Turvallinen tila on ympäristöteko

5.3.2018

Annika Ojala

Kuvittele hetki, miltä elämäsi näyttäisi ilman internetiä. Työnhaku, tulevaisuuden suunnittelu ja yhteydenpito tapahtuvat yhä enemmissä määrin siellä.

Taloudellisen toimeentulon kannalta internetin käyttö on enemmän tai vähemmän välttämätöntä. Niinpä vapaa internetin käyttö on perusoikeus teknologisoituvassa maailmassa.

Tästä huolimatta vaino, vihapuhe ja häirinnällä terrorisoiminen ovat jokapäiväistä isolle osaa internetistä riippuvaisia ihmisiä.

Verkossa mylläävä viha on poliittisen vallankäytön väline. Sillä hiljennetään systemaattisesti naisia ja muihin vähemmistöön kuuluvia henkilöitä. Verkkoväkivalta rajoittaa vähemmistöjen tai sorrettujen ryhmien osallistumista päätöksentekoon. Fyysisen väkivallan tavoin se jättää aina jäljen kohteeseensa.

Vihaa kokeneet tietävät, ettei pelko lopu tietokoneen sulkemisella, vaan pelottelun ja uhkailun vaikutukset seuraavat uhreja kotiin ja arkeen. Kokemuksilla on traumaattisia vaikutuksia kohteisiinsa. Raaimmissa tapauksissa, kuten kostopornotapauksissa, jäljet voivat seurata uhreja vuosikausia.

Verkkoviha on rasistista ja rajusti sukupuolittunutta. Naisviha kohdistuu usein henkilöön ja identiteettiin.

Kirjassa Vihan ja inhon internet Tuija Saresma Jyväskylän yliopistosta kuvaa ilmiötä valkoisten miesten vastaiskuna oman etuoikeutuksien muurin murtumiselle.

Aseman kyseenalaistaminen ja valtarakenteiden haastaminen laukaisee heissä puolustusreaktioita, jotka purkautuvat vihana.

Toisaalta, valkoiset feministiset toimijat eivät hekään saa puhtaita papereita: meidänkään historiassamme rodullistetut ja transihmiset eivät ole säästyneet vihapuheelta.  

Hyvänä esimerkkinä vihan nykytilasta toimii Pirita Näkkäläjärven tuore pro gradu-tutkielma, jonka mukaan vaientaminen ja disinformaatio ovat uhkia saamelaisten sananvapaudelle Suomessa. 

Verkkovihasta on onneksi viime aikoina puhuttu enemmän feministisellä järjestökentällä. Keväällä julkaistavassa, uudistetussa tasa-arvobarometrissa on kysytty vastaajilta sosiaalisesta mediasta sekä sukupuolen ja perheiden moninaisuudesta. Mukana on myös kysymyksiä sukupuoleen liittyvästä vihapuheesta.

Naisjärjestöjen Keskusliiton kevään hanke käsittelee digitalisaation ja tasa-arvon yhteensovittamista, ja Euroopan naisliikkeiden kattojärjestö kampanjoi HerNetHerRights-kampanjassaan turvallisemman verkon puolesta. Google tukee kampanjaa.

Karu totuus on kuitenkin se, että niin kauan kuin turvallisemmista verkkotiloista puhuvat vain naiset tai kaikkien vähemmistöjen edustajat omissa leireissään, ei muutosta ole nähtävissä.

Kansalaisjärjestöjen tulee yhdessä vaatia päättäjiä ja palveluntarjoajia puuttumaan rohkeammin vihaan. Jos verkkorauhaa vaatimassa olisivat rauhanjärjestöt, ympäristöaktivistit, feministit ja ihmisoikeuspuolustajat, olisi yhteinen äänemme paljon voimakkaampi.

Greenpeace lanseerasi viime vuonna Itävallassa Netpeace-nimisen kampanjan, joka lähestyy verkkovihaa ympäristönsuojelun näkökulmasta. Järjestöjen on korkea aika kurottautua pois rahoitusraamiensa määrittämiltä mukavuusalueilta, ja haastaa laajamittaisella kampanjoinnilla päättäjät puuttumaan verkossa tapahtuvaan vihapuheeseen.

Meistä jokaisella on oikeus ja kasvava tarve olla ja vaikuttaa netissä. On vapaudenriistoa viedä toiselta mahdollisuus toteuttaa itseään verkossa turvallisesti.

Digitaalinen tila on parhaimmillaan turvallinen ja voimaannuttava paikka sukupuolesta, kyvykkyydestä tai taustasta riippumatta. Miksei siis luoda yhdessä puhtaampaa ilmaa hengittää – myös verkkoon?

verkkoviha  nettiviha  vihapuhe  feminismi  feministi-blogi