Hyvän hävitys

22.8.2014

Sammeli Heikkinen

Ajattelen viikoittain, että lapseni saa aivan mainiota päivähoitoa suhteellisen halvalla: kaupungin päiväkodissa.
Kirjastossa tulen paremmalle tuulelle, joka kerta. Uusimpia kirjoja ei riitä kaikille, mutta paljon muita kuitenkin. On konsolipelejä, urheiluvälineitä ja kätevä appi älypuhelimeen.

Lasta olen käyttänyt terveyskeskuksessa, puheterapiassa, silmälääkärillä. Minulta, hammaslääkäripelkoiselta, paikattiin Malmilla haljennut hammas nopeasti, halvalla ja kivuttomasti.

Julkisuudessa puhutaan paljon rappeutuvista julkisista palveluista. Niin kuin ne olisivat rapistumaan jätetty vanha lato, jonka seinät hiljalleen mätänevät.

Julkiset palvelut toimivat kuitenkin hyvin, ainakin suuri osa niistä. Tilanne voi olla toinen Lapin takamailla, josta lähimpään lääkäriin voi olla sata kilometriä, poliisipartioon kolmesataa ja synnyttämään vielä sata lisää.

Mikään ei tietenkään rappeudu, jos sen ei anneta rappeutua. Onko niin, että kun julkisten palveluiden rappio esitetään käynnissä olevana kehityksenä, se luonnollistuu? Kun rappio on näin todeksi tehty, leikkaaminen tuntuu helpommalta?

Terveysasemaverkkoa voi karsia, lähikirjastoja sulkea ja kouluja lakkauttaa pienemmästä päästä, kun ne kerran kuitenkin ovat osa ”rappeutuvaa” systeemiä.

Kuntalaiselle lähin palvelu on monesti tärkein. Siitä kuntalainen maksaa ja sen vuoksi asuu missä asuu. Tehostaminen ja isoihin yksiköihin siirtyminen voivat kuulostaa kivalta makrotasolla, mutta käytännössä joku menettää tärkeän osan elämästään.

Tiedättekö, miksi kirjastossa tulee hyvä mieli? Se ei ole tehokas ympäristö. Se on olemassa vain itsensä ja ihmisten takia. Sen tarkoitus on tuottaa sivistystä ja hyvää mieltä, eikä mitään muuta.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.

Tweet