Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
5.9.2016
Viikonloppuna saatiin hyviä, joskin odotettuja uutisia: Kiina ja Yhdysvallat ovat ratifioineet Pariisin ilmastosopimuksen.
Historiallisen ilmastosopimuksen voimaan saattaminen on monivaiheinen prosessi. Sopimus saatiin sorvattua viime joulukuussa Pariisissa järjestetyissä ilmastoneuvotteluissa ja viime keväänä lähes kaikki maailman maat allekirjoittivat sen YK:n päämajassa New Yorkissa.
Varsinainen voimaanastuminen edellyttää kuitenkin, että sopimus ratifoidaan riittävässä joukossa maailman maita. Sopimuksen mukaan tämä raja on 55 maata ja 55 prosenttia päästöistä.
World Resource Institute seuraa tilannetta sivuillaan ja tällä hetkellä ratifioineita maita on 26 ja niiden osuus päästöistä on 39 prosenttia.
EU on jo pitkään halunnut olla ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun edelläkävijä, mutta totuus on jo jonkin aikaa ollut aivan toinen.
Unioni ei saanut Pariisin kokouksen alla tehtyä kovinkaan kunnianhimoista päästövähennyslupausta vaan tyytyi 40 prosenttiin, johon se oli jotakuinkin jo muutenkin matkalla.
Lupaukseen lisättiin sana "vähintään", mutta viime kevään ja kesän aikana on tullut selväksi, että kyseessä on nimenomaa pelkkä sana: EU ei aio kiristää omaa tavoitettaan, vaikka Pariisin kokouksesta saatiin tavoiteltu kunnianhimoinen tulos.
Sopimuksen ratifioinnin osalta olisi epäreilua odottaa EU:lta edelläkävijyyttä. Siinä missä Yhdysvalloissa asian saattoi hoitaa presidentin toimivallalla ja Kiinassa yksipuoluejärjestelmän takaamalla yksimielisyydellä, pitää sopimus todennäköisesti ratifioida erikseen jokaisessa EU-maassa.
Unionin rattaat pyörivät omalla vauhdillaan ja ratifiointi toteutunee aikaisintaan ensi vuonna. Tämä on kuitenkin ongelma, sillä muu maailma haluaisi sopimuksen voimaan vielä tämän vuoden aikana ja EU:n avulla se onnistuisi huomattavasti helpommin kuin keräämällä mukaan suuren joukon pienempiä toimijoita.
Kiireen taustalla on huoli Donald Trumpista, joka on vakuuttanut kaatavansa sopimuksen, jos hänet valitaan presidentiksi. Sitä Trump ei voi tehdä, mutta hän voi vetää Yhdysvallat irti sopimuksesta. Jos sopimus on kuitenkin saatu voimaan, kestää irtautumisprosessi neljä vuotta, eli yli seuraavien presidentinvaalien ja niitä seuraavien virkaanastujaisten.
Financial Timesin mukaan EU voisi yrittää suoraa ratifioimista Eurooppa-neuvostossa, mutta monet jäsenmaat vastustavat tällaisen ennakkotapauksen muodostamista.
Jos EU alkaa näyttää koko maailman tasolla yhä vähemmän ja vähemmän edelläkävijältä, samaa voi sanoa Suomesta EU:n tasolla. Komission niin sanottu kesäpaketti päästökaupan ulkopuolisten alojen taakanjaosta herätti virallisissa tahoissa lähinnä masentavaa vastarintaa.
Suomelle onkin ollut johdonmukaisesti tärkeämpää minimoida itseensä kohdistuvia vaikutuksia. Hallitusohjelman näennäisen kunnianhimoiset tavoitteet, kuten kivihiilen käytön lopettaminen ja tuontiöljyn puolittaminen, näyttäytyvät EU-tavoitteiden valossa paitsi välttämättömiltä myös riittämättömiltä.
Tosin sanotaanhan se ihan suoraan hallitusohjelmassa: ”Teollisuuden kansainvälinen kilpailukyky ja hiilivuodon torjunta ovat ilmastopolitiikan keskeisiä lähtökohtia”.
Kunnianhimo on ulkoistettu EU:lle eikä sekään tee kovin hyvää työtä.