helsingissä on.

Muuttoliiketutkija Timo Aro puolestaan kommentoi, että Suomi on jo pitkään tehnyt kaupunkeja koskevat päätöksensä vasta sitten kun on ollut pakko. Siksi Suomi on monissa asioissa jäljessä muita kaupunkeja.

Jos vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara olisi istunut keskiviikkona täysistuntosalissa, hän olisi luultavasti kiehunut ketutuksesta ja turhautumisesta.

Soininvaara on korostanut, että Suomessa olisi tilausta ja tarvetta liberaalille kaupunkipuolueelle. Erityisesti vihreät tai kokoomus voisivat paikan ottaa ja paikoin tätä ekologista lokeroa täyttävätkin. Tämänviikkoisessa keskustelussa tosin demarit ottivat suorimmin kantaa kaupunkien puolesta. 

Vihreiden osalta Soininvaara on ihmetellyt, miksi ”puolue ei kehtaa olla rehellisesti sitä mitä se on”. Hänen mukaansa vihreissä hävetään sitä, missä ollaan vahvoja ja kaivataan sitä, missä ollaan heikkoja. Soininvaara viittaa esimerkiksi siihen, että jopa vihreissä maaseutupoliittisia ohjelmia on laadittu hartaammin kuin kaupunkipoliittisia.  

Soininvaaran mukaan olisi myös loogista, että kokoomus puolustaisi kaupunkeja ja olisi edistämässä kaupungistumista, mutta ei ole. Soininvaara viittaa Alexander Stubbin puheenjohtajavalintaan Vapaavuoren sijaan yhtenä kokoomuksen suurista menetetyistä mahdollisuuksista.

Nyt Vapaavuori on aktiivinen pormestari, mutta samaan aikaan kivi kengässä kokoomukselle, joka taiteilee sote- ja maakuntauudistuksen eteenpäin viemisen ja hallituskumppaneiden kanssa puheväleissä pysymisen kanssa.

Nyt rohkeutta, kansanedustajat! Jonkin puolueen olisi vihdoin aika tarttua rohkeammin kaupunkipolitiikkaan myös valtakunnanpolitiikassa. Pääministeripuolueelta sitä on turha odottaa, mutta esimerkiksi vihreät voisi rohkeammin asemoitua kaupunkien puolustajaksi. 

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne luetteli täysistuntosalissa, kuinka Suomessa tarvitaan metropoli-, kaupunki-, seutukunta- ja maaseutupolitiikkaa. Voi olla, että välissä oli vielä muutama näiden väliin jäävän kokoluokan alueen politiikka.

Voiko sellainen politiikka aidosti onnistua, jossa mitään ei uskalleta asettaa toisen edelle?

Kaupungit eivät jyrää muuta Suomea. Ne auttavat pitämään sitä hengissä. Hyvä avaus olisi, että seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan kaupunkipolitiikka. Nykyisessä sitä ei nimittäin mainita.

kaupunki  maaseutu  eduskunta  Helsinki  Vihreät  kokoomus  keskusta 

Tweet