Keynote speaker @journalism4u -event

23.11.2015

Alvar Totinen

Arvoisat journalismisymposiumin osanottajat, siskot ja veljet, toverit! Kiitän nöyrästi – tai niin nöyrästi kuin toimittaja osaa, heh heh – mahdollisuudesta puhua teille, hyvät kollegat, tänä perin synkkänä aikana.

Kun minä viime vuosituhannen lopulla kävin journalismikoulua, maailma oli kovin toisenlainen. Yksinkertaisempi, kauniimpi ja turvallisempi.

Kesätöiden ja opintojen yhdistelmä tuuditti meidät lohduttaviin ajatuksiin: töitä on kaikille, huonotuurisille ja heikkotaitoisillekin ainakin paikallislehdissä. Tämän päivän lehti on huomisen kalankääre, mutta silti printti on kuningas.

Meitä odotti rauhallinen ja ehkä aavistuksen arvostettukin työ maakuntalehdessä. Työkeikkoja firman autolla, jota ajaa liian lujaa hermonsa kahvilla ja mahahaavalla pilannut kuvaaja. Kunnanvaltuuston kokouksia ja autokaupan avajaisia, iltaisin peltikolari- ja latopalopäivystystä. Mausteena ja adrenaliinipiikkinä linja-autokolari tai suurpalo kerran vuosikymmenessä.

Ja meistä parhaiten verkostoituvat, päätoimittajan kanssa kalastavat ja hirvestävät pääsisivät erikoistoimittajiksi. Istumaan herrojen notkuviin pöytiin kovalla palkalla, vailla todellista työvelvoitetta.

Silkkaa valhetta. Tämä kaunis kuva särkyi vain muutaman työvuoden jälkeen. Saimme loputtomia yt-neuvotteluita ja rajattomasti kasvavan työtaakan. Internet kasvoi hupaisasta oudon pornografian etsintään sopivasta lemmikistä pelottavaksi ikinälkäiseksi pedoksi.

Printti on paaria ja viime tunnin uutinenkaan ei sovi kalankääreeksi, sillä se on olemassa vain jännitevaihteluna. Silti se voi tulla milloin tahansa vastaan, missä yhteydessä tahansa. Mikään ei enää katoa. Typerille tai virheellisille jutuille ei suoda haudan lepoa.

Ja kuinka monta hyvää toimittajaa on vienyt sosiaalinen media? Kuinka moni reima päällikkötoimittaja on kävellyt Twitterin ammottavaan kitaan, eikä ole sieltä palannut, kesälomallakaan?

Entä turvallisuus sitten. Ei tarvitse olla Charlie Hebdo, että voi joutua vaaraan. Riittää kun kirjoittaa Venäjästä, rintaruokinnasta tai pakolaisista. Sähköistä uhkailijaa tulee jonossa ja rinnan. Mikä pahinta, väkivallalla uhkaajat eivät ole rikollisia neroja tai taidokkaita väittelijöitä. He ovat muutaman ovelamman ohjaamia typeriä lampaita, toistaitoisia vätyksiä ja sairaalloisia onanisteja. Hyvät ystävät! Tästäkö me todella unelmoimme?

Joudun nyt valitettavasti lopettamaan puheenvuoroni, sillä työnantajani ilmoittaa snapchatissa, että minut on irtisanottu työvelvoitteella ja iltavuoro alkaa puolen tunnin kuluttua.

Tweet