Onko Matti Putkonen Greenpeacen sätkynukke?

18.10.2013

Sammeli Heikkinen

Onko perussuomalaisten "työmies" Matti Putkonen Greenpeacen tahdoton käskyläinen? Entäs kansanedustajat Kaj Turunen (ps) ja Jukka Kärnä (sdp)? Tai ne kaksi eläköitynyttä laivakokkia?

Sini Saarelan tapauksen yhteydessähän moni suomalaiseen mediaälymystöön kuuluva muistutti, että Greenpeace elää julkisuudesta.

Kansanedustaja Mikael Jungner arvioi  Saarelan tapausta niin, että "nuori tyttö höynäytettiin mannekiiniksi". Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen taas kirjoitti, että "31-vuotiaan sinisilmäisen blondin" avulla järjestettiin julkisuusoperaatio, joiden järjestämisessä Greenpeace on ehkä maailman taitavimpia. Maaseudun tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro mukaan "kylmäverisessä" operaatiossa tavoitteena oli maksimaalinen julkisuus.

Vastaavia puheenvuoroja oli paljon muitakin. Ajatus siis on, että Greenpeacen tavoitteena on mahdollisimman suuri julkinen kohina tietystä aiheesta. Sen toimeentulo riippuu kohusta ja siihen pääsemiseksi järjestö on valmis kylmästi uhraamaan tietämättömiä idealisteja.

Kuka Hautalan eroon johtaneesta julkisuusmyllystä on hyötynyt? Tietenkin Greenpeace: Suomen osallisuus arktisten alueiden fossiilisten polttoainevarantojen hyödyntämiseen ei missään vaiheessa aiemmin noussut näin vahvasti esiin.

Mihin Saarela ei pystynyt, siihen pystyivät entiset merimieskokit ja ay-aktiivit Klaus Höglund ja Paavo Mustonen sekä Putkonen, joka on Helsingin pään pelureista ainoa avoimesti osansa operaatiossa myöntänyt.

Kansanedustaja Kaj Turunenhan käräytti edustajatoverinsa Kärnän, kun laivakokit tulivat julkisuuteen. Sittemmin Kärnä on kiistänyt tietäneensä tai muistavansa mitään koko asiasta.

Mutta entä Putkonen, joka siis ainakin auttoi nostamaan siivilleen Arktisen öljynporauksen ennen kokemattomaan julkisuuteen Suomessa. Oliko tämä 63-vuotias platinablondi vain tahdoton välikappale Greenpeacen operaatiossa?

Ei tietenkään. Julkisuuskuvansa perusteella Putkonen on ikuista 1970-lukua elävä jäärä, joka luultavasti inhoaa aidosti ympäristöjärjestöjä. Tahdottomia marionetteja eivät olleet merimieskokit tai kansanedustajatkaan. Eikä ollut Sini Saarelakaan.

Kollegani Jukka Vahti kirjoitti osin tähänkin aiheeseen liittyen siitä, miten kyynisyys nakertaa poliittisen järjestelmän perusteita. Sama pätee journalismiin.

Journalismiin kuuluu väistämättä todellisuuden rajaaminen ja tietynlainen köyhdyttäminen. Todellisuus on liian monipuolinen ja laaja ilmaistavaksi kokonaan. Ongelma rajaamisesta ja köyhdyttämisestä tulee, kun se viedään liian pitkälle ja aletaan vielä uskoa, että tämä kapea yksinkertainen kuva on totuus.

Mahdollisesti kyynisyys seuraa tästä tai sitten johtaa tällaisen järkeilyyn.

Köyhä maailmankuva ilmenee töräyksinä, joiden mukaan asiolla on yksi ominaisuus ja siinä se: Greenpeace on kylmä ja mestarillisesti mediaa manipuloiva rahantekokone ja aktivisti vain sätkynukke. Yksipuisen maailmanselityksen ongelma on, että se toimii ehkä kerran ja tietyssä tilanteessa.

Eipä köyhää maailmankuvaa yleensä ole tarkoituskaan soveltaa kuin tiettyihin ihmisiin ja tilanteisiin. Näkemys julkisuutta kaikin keinoin hamuavasta Greenpeacesta jouti Hautala-tapauksessa romukoppaan ja tilalle tuli yhtä lattea näkemys oman eturyhmän suojelusta.

Vähän samaan tapaan aiemmin kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeä ja kansanedustaja Oras Tynkkystä kärkkäästi poliittisten irtopisteiden kalastelusta syyttänyt päätoimittaja Ulla Appelsin ei roiminut Hautalan tapauksessa haaskalle rynnänneitä demari- ja persuedustajia. Tietenkään tällä kertaa ei nähty sateenkaaren värejä.

Tiettyyn paikkaan sopii totuus irtopisteiden keruusta, toiseen taas valehtelusta ja kolmanteen jostakin muusta. Köyhälle maailmankuvalle on kuitenkin keskeistä, että yhtä tapausta voidaan katsoa vain yhdestä näkökulmasta.

Esimerkiksi Hautalan tapauksessa vaikkapa Jukka Kärnä varmastikin on ollut aidosti ja aatteellisesti eri mieltä Hautalan kanssa valtion omistajaohjauksesta ja on halunnut sen suuntaa muuttaa. Varmasti Kärnä on myös huomannut mahdollisuuden pointsien nappaamiseen. Ja kenties nyt vielä vedättääkin siinä, ettei mitään enää muista.

Siis kaikkea yhtä aikaa! Ihmisessä on monta ominaisuutta! Ihminen toimii erilaista syistä, jopa keskenään ristiriitaisista.

Sen kun muistaa, on askeleen kauempana köyhän kyynisyyden kaivosta.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.

aktivismi  politiikka  greenpeace  tyhmyys 

Tweet