Muovinen totuus

25.6.2014

Hannele Suojanen

Kaikki alkoi ihottumasta kasvoillani. Uusi meikkivoide oli laukaissut pahan allergisen reaktion kasvoilleni, ja lääkärin tuomio oli heti ensimmäisen vilkaisun jälkeen puolen vuoden antibioottikuuri.

Lääkitys vei toki ihottuman pois, mutta sai minut pohtimaan, mitä ihmettä ihminen sutii, hieroo, puuteroi ja levittää iholleen. 

Lueskeltuani kosmetiikkapakkausten ainesosaluetteloita olin vuosien mittaan levitellyt kasvoilleni aikamoisen määrän säilöntäaineita ja vielä inhottavampaa – kerroksittain muovia. Silikonia sisältävien kosteusvoiteiden pitäisi tasoittaa ihon pintaa ja sitoa kosteutta, mutta ajatus muovikalvosta naamallani ei kuulostanut kovin houkuttelevalta.

Toisen muovisen löydön tein peilikaapistani. Hammastahnani lähti heti vaihtoon, kun kuulin harjaavani hampaani pienen pienillä muovipaloilla. Useat hammastahnat sisältävät mikromuoveja, jotka syljen mukana kulkeutuvat sekä elimistöön että lavuaarin kautta vesistöihin.

Planktonien kokoiset mikromuovit kerääntyvät eliöihin kulkeutuen ravintoketjussa eteenpäin.  Luonnonkosmetiikkaa olevasta suolahammastahnasta ei ehkä jää aivan yhtä raikas tunne kuin entisestä Maxfresh peppermint -tahnastani, mutta ainakaan en enää nieleskele muovia ruoansulatukseeni. 

Kaikkia kemikaaleja on lähes mahdotonta välttää, mutta kemikaalikuorman keventäminen on palvelus itselle ja ympäristölle. Paras keino olisi tietysti kulkea täysin meikittä, mutta vielä en suostu kulkemaan täysin au naturel, vaan turvaudun luonnonkosmetiikan myrkyttömään voimaan.

Tweet