Mistä ei tykkää puhua, haluaa vaieta

23.12.2015

Alvar Totinen

Kirjoittaja on alan mies, joka ampuu puskasta, koska se on helppoa.

Kaarina Suonperä on median valekanarialintu uutiskaivoksessa. Toisin kuin esikuvansa, tapakouluttaja Suonperä ei kup­sahda, vaikka ilmapiiri muuttuu myrkylliseksi. Tapakouluttaja nostetaan itsenäisyyspäivän tienoilla julkisuuden orrelle näyttämään, miten tavallisesti kaikki onkaan.

Hallituspuolueen kansanedustaja kimaltelee kunniavieraana epämääräisessä ”kansallismielisessä” tilaisuudessa, jossa lietsotaan vihaa suvakkeja ja värivirheellisiä vastaan ja heitetään Hitler-tervehdykset, koska se on mahdollista. Sama kansanedustaja julkaisee tapahtumasta ”tiedotteen” valheellisen vihajulkaisun sivuille.

Poliisi taas suojaa voimalla saman ”kansallismielisen” sakin marssimista. Paskasakki riehuu verkossa ja vastaanottokeskukset palavat.

Kun rauhoittavan sinisävyinen Suonperä nostetaan kertomaan, miten huonotapaista on protestoida presidentin omissa kekkereissä luvulla 169 Suomen kolonialismia vastaan, vaikuttaa siltä, ettei hätää ole. Että tämä on se vakavin juttu Suomessa Suomen itsenäisyyspäivänä.

Mitään ei ole vielä menetetty. Suomi on kunnon maa täynnä kunnon kansalaisia. Mutta kaiken menettäminen on lähempänä kuin vuosi sitten.

Miksi sitten Suonperä ja vellominen typeryyksissä?
Ihminen on keskimäärin mukavuudenhaluinen ja välttää konflikteja. Asiat on mukava hoitaa siististi ja sujuvasti. Siksi humalainen öykkäri saa kohtuuttomasti tilaa ratikassa ja siksi huono käytös johtaa monesti vain nyrkin puristamiseen taskussa.

Kantakirjarasisti James Hirvisaaren lisäksi kovin harva oikeasti on onnellinen siitä, että hätää paenneiden ihmisten suojaksi annettuja rakennuksia poltetaan. Mutta hyvin harva haluaa ajatella koko asiaa.

Toimittaja on ihminen siinä missä muutkin. Toimittaja ja sen pomo keskittyvät numeroprotestin suhteeseen protokollaan ja kansanedustajan poissaoloon juhlista siksi, että uusfasistien mielenosoitus kaupungin keskustassa on inhottava ajatus.

Kukapa ei toivoisi, että viime vuosina esiin luikerrelleet vihan levittäjät eivät matelisi takaisin saman kiven alle mistä tulivat.

Näin ei käy odottamalla ja keskittymällä epäolennaisuuksiin. Näin käy totuutta levittämällä. Siihen on kyynisen, puskasta ampuvan nimimerkinkin uskottava.

Muuten olemme taas vuoden päästä hieman lähempänä kuilun reunaa.