Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Korruptio kukkii YK-järjestöjen tuella

22.2.2008

Elina Hirvonen

Käyttäjän Elina Hirvonen kuva
Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.
Elina Hirvonen

Tapahtui Sambian valtiovarainministeriössä vuonna 2008: Ministeriö sai yli 100 000 dollaria kehitysapurahaa ostaakseen kameran, jolla voi tallentaa omia työpajojaan.

Tarkoitukseen hankittiin markkinoiden kallein elokuvakamera. Ostopäätöksessä neuvonut kuvaaja selitti, ettei sellaista olisi järkeä ostaa. Ministeriö saisi vain kameran rungon – eikä pystyisi tekemään sillä mitään ilman jalustaa, objektiivia ja linssejä.

Kamera ostettiin silti.


Minulla on valtava kynnys kirjoittaa Afrikan maiden hallintojen surkeudesta tai kehitysapurahojen väärinkäytöksistä.

Pelkään, että sellaista käytetään aseena keskustelussa, jossa vaaditaan kehitysavun lakkauttamista tai liitetään hallinnon surkeus afrikkalaisten yleiseen kelvottomuuteen.

Kynnys ylittyi, koska Sambiassa törmää jatkuvasti vertahyytävään korruption kulttuuriin, jota kansainväliset järjestöt osaltaan tukevat. Korruption kulttuuri haittaa eniten sambialaisia itseään, ja myös terävin kritiikki tulee heiltä.


Transparency Internationalin Sambian-osasto julkaisi syksyllä Show Me the Money -nimisen selvityksen julkisten rahojen käytöstä. Selvityksen mukaan maan budjetista katoaa vuosittain noin 70 miljoonan euron arvosta rahaa kavalluksien ja huonon hallinnon takia.

Järjestön mukaan länsimaiden pankkeihin on talletettu yli 140 miljardia dollaria, jonka Afrikan johtajat ovat kavaltaneet julkisista varoista yli 40 vuoden aikana. Rahojen takaisin saaminen vaatisi pankkijärjestelmältä muutoksia, joihin juuri kenelläkään ei näytä olevan intoa.

Korruptio ei rajoitu julkisten varojen käyttöön. Vuokrasopimukset, tutkinnot ja ajokortin saaminen ratkaistaan rahalla.


Korruption kyljessä elää järjettömän rahankäytön kulttuuri. YK-järjestöt ruokkivat sitä järjestämällä ympäri maata työpajoja, joiden osallistujille maksetaan matkojen ja asumisen lisäksi kuukausipalkkaa suuremmat päivärahat.

Käytäntö on levinnyt laajalle. Maassa, jossa taitojen puute on yksi kehityksen suurimmista jarruista, monet eivät vaivaudu koulutukseen, ellei luvassa ole lounaan lisäksi rahaa.

Sambiassa korruptio on viime vuosina pahentunut, mutta Ugandasta kuuluu hyvää. Maa aloitti julkisten varojen käytön seuraamisen ensimmäisenä Afrikassa, vuonna 1996.

Ilmeni, että koulutukseen tarkoitetuista varoista vain 22 prosenttia päätyy oikeaan osoitteeseen. Seurannan tuloksena koulujen oppilasluku kasvoi viidessä vuodessa 3,8 miljoonasta 7 miljoonaan ilman, että koulutuksen osuutta budjetista jouduttiin kasvattamaan.


Myös Sambiassa sekä kansalaiset että kehitysavun antajamaat ovat vaatineet julkisten varojen käytön tehokkaampaa seuraamista.

Mutta koko korruption kulttuurin kitkeminen vaatisi, että myös kansainväliset järjestöt olisivat tiukemmin vastuussa siitä, miten ja mihin rahaa käytetään ja millaista kulttuuria niiden oma toiminta tukee.

Ja että koko kehitysapujärjestelmään liittyisi jatkuva kysymys siitä, mikä on avun tavoite ja miten siihen päästään.

Entä se hieno elokuvakamera? Se kerää pölyä ministeriön käytävällä, ja työpajat jatkuvat ilman, että kukaan tallentaa niitä.





Viite