Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Kuollut pikkupoika rannalla
4.9.2015
Eilen koko maailma itki kolmivuotiasta Alan Kurdia. Hän hukkui Egeanmerellä matkalla Turkin Bodrumista Kreikan Kosiin viisivuotiaan veljensä Ghalibin ja äitinsä Rehannan kanssa. Perheen isä, Abdullah Kurdi, ei yrityksistään huolimatta pystynyt pelastamaan poikiaan tai vaimoaan. Perhe oli alun perin lähtenyt Isisin hirmuvaltaa pakoon Kobanin kaupungin läheltä Syyriasta.
Kuva synnytti suuren metakeskustelun siitä, oliko sen julkaiseminen eettisesti ja journalistisesti oikein vai ei. Se aiheutti myös valtavan auttamisen halun ympäri Eurooppaa: Välimerellä ihmisiä pelastava hyväntekeväisyysjärjestö Moas raportoi lahjoitustensa kasvaneen radikaalisti päivän aikana. Myös saksalaisten liikemiesten kesällä käynnistämälle, Välimerellä partioivalle ensiapualus Sea Watchille on tulvinut kiitosta.
Moni on toiveikas, että kuvasta tulee sellainen symboli, jonka jälkeen eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka ei voi jäädä ennalleen. Eri puolilta Eurooppaa, Oulusta Münchenin kautta Wieniin ja Madridista Budapestiin ja Reykjavikiin viime aikoina kantautunut yhä vahvemmin niiden eurooppalaisten ääni, jotka toivottavat siirtolaiset ja pakolaiset tervetulleiksi, myös omiin koteihinsa.
Siitä on kuitenkin ollut vain vähän puhetta, miksi Alan Kurdi kuoli.
Kesällä 2012 Kreikka rakensi Turkin vastaiselle rajalleen muurin. Kuten Unkarin parhaillaan Serbian rajalle rakentama muuri, sen tarkoituksena on yksinkertaisesti estää ihmisten, niin turvapaikanhakijoiden kuin muidenkin siirtolaisten, kulku rajan yli. Aihe ei silloin herättänyt laajaa tuohtumusta tai kiinnostusta. Viime syyskuussa Bulgaria rakensi Turkin vastaiselle rajalleen vastaavan, 30-kilometrisen muurin, jonka laajennustyöt jatkuvat parhaillaan. Eilen uutisoitiin, että Bulgaria on kiinnostunut hankkimaan siihen uutta muuriteknologiaa Israelista.
Muurien suora vaikutus on se, että Turkista Länsi-Eurooppaan pyrkivät ihmiset joutuvat matkustamaan maareitin sijaan Egeanmeren kautta. Reitillä on kuollut muurin valmistumisen jälkeen yli 200 ihmistä, viimeisinä Alan, Ghalib ja Rehanna Kurdi sekä yksitoista muuta.
Kreikan ja Turkin välinen muuri on ollut ihmisten liikkumisen estämisessä hyvin tehokas. Kun vuonna 2012 maarajan ylitti 30 000 ihmistä, ylittäjien määrä tippui 1122:een seuraavana vuonna ja 1903:een vuonna 2014.
Muurin rakensi Kreikan valtio, joka on saanut EU-komissiolta merkittävää tukea rajavalvonnan vahvistamiseen. Kreikka sai yhteensä 228 miljoonaa euroa rajanvalvontaan ja siirtolaisvankiloihin vuosina 2011-2013. Pakolaisten vastaanottoon tukea tuli 12 miljoonaa.
Muurin lisäksi Kreikan rajojen ylittämistä on vuodesta 2006 valvonut rajavartioita eri puolilta Eurooppaa, jotka ovat osallistuneet Euroopan rajavartiovirasto Frontexin operaatioihin. Mukana on ollut myös suomalaisia.
Haastattelin joulukuussa 2013 Frontexin silloista pääjohtajaa, nykyistä Suomen rajavartiolaitoksen apulaispäällikköä Ilkka Laitista. Kysyin häneltä, eikä hän koe olevansa millään tapaa vastuussa siitä, että ihmiset kulkevat Egeanmeren yli, kun Turkin ja Kreikan välinen maaraja on tukittu. Merireitillä oli edellisenä vuonna kuollut ihmisoikeusjärjestö Pro Asylin mukaan 149 ihmistä, joista suuri osa oli syyrialaisia ja afganistanilaisia pakolaisia. Maaliskuuhun 2014 mennessä luku oli 188, joukossa useita lapsia ja vauvoja.
”Ei. Mä en voi koko maailman syntejä kantaa hartioillani", Laitinen vastasi.
Hän painotti, että rajaturvallisuusvirastoa kohtaan esitetään paljon sellaista kritiikkiä, jonka oikea kohde ovat poliitikot niin EU-tasolla kuin EU:n jäsenmaissa.
Se onkin tavallaan ihan perusteltu näkökulma.
Silloin, kun poliitikot, kuten Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana toimiva Puolan entinen pääministeri Donald Tusk eilen tai Suomen sisäministeri Petteri Orpo keskiviikkona Helsingin Sanomien haastattelussa, puhuvat siirtolaiskriisin yhteydessä rajavalvonnan vahvistamisen tärkeydestä, he puhuvat keinoista, joilla ihmisten – niiden kuuluisien nuorten miesten, mutta myös naisten, lasten ja vanhusten – saapuminen Eurooppaan maailman kriisien keskeltä estetään. Ne keinot ovat muureja, lämpökameroita ja partioaluksia, niiden takia lapset ja aikuiset hukkuvat turistisaartemme edustalle.
Kun poliitikot puhuvat rajojen vahvistamisesta ja "laittomasti" matkaavien ihmisten torjumisesta, he yleensä muistavat esittää toivomuksen, että nämä ihmiset saapuisivat laillisia reittejä. Kuten Petteri Orpo keskiviikon Hesarissa: "Odotan Euroopalta jämäkämpiä toimia. Rajavalvonta on saatava kuntoon. Ihmiset olisi ohjattava tulemaan Eurooppaan laillisia reittejä. Nyt he tulevat laittomia reittejä henkensä kaupalla rekoissa ja kumiveneissä."
Ikään kuin ihmiset päättäisivät, että tuntuupa jännemmältä tuo merireitti, taidanpa kokeilla sitä lentokoneen sijaan.
On sisäministeriltä suoranaista valehtelua vihjata, että laillisia reittejä Eurooppaan esimerkiksi Isistä pakeneville turvapaikanhakijoille olisi olemassa. Niiden puuttuminen ei ole mikään salaisuus. Rajavartiolaitoksen apulaisosastopäällikkö Matti Sarasmaa myönsi asian Vihreälle Langalle elokuun lopulla. Saman vahvisti myös Ilkka Laitinen pari vuotta sitten: ihmiset tulevat merten yli hatarilla paateilla siitä syystä, että muita keinoja ei ole. Laillisia mahdollisuuksia matkustaa ei ole myöskään niille ihmisille, jotka tulevat EU:hun tekemään huonopalkkaisia, likaisia töitä hedelmätarhoilla, tehtailla ja siivouksessa, vaikka tulijoille on tehtävää.
Siksi lailliset reitit pitää luoda nyt.
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
