Kaanonit alas!

8.9.2006

Tarja Cronberg

Kaanon on kreikkaa ja tarkoittaa alun perin ohjenuoraa, sääntöä. Se on myös pyhien kirjojen kokoelma tai kuvataiteen säännöt ihmisruumiin ihanteellisista perussuhteista. Musiikissa se on tarkkaan jäljittelyyn perustuva sävellysmuoto, taidehistoriassa tärkeimmiksi nimitetyt teokset.

Pohjoismaat elävät kaanonvillityksessä. Tanskan kulttuuriministeri aloitti kaksi vuotta sitten kulttuurikaanonin tekemisen: kahdeksalta eri kulttuurialueelta valittiin kaksitoista tärkeintä teosta, jotka määrittelisivät tanskalaisuutta. Mukana olivat kuvataiteiden, kirjallisuuden ja elokuvan lisäksi muun muassa design, lastenkulttuuri ja arkkitehtuuri. Valinnan suoritti viisi asiantuntijaa, onneksi eivät sentään poliitikot tai ministeriö.
 

Ruotsissa on ehdotettu kirjallisuuskaanonin laatimista ja Suomessa sivistysvaltiokunnan puheenjohtaja Kaarina Dromberg on esittänyt samaa. Hänen mukaansa tehtävä olisi ”suomalaisen kulttuurin ylläpitäminen ja vahvistaminen muita kulttuureita vastaan, jotta pystyisimme säilyttämään oman identiteettimme”.

Ajatusta asiantuntijoiden määrittelemästä kansalaisidentiteetistä on kritisoitu nationalismista ja normatiivisuudesta. Jotkut, kuten Kaarina Dromberg, näkevät kulttuurikaanonin ristiriitoja vähentävänä. Sen avulla ymmärtäisimme niin suomalaisuutta kuin muitakin kulttuureja. Mika Hannula taas toteaa lakonisesti Ny Tidissä: ”Ehkä kunnallinen hammashoito olisi vain niille, jotka osaisivat viheltää ulkoa Sibeliuksen sinfonioita virheettömästi?”.

Löysin oman suomalaisuuteni – en lukemalla Aleksis Kiveä tai edes Kari Hotakaista – vaan kohtaamalla tanskalaisuuden. Laulaessani vieraita lastenlauluja, totutellessani avaamaan lahjoja tanskalaisittain tai käymään pöytäkeskustelua ruoasta, opin jotakin itsestäni. Tutkijana opin arvostamaan tanskalaisuudessa ihmisläheisyyttä, josta esimerkkinä oli matalatiivisrakentaminen betonilähiöiden sijaan. Tuskin olisin saanut yhtä syvää ymmärrystä opiskelemalla tanskalaisen arkkitehtuurin kaksitoista perusteosta.

Sisäänpäin kääntyvä, itseään suojeleva kulttuuri kuolee nopeasti. Vain identiteetti, joka pystyy ottamaan vaikutteita toisesta ja sisällyttämään niitä omaan ytimeensä, vahvistuu. Eivät kareliaanitkaan ainoastaan ihastelleet Kolilla kansallismaisemaa, vaan inspiroituivat myös Pariisissa ja Italiassa. Värttinä modernisoi suomalaisen kansanmusiikin ja menestyi. Monikulttuurisuus ei ole itsensä suojaamista ja toisen ymmärtämistä, se on hetkellistä yhteensulautumista, joka auttaa ymmärtämään omaa sisintä.

Tweet