Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
12.12.2013 14.10
Eurooppalainen CEPR-tutkimuslaitos on arvioinut EU:n ja Yhdysvaltojen valmisteleman vapaakauppasopimuksen kasvattavan alueiden talouksia yhteensä jopa 75 miljardia euroa vuosittain.
Käytännössä vaikutusten arviointi on kuitenkin hankalaa, ja Vihreän Langan haastattelemat kauppapolitiikan asiantuntijat syyttävätkin lukuja reippaasti ylioptimistisiksi.
Euroopan komission teettämän selvityksen mukaan TTIP-sopimus hyödyttäisi erityisesti eurooppalaista kemianteollisuutta, autoteollisuutta, metalli- ja elintarviketeollisuutta, farmasia-alan toimijoita ja terveysalan laitteiden valmistajia. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoittaisi lisätyöpaikkoja näille aloilla.
”Komission omakin tutkimus sanoo, että suurin osa lisätuloista tulisi kilpailukyvyn parantumisesta, ei niinkään itse kaupan määrän kasvusta. Kilpailukyvyn parantaminen taas tulee kylläisillä markkinoilla todennäköisimmin työpaikkojen vähentämisen kautta”, arvioi yksi EU:n kauppapolitiikkaa läheltä seuraavaa asiantuntija, joka haluaa asemansa vuoksi pysytellä nimettömänä.
Tweet