Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
17.11.2015
Suomen katukuva on yhä moninaisempi. Vastaantulevista löytyy monenlaisia, monen värisiä ja monenlaisia taustoja omaavia ihmisiä. Tästä huolimatta tummaihoinen suomalainen joutuu jatkuvasti todistamaan suomalaisuuttaan ja selvittämään taustaansa, sillä suomalaisuus näyttää edelleen merkitsevän monelle valkoista hipiää ja sinisilmiä.
Saan usein kadulla liikkuessani kuulla, kuinka minun tulisi painua sinne mistä tulin. Jään usein miettimään, mihin minun siis tarkalleen pitäisi mennä. Itsellänihän ei ollut mitään osaa eikä arpaa siihen että päädyin Suomeen. Päätöksen takana olivat kaksi suomalaista aikuista, jotka halusivat adoptoida orvon Etiopiasta. Nyt kuitenkin minä olen se jota parjataan – ”neekeri”, ”elintasosurffari” ja ”maassa maan tavalla”.
Suomeen adoptoidaan vuosittain ulkomailta noin 450 lasta ja täällä on myös 41 000 toisen polven maahanmuuttajaa. He ovat ihmisiä, jotka ovat syntyneet tai kasvaneet Suomessa. Ihmisiä, jotka elävät suomalaisen kulttuurin ympäröimänä, suomalaisessa yhteiskunnassa. Ihmisiä joiden koti on Suomi. Myös he joutuvat kokemaan samanlaista suomalaisuuden kyseenalaistamista ja suoranaista rasismia ulkonäkönsä ja juurien vuoksi.
Saman kohtalon joutunevat kokemaan turvapaikanhakijat ja pakolaiset, joita Suomeen on paennut sotaa ja terroria. Heitä vastassa on pieni äänekäs vähemmistö, joka kyseenalaistaa heidän oikeuden olla Suomessa. Mihin he voisivat edes palata?
Ilmapiiri on meillä Suomessa muuttunut rasistisia kommenteja sallivammaksi. Rasismi piilotetaan ”maahanmuuttokriittisyyden” alle. Tilannetta ei auta ääri-islamistien ja rasistisen äärioikeiston nousu.
Avaintekijäksi nouseekin hiljainen enemmistö. Kaikenlaista rasismia pitää vastustaa aktiivisesti. Muutosta ei tule, jolleivät ihmiset sitä vaadi.
Tweet