Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Maailman uudet valtiaat
25.8.2006 0.00
Kiinalaiset yritykset ostavat luonnonvaroja niin paljon kuin pystyvät ja taustoja kyselemättä.
Kun maailman öljyalan vaikuttajat kokoontuivat viime syksynä World Petroleum -kongressiin Johannesburgiin, moni yllättyi. Suurimmat ja vaikuttavimmat näyttelypaviljongit eivät olleetkaan Shellillä ja ExxonMobilella, vaan kolmella kiinalaisella öljy-yhtiöllä, joiden nimiä osa osallistujista ei ollut aikaisemmin edes kuullut.
Tämän tyyppisiä kokemuksia alkaa olla monilla länsimaisilla liikemiehillä. Kuin tyhjästä heidän apajilleen on ilmestynyt tuntemattomia aasialaisia kilpailijoita, joilla on paljon rahaa ja suuret ostoaikeet.
Näin on käynyt erityisesti raaka-ainemarkkinoilla, joilta kiinalaiset ja intialaiset yritykset metsästävät resursseja kasvavien kansantalouksiensa tarpeisiin.
”Kiinan ja Intian kulutus kasvaa niin kovaa vauhtia, että ne tulevat väistämättä haukkaamaan suuren osan maailman energia- ja mineraalivaroista”, uskoo Kiinan-tutkija Matti Nojonen Helsingin kauppakorkeakoulusta.
Raaka-ainemarkkinoita tutkivan Frontier Strategy Groupin mukaan esimerkiksi kaivosalan liiketoimintaympäristö Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa on muuttumassa täysin, kun kiinalaiset ovat tulossa kilpailuun mukaan. Helmikuussa julkaisemassaan toimialan tulevaisuutta koskevassa raportissaan yhtiö varoittaa, että muutoksista selviävät voittajina vain ne yhtiöt, jotka ovat valmistautuneet Kiinan-uhkaan ajoissa.
Afrikassa kiinalaiset tuntuvat olevan kaikkialla. Heidän ostoslistoillaan on öljyä Angolasta, platinaa Zimbabwesta, kuparia Sambiasta, trooppista puuta Kongon tasavallasta, rautamalmia Etelä-Afrikasta.
Eivätkä he pelkästään osta, vaan myös myyvät: elektroniikkaa, aseita, satelliittiteknologiaa. Useissa Afrikan maissa kiinalaiset rakentavat siltoja, teitä, hotelleja ja kaupungintaloja. He pyörittävät ravintoloita ja sairaaloita ja perustavat kouluja.
Muutamassa vuodessa Kiinan ja Afrikan välinen kauppa on paisunut parista miljardista eurosta yli 30 miljardiin. Kiina on Yhdysvaltain jälkeen maailman toiseksi suurin öljyn kuluttaja. Se tuo jo kolmanneksen öljystään Afrikasta, pääosin Sudanista, Angolasta ja Kongon tasavallasta. Tammikuussa suuri kiinalainen energiayhtiö CNOOC ilmoitti ostaneensa 45 prosenttia nigerialaisesta öljykentästä 1,8 miljardilla eurolla.
Vaikka Afrikassa toimii satoja itsenäisiä, näennäisesti markkinoiden ehdoilla toimivia kiinalaisyrityksiä, niillä on vakaat taustavoimat.
”Kiinalaiset energiasektorin yritykset, samoin kuin rakennus- ja kaivosalan yritykset toimivat kansallisen kansainvälistymisstrategian ohjaamina”, Nojonen sanoo. Kiinan hallituksen tavoitteena on parantaa taloudellista riippumattomuuttaan hankkimalla tarpeeksi isot raaka-ainereservit kasvavan talouden tarpeisiin.
Esimerkiksi Kiinan suuret öljy-yhtiöt toimivat valtion hyväksi ja hallituksen kontrollissa, vaikka ovatkin julkisesti listattuja yrityksiä. Ne tekevät afrikkalaisten hallitsijoiden kanssa sopimuksia, joissa öljynporausoikeuksien vastineeksi tarjotaan lainoja ja infrastruktuurin parantamista.
Yhdysvalloissa ja Euroopassa Kiinan toimia Afrikassa on seurattu huolestuneena. Eurooppalaiset ovat pitäneet kaupan ja avun ehtoina ihmisoikeuksien kunnioittamista ja korruptiosta eroon pyrkimistä. Useissa tapauksissa Kiinan toimet ovat vesittäneet nämä pyrkimykset.
Etiopiassa tapahtuneiden vakavien ihmisoikeusloukkausten seurauksena monet Euroopan maat ovat keskeyttäneet Etiopian avustamisen. The Economist -lehden mukaan kiinalaiset ovat kuitenkin ilmeisesti luvanneet etiopialaisille korvata kaiken Euroopalta jäämättä saadun avun kauppojen vastineeksi.
Kenties eniten kritiikkiä on kohdistunut Kiinan toimiin Sudanissa, jonka hallituksen aseistamia joukkoja syytetään joukkomurhista Darfurin alueella. Kolme vuotta jatkuneessa kriisissä on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Kiinalaisten mukaan maiden sisäiset tapahtumat eivät kuitenkaan kuulu ulkopuolisille eikä niitä tule liittää bisneksiin. Kiina ostaa valtaosan Sudanin öljystä. Kiinalaiset yritykset ovat rakentaneet maahan öljynjalostamon ja aloittelevat öljyntuotantoa. Raporttien mukaan kiinalaiset ovat myös rakentaneet kolme asetehdasta Sudanin pääkaupungin Khartumin lähelle. Suurin osa aseista, joita hallituksen aseistamat joukot Darfurin alueella käyttävät, on valmistettu näissä tehtaissa tai Kiinassa.
Amnesty International syyttää kesäkuussa ilmestyneessä raportissaan Kiinaa vastuuttomasta asekaupasta, joka on pitkittänyt konflikteja monissa muissakin maissa.
Shellistä ja muista länsimaisista yrityksistä poiketen kiinalaiset öljy-yhtiöt voivat kuitenkin toimia melko huolettomasti, sillä niiden kimpussa ei ole kiinalaisia kansalaisjärjestöjä tai muita aktivisteja, jotka painostaisivat niitä läpinäkyvyyteen ja luonnon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Päin vastoin: hallitus on kieltänyt ammattiliitot ja vapaat viestimetkin.
Matti Nojosen mielestä kiinalaiset hankkivat oikeuksia afrikkalaisiin öljykenttiin osin pakosta ja osin siksi, että se on viisasta.
”He ovat menneet sinne, missä vastustaja eli Yhdysvallat on heikoin”, hän sanoo. ”Strategisten öljyreservien sijaan kiinalaiset olisivat voineet tyytyä ostamaan öljyä, mutta silloin hinta olisi lähtenyt rakettimaiseen nousuun.”
Nojosen mukaan Kiina on noussut energiasektorilla Yhdysvalloille samantyyppiseksi vastapeluriksi kuin Neuvostoliitto oli kylmän sodan aikana.
”Kylmän sodan logiikasta on kuitenkin siirrytty aivan uudenlaiseen kansainvälisen tasapainon tilaan. Kiina ja Yhdysvallat käyvät energiaresursseista piinkovaa kilpailua, mutta samalla ne ovat strategisesti täysin riippuvaisia toisistaan”, Nojonen sanoo.
Yhdysvallat tarvitsee Kiinaa kansantaloutensa rahoittajaksi. Kiina taas tarvitsee amerikkalaisia kuluttamaan valmistamiaan tuotteita. Molempien etuna on, etteivät ne astu liikaa toistensa reviireille, jottei maailman öljymarkkinoilla tapahdu suuria heilahduksia.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
