Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
17.10.2013
Nerokasta brändityötä vai osoitus jättimenestykseen ponkaisseen yhtiön aidosta yhteiskuntavastuullisesta ajattelusta? Tämä kysymys nousi ensimmäisenä mieleeni, kun luin tällä viikolla uutisia pelifirma Supercellin myynnistä Japaniin ja firman edustajien kommentteja siitä, kuinka he maksavat riemumielin veroja Suomeen.
Suomessa yllättävän moni, esimerkiksi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen ja sdp:n kansanedustaja Mikael Jungner, ovat puolestaan arvioineet Venäjällä vangittuna olevaa Greenpeacen aktivistia Sini Saarelaa vähättelevään sävyyn esimerkiksi ”sinisilmäiseksi blondiksi” ja ”höynäytetyksi tytöksi”.
Tämän viikon Vihreä Lanka -lehdessä olevassa reportaasissa pohditaan aatteellisuuden kohtaloa ja sitä, ovatko aatteet kuolleet. Juttua varten haastateltu vihreä aktiivi Jukka Relander arvioi, että nykyinen ihmiskuvamme perustuu oletukseen hyödyntavoittelusta kaiken inhimillisen toiminnan perimmäisenä motiivina.
Käsityksen ruokkimiseen ei edes vaadita erityisen johdonmukaista argumentointia. Sen ovat osoittaneet ne poliitikot, jotka ovat heitelleet Arctia Shipping -kohun yhteydessä hankalasti perusteltavissa olevia väitteitä siitä, kuinka kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) olisi yhtiön rikosilmoituksen tekoon puuttumalla suojellut ”ministerin omaa etujärjestöä” Greenpeacea.
Kirjailija-runoilija Oscar Wilden kulunut fraasi ”kyynikko tuntee kaiken hinnan muttei minkään arvoa” pätee viime aikojen keskustelun perusteella paitsi arktisten alueiden aarteisiin myös poliittiseen keskustelukulttuuriin.
Harmi vain, että yksittäisten poliitikkojen tai puolueiden tekemät tyylilaji- tai arvovalinnat eivät ole vain niiden oma asia. Äärimmilleen viety kyynisyys politiikan ja miksei mediankin käyttövoimana kun on myrkkyä poliittisen järjestelmän uskottavuudelle. Siitä kärsivät kaikki.
Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.
Tweet