Yhteistä katsomustietoa, kiitos

3.9.2015

Vesa Sisättö

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.

Parhaillaan kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan kouluihin oppiaineeksi kaikille yhteistä katsomustietoa nykyisen eri uskontojen ja erillisen elämänkatsomustiedon opetuksen tilalle.

Kirkko julistaa näkemystä, jonka mukaan oman uskonnon tuntemus antaa ihmiselle valmiuksia kohdata muut uskonnot. Tämäntapainen ajatus on kirjattu uskonto-oppiaineen kuvaukseenkin. Kirkon edustajien ja puolustajien suussa se usein vääntyy vahvempaan muotoon: ”Vain tuntemalla oman uskontonsa voi ymmärtää muita uskontoja”.

Jollain tasolla väite pitää kenties paikkansa. Avarakatseinen uskovainen voi vierasta uskonnollista toimintaa kohdatessaan käsittää, että tuossa on kyse samasta asiasta, joka itsellenikin on arvokasta.

Mutta onko tätä väitettä koskaan tutkittu missään? Kuinka hyvin se pitää paikkansa kouluopetuksen suhteen? Mitään erityisiä perusteluita en muista sille nähneeni.

Eikö kuulosta aivan yhtä oikealta väittää, että oman uskonnon opetus opettaa näkemään oman uskonnon oikeana ja muiden uskonnot väärinä? Eikö se täysin selvästi lisää koululaisten lokerointia ja erottelua uskonnon tai sen puutteen perusteella?

Vähemmistöuskontojen ja elämänkatsomustiedon opetus on myös monin paikoin järjestetty heikosti. Oman uskonnon tunnit saattavat olla hankalaan aikaan. Eräs uskonnottoman perheen tuttava taas siirsi lapsensa lopulta pois elämänkatsomustiedosta, sillä koulun ryhmään oli koottu oppilaita ensimmäiseltä luokalta kuudennelle ja opetus kulki pienimpien ehdoilla. Kun kuudetta vuotta piirrettiin käytöskukkia, esiteinin mitta tuli täyteen.

Yhteinen katsomustieto ratkaisisi nämä ongelmat. Aineen tunnilla eri katsomuksia edustavat oppilaat voisivat aidosti kohdata toisensa ja toistensa näkemykset. Se tekisi koulusta myös astetta puolueettomamman maaperän. Nyt evankelisluterilaiset saavat katsomusopetuksensa hyvin tarjoiltuina, muille se liian usein järjestetään vähimmäisvaatimusten mukaan.