Hiljaa virtaa nikkeli

13.7.2014

Jukka Vahti

Olin kuluneen lomaviikon alkupuoliskon pitkälti uutispimennossa Suomen asioista.

Sen kuitenkin nettiotsikoita silmäilemällä huomasin, että Harjavallassa Norilsk Nickelin tehtaalta lurahti viime viikonloppuna Kokemäenjokeen Suomen historian suurin nikkelipäästö, kooltaan 66 tonnia.

Nikkeli lorisi jokeen muutaman kymmenen tunnin aikana. Päivässä tätä ainetta saisi säännösten mukaan päästä jokeen enintään puolitoista kiloa. Myöhemmin on selvinnyt, että samalla veteen pääsi myös kobolttia, kuparia, lyijyä ja kadmiumia.

Aika harva haluaa maustaa tällä tavaralla uintivettään tai salaattipenkkinsä kasteluvettä, jos voi asiaan vaikuttaa.

Vuodon vaikutukset ovat vielä suurimmaksi osaksi tuntemattomia, mutta tapaus on ensimmäisten havaintojen perusteella huolestuttava ja se ymmärrettävästi kuohuttaa ja pelottaa jokivarren asukkaita. Asiaa eivät ole auttaneet Porin ympäristötoimesta annetut haparoivat, tapausta aluksi vähätelleet lausunnot ja sittemmin muuttuneet arviot vuodon vaikutuksista.

Tänä viikonloppuna on todennäköisesti havaittu vuodon ensimmäiset konkreettiset vaikutukset joen eliöstöön, kun joen rannoilta on löydetty kymmeniä kuolleita simpukoita.

Tehtaan johto on sinänsä suoraselkäisesti myöntänyt mokan ja pyytänyt tapahtunutta anteeksi. Enää pitäisi tietää, miksi asiasta kerrottiin vasta monta päivää tapahtuneen jälkeen.

Itse mietin jo viikon varrella, mahtaako tämä jättimäinen nikkelipäästö herättää tätä Suomen perussuomalaisinta maakuntaa (Satakunta) ainakin vähän siihen, että ympäristön ja ilmaston suojeleminen ja niiden kautta ja ohella kestävän bisneksen tekeminen on ihan meidän itsemmekin kannalta jokseenkin oleellisempaa hommaa kuin tiettyjen puolueiden suosima nostalgiassa, omissa ennakkoluuloissa ja traumoissa muhiminen.

Sitten eksyin tapauksesta kertovien Satakunnan Kansan uutisten nettikommenttiketjuihin ja huomasin, että siellä aika tärkeältä pointilta vaikutti se, että kyseessä oli nimenomaan venäläisen yhtiön tehdas. Prioriteetit eivät siis näy järkkyneen. Onneksi nettikeskustelut eivät (kai) ole koko kuva täkäläisesta mielenmaisemasta.

Vielä enemmän olen kuitenkin ihmetellyt sitä, että ainakaan pienellä googlauksella en ole huomannut yhdenkään poliittisen puolueen reagoineen tapaukseen mitenkään, ei sen enempää paikallisella kuin valtakunnallisellakaan tasolla.

Mielelläni otan linkkivinkkejä vastaan, jos kommentteja on annettu, blogeja kirjoitettu tai tiedotteita laadittu, ehkä en ole niitä vain löytänyt.

Tutkimustietoa päästön vaikutuksista on vielä vähän, mutta poliitikkojen vaikeneminen viestii mielestäni siitä, että asia ei niin hirveästi kiinnosta, kun on lomakin menossa ja einytmilläänjaksaisi.

En siis olisi kaivannut erityisen dramaattisia reaktioita vähäisten tutkimustietojen pohjalta, vaan edes jonkinlaista evän liikahdusta siihen suuntaan, että tällainen ei vetele sekä samalla vahvaa tukea asiaa tutkiville viranomaisille sekä vaatimuksia konkreettisista toimista sen eteen, ettei vastaava toistu.

Politiikan teot ovat useimmiten sanoja, joko sanottuja tai sanomatta jätettyjä.

Hiljaisuutta on ainakin ympäristöasioista kiinnostuneiden puolueiden näkökulmasta kovin vaikea ymmärtää, kun menossa on poliittisten uutisten hiljaisin kausi, eli uutiskynnys on matalimmillaan ja eduskuntavaaleihin on aikaa enintään yhdeksän kuukautta.

Kaltaiseni politiikan maallikko voisi nähdä, että tätä asiaa kommentoimalla olisi ollut kohtuullinen tilaisuus paitsi alleviivata tapauksen merkityksellisyyttä, myös profiloitua ympäristöasioissa.

Näin varsinkin, koska tästä, mielikuvatasolla Talvivaaraan rinnastuvasta, tapauksesta kiinnostumalla niin sanotut vihreät arvot ja ympäristön arvostaminen ylipäätään tulisivat täkäläisiä satakuntalaisia ihmisiä lähelle huomattavasti tehokkaammin kuin vaahtoamalla ympäri vuoden ilmastotavoitteista, GMO:sta tai cleantechistä.

Nämä tärkeät aiheet ovat tietenkin mittakaavaltaan ja merkittävyydeltään aivan eri luokkaa kuin yksittäiset vesistöpäästöt, mutta samalla suurelle enemmistölle abstrakteja ja omaan arkielämään hyvin hatarasti liittyviä asioita, jotka eivätkä todellakaan ole tavallisen tallaajan äänestyspäätösten tärkeysjärjestyksen kärkipäässä, vaikka niiden pitäisi olla.

Ehkä ensi viikolla MTV3:n ja ympäristöministeriön Porissa järjestämissä Suomi Areena-keskusteluissa Harjavallan historiallisesta nikkelipäästöstä hymistään jotain ympäripyöreää, niin kuin useimmista muistakin aiheista.

Muutenhan leppoisaan kesäjazzfiilikseen voisi tulla ikävä särö.

Puitteiden symboliikasta kriittinen keskustelu ympäristöarvoista ei tämän vuoden Suomi Areenassa jää kiinni: panelistien vieressä virtaa hiljaa joki, jonka varrella paikalliset asukkaat parhaillaan ihmettelevät rannoille ajautuneita kuolleita simpukoita.

vihreät  ympäristö  vesistö 

Tweet