Feministinen blogi: Ketä kiinnostaa?

19.1.2018

Annika Ojala

”Kirjoittaisitko Annika Langan uuteen feministiseen blogiin?”

”Hei, joo todellakin! Kiitos mahdollisuudesta!”

Pikakelaus keskustelusta kaksi viikkoa eteenpäin. Kun avasin läppäriä joululoman ja vuodenvaihteen eksistentiaalisen kriiseilyn jälkeen, varmuutta kirjoittamiseen oli todella vaikea löytää.

Mihin helvettiin olin taas lupautunut? Ketä kiinnostaa mitä sanottavaa minulla on?

Feministisen blogin perässä paikalle rokkaisivat tuttuun tapaan ensimmäisenä naisvihaajat, toisena trollit ja heti kintereillä joku minua enemmän oikeassa oleva feministi.

Feminismistä kirjoittaminen ei yhtäkkiä enää tuntunut voimaannuttavalta self care –teolta, vaan enemmänkin omaan nilkkaan ampumiselta. Osaanko sanoa oikeat asiat? Pitäisikö lukea lisää teoriaa ja tutkimusdataa? Ja ne miesasiainmiehet! Uskaltaako feminismistä kirjoittaa, kun tulee kuitenkin heti dumatuksi?

Päätin antaa kirjoittamiselle mahdollisuuden juuri siksi, että ajattelin, etten uskalla. Olen varma, etten ole huijarisyndrooman ja vihapuheen vastaanottamisen kanssa yksin. Hiljentämiselle antautuminen ei ole koskaan muuttanut maailmaa. Kirjoitan siksi, että voin.

Feminismin parissa työskentelevänä tiedän, ettei tasa-arvon – kuten muidenkaan ihmisoikeuksien – edistäminen ole helppoa.

En haluaisi kertoa heteronormatiivisen patriarkaatin ja valkoisen ylivallan vaikutuksista jaksamiseen. Emmeköhän me kaikki jumalauta tiedä, kuinka raskas taistelu meillä on käsissämme.

Keskustelu feminismistä keskittyy suuriin teemoihin, kuten syrjinnän kieltoon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Toivon kuitenkin, ettei feminismistä puhuttaessa unohdettaisi yhtä sen merkityksellisintä voimaa: myötätunnon vallankumouksellisuutta.

Omien etuoikeuksien tunnistaminen ja tilan tekeminen ovat esimerkkejä muutoksista, joissa opimme itsestämme ja ympäröivästä maailmasta. Näissä joskus kivuliaissakin prosesseissa meille avautuu ymmärrys omista ja muiden rajoista.

Koemme kuuluvuutta, hyväksymme eroavaisuutemme ja ymmärrämme pystyvämme parempaan. Jokaisen feministinen polku on erilainen, mutta anti aina sama: tutustumalla itseemme ja suhteeseemme muihin, syvennämme ymmärrystä siitä, kuinka kestävämpää maailmaa rakennetaan.

Aion heittäytyä blogin kirjoittamiseen valkoisen, keski-ikäisen heteromiehen itseluottamuksella ja häpeilemättä julkaista kerran kuussa ajatuksiani feminismistä. Toivon, että kirjoitukseni toimivat jokaisen oman elämänsä feministin vertaistukena patriarkaatin pyörityksessä.

Otan kantaa ajankohtaisiin feministisiin aiheisiin ja avaan työni ja luottamustehtävieni tarjoamia näkökulmia kansainväliseen ja valtakunnalliseen tasa-arvotyöhön. Ennen kaikkea muistutan, että feminismi ja myötätunto ovat kestävän politiikan tekemisen ydintä.

Tehdään siis tilaa, ja annetaan näin myötätunnolle tilaa kasvaa. Sillä raskasta tai ei, en halua kuvitella, mitä olisi maailma ilman feminismiä.

feminismi