Kunnianhimon aika

17.6.2016

Lasse Leipola

Lasse Leipola on Vihreän Langan toimittaja.

Suomen ilmastopolitiikan suuntaviivat lyödään lukkoon loppuvuoden aikana. Työ- ja elinkeinoministeriö esitteli keskiviikkona niin sanotun perusskenaarion, jossa on arvioitu, miten Suomen energiantuotanto ja -kulutus kehittyvät nykyisillä toimilla.

Selvitys paljastaa hallitusohjelman kunnianhimottomuuden. Vuosi sitten hallitus asetti tavoitteekseen, että uusiutuvan energian osuus loppukulutuksesta olisi 50 prosenttia vuonna 2030 ja kotimaisen energian osuus samana ajankohtana 55 prosenttia.

Jo nykyiset toimet ovat lisäämässä uusiutuvan energian osuuden 47 prosenttiin, joten lisätoimien tarve ei ole suuri. Ministeriö ennustaa energiankulutuksen kasvun hyvin hitaaksi, joten kolmen prosenttiyksikön välin kurominen tarkoittaa noin kymmenen terawattitunnin lisäystä.

Todellisuudessa lisätoimien tarve voi olla pienempikin. Esimerkiksi Energiateollisuuden Jukka Leskelä arvioi tuoreeltaan, että tuulivoimakapasitetti kasvaa markkinaehtoisesti ilman uusia toimia ministeriön arviota enemmän.

Hieman suurempia toimia edellyttää omavaraisuustavoitteen täyttäminen, sillä sen kohdalla lisäystarve on noin 14 terawattituntia. Uusiutuvan energian lisäksi kotimaiseksi energiantuotannoksi lasketaan jäte- ja kierrätyspolttoaineet, turve sekä teollisuuden prosesseissa syntyvä lämpö.

Sen sijaan hallitusohjelman kolmas tavoite – uusiutuvien liikennepolttoaineiden (tai sähkön) osuuden nostaminen 40 prosenttiin – on lähes utopistisen kaukana ilman uusia toimia. Arvion mukaan tilanne on pysymässä nykyisellään alle 25 prosentissa.

Toisaalta hallituksen omat tavoitteet voivat olla syksyyn mennessä pelkkää paperia, sillä komission on määrä esitellä kesän aikana ehdotuksensa siitä, miten unionin päästövähennystavoite jyvitetään jäsenmaiden kesken.

EU:n tavoitteissa ei puututa siihen, miten päästöjä vähennetään, mutta nyt arvioitua päästövähennystä huomattavasti suurempi leikkaus tarkoittaisi, että kaikki tavoitteet menisivät enemmän tai vähemmän uusiksi.

Oli lopullinen vähennystarve mitä tahansa, liikenteen merkitys tulee olemaan keskeinen päästökauppasektorin ulkopuolella. Päästökaupan ulkopuolisista päästöistä peräti 40 prosenttia tulee liikenteestä.

Ongelma on siinä, että muutos ei ole nopea. Autokanta uudistuu hitaasti ja perusskenaariossa arvioidaankin, että ei-öljypohjaisia voimanlähteitä käyttävien autojen määrä kasvaa 2030 mennessä vain noin 150 000:een. Liikenne- ja viestintäministeriössä on puolestaan arvioitu, että 250 000 päästötöntä autoa vähentäisi päästöjä 0,25 miljoonaa tonnia.

Se ei ole likimainkaan tarpeeksi. LVM:n visioissa tehokkaampia keinoja ovat muun muassa kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen edistäminen (noin miljoona tonnia), tiukemmat päästörajat polttomoottoreille (noin miljoona tonnia) sekä biopolttoaineen osuuden kasvattaminen (jopa kaksi miljoonaa tonnia).

Siinä, mitä virkamiehet laskevat ja millaisilla oletuksilla, on tietysti kyse poliittisista valinnoista. Onko 250 000 päästötöntä autoa riittävän kunnianhimoista vai pitäisikö rima asettaa korkeammalle?

Jos liikenteessä kaivataan ilmastopoliittista kunnianhimoa, olisi päästökaupan piiriin kuuluvassa energiantuotannossa tarvetta ihan arkiselle varovaisuudelle.

Voimala päästöjen vähentäminen on nimittäin kaikkea muuta kuin vakaalla pohjalla. Kolme yksittäistä, eikä täysin epätodennäköistä, tapahtumaa voisi käytännössä murentaa Suomen ilmastopolitiikan – tai aiheuttaa suurta vahinkoa kansantaloudelle.

Ensimmäinen uhka on muutos tapaan, jolla puun polton päästöjä tarkastellaan. Suomi on tilastoissa uusiutuvan energian edelläkävijöitä, mutta tämä juontaa juurensa aikaan, jolloin metsää hyödynnettiin ihan muista syistä. Kun ilmastonmuutosta alettiin torjua, oli Suomella täysin sattumalta huomattava etumatka moneen muuhun maahan.

Nykyisin päästökirjanpidossa ei tehdä eroa sen välille poltetaanko kaadettu puu vai rakennetaanko siitä talo. Ilmastovaikutuksien kannalta ero on olennainen, mutta toistaiseksi puun polttaminen on katsottu päästöneutraaliksi, mitä se onkin, kunhan tietyt ehdot täyttyvät ja tarkastelujakso on riittävän pitkä.

Toinen ja kolmas riskitekijä liittyvät kumpikin kahteen ongelmalliseen ydinvoimalahankeeseen. Sekä Fennovoiman että TVO:n voimaloiden eteneminen on ollut lievästi sanottuna epätasaista eikä olisi mikään ihme, jos vähintään toinen hanke kaatuisi. Ilmaston kannalta se olisi erittäin ongelmallista, sillä puhdas energiantuotanto on edellytys fossiilisten voimaloiden alasajamiselle. Jo pelkät viivästykset tarkoittavat päästövähennysten lykkääntymistä.

Jos uusi ydinvoima, puun energiakäyttö, tai molemmat pyyhitään pois pöydältä, jää jäljelle muu uusiutuva energia, jota ei tällä hetkellä edistetä riittävästi. Vähintään olisi syytä pitää kaikki päästöttömät tuotantomuodot samalla viivalla eikä edistää kotimaista erikoisuutta valtiovallan toimin.

Pahimmassa tapauksessa ydinvoimaa joudutaan siis paikkaamaan fossiilisilla ja metsäbiomassan hyödyntämiseen ostamaan päästöoikeuksia markkinoilta. Tämä voisi käydä huikean kalliiksi – varsinkin, jos päästökaupan korjausliike onnistuu.

Energia- ja ilmastostrategian valmistelu etenee nyt siten, että työ- ja elinkeinoministeriö kerää kesän aikana palautetta ja ehdotuksia erilaisista toimenpiteistä. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva toivoi eilisessä tilaisuudessa, että palautejärjestelmän kautta tulisi edes yksi hyvä idea.

”Antakaa näppisten laulaa”, kannusti elinkeinoministeri Olli Rehn.

Alkusyksyn aikana hallitus tekee linjaukset toimenpiteistä, minkä jälkeen työ- ja elinkeinoministeriössä arvioidaan valitun politiikan vaikutukset. Strategian pitäisi olla siis valmis vuoden loppuun mennessä.

Rehnin mukaan samaan aikaan valmistelutyön kanssa laitetaan paukkuja siihen, että Euroopassa – niin parlamentissa, komissiossa kuin muissa jäsenmaissa – ymmärretään ajoissa metsäenergian erityinen merkitys Suomessa.

Rehn siteerasi puheenvuorossaan myös Bob Dylania:

”For the loser now, Will be later to win, For the times they are a-changin.”

Rehn tuskin tarkoitti sitä, että bioenergian tappio nyt voisi myöhemmin koitua muun puhtaan teknologian – ja pienempien päästöjen myötä myös meidän kaikkien – voitoksi.

Juttua on päivitetty 28. kesäkuuta. Jutussa väitettiin alun perin, että keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma koskisi päästökauppa-aloja, vaikka se koskee nimenomaa päästökaupan ulkopuolisia aloja kuten liikennettä ja maataloutta. Selvyyden vuoksi juttua on muutettu niin, että siinä puhutaan vain energia- ja ilmastostrategiasta, joka sisältää sekä päästökauppasektorin että sen ulkopuoliset alat.