Siunattu mediahiljaisuudessa

16.2.2012

Sammeli Heikkinen

Kuolema se on edessä. Ihan kaikilla. Toisilta se kuittaa univelat, toiset kruunaa yli-ihmisiksi.

Rajan ylityksen jälkeen tylsästä Dianasta tuli kyynelten arvoinen Sydänten prinsessa. Spedestä, tuosta narulla hyppivästä golfinpelaajasta, leivottiin kansakunnan renessanssimies. Lääkkeiden ja pyssyn kanssa puljanneesta Tony Halmeesta taas tehtiin Katujen sankari. Iltalehti moitti tökeröksi jopa ulkoministeri Erkki Tuomiojan arviota siitä, ettei Kim il-Jongia jää kaipaamaan kukaan.

Eli jos haluaa tulla hyvällä muistetuksi, kannattaa hankkiutua julkisuuteen ennen kuin se lusikka lentää nurkkaan.

Medialle kuuluisa kalmo on mainiota sivuntäytettä. Aiemmassa elämässäni uutistoimistossa veikkailimme työkavereiden kanssa montako aukeamaa irtoaa vaikka Kari Tapion poismenosta. Ja irtosihan niitä.

Yllättäviin exituksiin oli kyllä varauduttu uutistoimistossakin. Toimitusjärjestelmässä oli pitkään kansio, johon oli kirjoitettu valmiiksi nekrologeja erinäisistä julkisuuden henkilöistä. Näistä nekroista valtaosa meni sitten bittien taivaaseen ennen julkimoita. Nekroista nimittäin siirryttiin joku vuosi sitten kohti kuolinuutista. Siis julkkiksen kuolemaa uutistapahtumana.

Olen itsekin ollut valmistelemassa Mauno Koiviston kuolinuutista. Koivisto oli silloin sairaalassa ja pahalta näytti. Emme toki toivoneet, että presidentti kuolisi, me vain valmistauduimme...

Kuolinuutiskone alkaa köhiä, kun kyse on taviksesta. Hengetön tavis pääsee tabloidin sivulle nimellään vain jos kuolee väkivaltaisesti ja on riittävän kiinnostava. Ei siis mikään dena. Nimitavikseksi sopii vaikka teini-ikäinen tyttö, jonka joku tappaa. Siitä tehdään lööppiä ja otsikkoa. Mutta nuoren kuolema ei ole riittävän kamala sinällään, siksi vainajaan pitää lyödä leima. Teinityttö esimerkiksi on yleensä "kaunis", "suosittu" tai "lupaava urheilija".

Ulkomaalaisten, varsinkin toisenväristen kohdalla kaikki on paljon helpompaa. Numerot kun mahtuvat pieneen tilaan.

Ei siinä kuolleista kauniisti kirjoittelussa ole mitään vikaa. Kunhan muistetaan, etteivät vainajan tekemiset muutu siitä sen paremmaksi. Eli Rautakauppa-sketsi on edelleen ihan tylsä, eikä Whitney Houstonin kuolema ole mikään syy soittaa I will Always love youta. Paitsi ehkä Dolly Partonin versiona.

 

media  julkisuus  kuolema 

Tweet