Lasse Leipola

Etulinjassa

16.12.2011 8.56

Lasse Leipola

Ilmastonmuutos on jo arkea afrikkalaiselle pienviljelijälle. Sillä aikaa kun neuvottelijat hieroivat ilmastosopimusta Durbanissa, sambialaiset odottivat sateita, jotka olivat taas kerran myöhässä.

Aamuaurinko on noussut kuumana Sikalongon kylässä Etelä-Sambiassa. Jos yö on tuonut kastetta, se kaikki on kadonnut hetkessä auringonnousun jälkeen.

Tavallisesti rauhallisessa pihassa kuhisee, sillä alueen kymmenet pienviljelijät ovat kokoontuneet kyläyhteisön kokouspaikalle. Parin viikon välein järjestettävien viljelijätapaamisten tarkoituksena on jakaa tietoa ja kannustaa kollegoita työskentelemään ahkerasti.

Nopealla vilkaisulla on vaikea löytää merkkejä nykyajasta. Rakennuksissa käytetty puutavara näyttää metsästä löydetyiltä oksilta ja puunrungoilta. Katot ovat heinää ja seinät savea. Muutamassa rakennuksessa on siirrytty jo teollistumisen aikakaudelle – peltiin ja tiiliin.

Kun katsoo tarkemmin, roskakasassa voi huomata muovipulloja ja viimeistään miesten suosimat Valioliiga-pelipaidat paljastavat, että nyt ollaan 2000-luvun Afrikassa.

Yksi paikalle saapuneista viljelijöistä on tonga-heimoon kuuluva Elijah Mukonka. Hänellä on alueelle tyypilliseen tapaan kaksi vaimoa ja seitsemän lasta, joiden kanssa hän viljelee maissia, papuja ja maapähkinöitä. Hänelle, kuten kaikille muillekin sambialaisille, ylivoimaisesti tärkein näistä on maissi. Siitä valmistetaan nshima-nimistä mautonta maissitahnaa, joka on olennainen osa jokaista ateriaa.

Mukonkan perheen tilanne on vielä hyvä, sillä viime vuoden maissisatoa on vielä jäljellä. Monipuolisuutta ruokavalioon saa lähistön metsistä, joista löytyy muun muassa sieniä sekä pieniä masuku-hedelmiä, jotka ovat täynnä suuria kiviä mutta ovat mehukkaita ja maistuvat hieman persikalle.

Mukonka on kuitenkin huolissaan. Pelto on jo valmiina odottamassa maissin istutusta, mutta sadekausi on myöhässä. Ja se on täällä elämän ja kuoleman kysymys.

”Normaalisti sateet alkavat lokakuussa, mutta nyt on jo marraskuun loppu eivätkä sateet ole kunnolla alkaneet”, Mukonka sanoo.

Jotkut Sikalongon viljelijöistä kastelevat viljelyksiään puroista, mutta Mukonkan maat ovat niin kaukana vedenlähteistä, että hän on täysin sadekauden ja yhden maissisadon varassa.

Sambian maanviljelijöistä vain 5–10 prosenttia kykenee keinokastelemaan viljelyksiään. Ruokaturvan kannalta tilanne on herkkä myös siksi, että maan hallinto on vuosia tukenut maissinviljelyä, minkä vuoksi vaihtoehtoisten ruokakasvien, kuten kassavan ja okran, viljely on vähentynyt.

”Ennen viljeltiin useampia lajikkeita, jolloin epätavalliset sääolot johtivat vain jonkun tietyn kasvin sadon epäonnistumiseen. Nyt maissia viljellään myös alueilla, jotka eivät siihen täysin sovellu”, kertoo Joseph Sakala.

Hän viljelee maissia omaan käyttöönsä, mutta palkkatyössä hän käy Sambian ympäristövirasto Zemassa. Opposition voitettua syyskuun vaalit on moni vanhan hallinnon nimeämä johtava virkamies joutunut väistymään, kun uusi hallinto on alkanut selvittää edellisen hallinnon korruptiota ja muita epäselvyyksiä. Zemassa tehtävien lisätutkimusten vuoksi Sakala nousi syksyllä laitoksen virkaatekeväksi johtajaksi.

Sakala istutti omat maissinsa rohkeasti jo viime viikolla.

”Tämän pitäisi olla sateista aikaa, mutta sateita ei vaan näy”, Sakala valittelee.

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton selvityksen mukaan Sambian keskilämpötilat ovat nousseet ja sadekausi on lyhentynyt molemmista päistä. Myös kokonaissadanta pienentynyt vuoden 1960 jälkeen. Lisäksi kuivat, jopa viikkojen mittaiset, jaksot keskellä sadekautta ovat lisääntyneet.

Durbanin ilmastokokouksesta ei tullut suurta apua Sambialle, vaikka kehitysmaiden ilmastorahasto nytkähtikin eteenpäin. Synkimmän arvion Durbanin lopputuloksesta esitti Maan ystävien kansainvälinen johtaja Nnimmo Bassey, joka luonnehti sitä brittilehti Guardianissa kuolemantuomioksi Afrikalle.

Sambia ei kuitenkaan ole vain ilmastonmuutoksen viaton uhri. Vaikka maa tuottaa käytännössä kaiken sähkönsä vesivoimalla, se on yksi Afrikan pahimpia ilmastohäirikköjä. Jos päästöissä huomioidaan maankäytön muutokset, Sambian kokonaispäästöt ovat Afrikan viidenneksi suurimmat. Väkilukuun suhteutettuna Sambia nousee Afrikan maiden listalla kolmanneksi.

Puhdas sähkötuotanto onkin laiha lohtu, kun metsää hakataan satojatuhansia hehtaareja joka vuosi. Sen lisäksi, että puiden kaataminen tuhoaa arvokkaita hiilinieluja, puun hyödyntäminen on tehotonta. Puuta poltetaan huonosti rakennetuissa tulisijoissa tai siitä valmistetaan puuhiiltä alkeellisella tekniikalla. Yli 70 prosenttia energiasta tuote- taan puuta tai puuhiiltä polttamalla. Myös liikenne on merkittävä päästölähde, sillä autokanta on vanhaa. Jopa puolet sambialaisis- ta, ympäristöviraston Sakala mukaan lukien, ajaa vuosikymmeniä vanhoilla Japanista tuoduilla autoilla.

Metsien häviäminen on kuitenkin suurin huoli ilmaston suhteen. Maassa on yhteensä lähes 50 miljoonaa hehtaaria metsiä, mutta niiden pinta-ala pienenee vuosittain 250 000–300 000 hehtaaria.

Yksi keino hakkuiden hillitsemiseen on hakkaamattomasta metsästä maksettava korvaus. Tällöin puiden säilyttäminen voisi olla houkuttelevampi vaihtoehto kuin niiden kaataminen uuden pellon tieltä tai polttopuiksi. Mekanismia ei ole kuitenkaan vielä saatu käyttöön, sillä esimerkiksi metsän arvon määrittäminen on ongelmallista. YK:n alainen elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO kartoittaa muun muassa Suomen tuella Sambian metsiä, maankäyttöä ja hiilinielujen kokoa.

Nyt Sambialaiset yrittävät hillitä ilmastonmuutosta esimerkiksi conservation farmingilla, maan kasvukuntoa ylläpitävä viljelytavalla, jossa hyödynnetään viljelykiertoa sekä kompostin ja peitekasvien käyttöä. Kuten suorakylvössä, kyntämisen sijaan kasvit istutetaan joko kuoppiin tai viiltoihin. Koska maata ei muokata kyntämällä, siitä karkaa vähemmän ravinteita ja vapautuu vähemmän kasvihuonekaasuja.

Viljelijälle maan ominaisuudet säilyttävä viljely myydään päästövaikutusten sijaan suuremmilla sadoilla, paremmalla kuivuuden kestolla ja vähäisemmällä lannoitteiden tarpeella. Sambian kansallinen viljelijäliitto ZNFU kouluttaa, muun muassa Suomen tuella, pienviljelijöitä käyttämään maata säästävää viljelytapaa. Vuosina 2009–2013 Suomen osuus ZNFU:n tuesta on 1,5 miljoonaa euroa.

Maanviljelijöiden koulutukseen suunnatussa hankkeessa vältetään muutamia kehitysyhteistyön ongelmista: sen auttava vaikutus jatkuu ruohonjuuritasolla vielä tuen loputtua ja se on riittävän tarkasti suunnattu, jolloin todennäköisyys tuen päätymisestä korruptioon pienenee.

Maaperää säilyttävä viljely on käytössä myös Sikalongon alueella. Elijah Mukonka otti sen ZNFU:n opastuksella käyttöön muutama vuosi sitten. Hän on ollut valintaansa tyytyväinen, sillä lannoitteet – joiden käyttö kyllä menetelmässä sallitaan – ovat kalliita.

”Ongelmana täällä on köyhä maaperä. Kompostin ja lannan käyttäminen on parantanut satoja”, Mukonka sanoo.

Hyvien neuvojen lisäksi Mukonka kaipaisi pääomaa, jolla voisi tehdä pieniä investointeja. Nykyisin hän joutuu käyttämään suuren osan tuloistaan työvälineiden vuokraan.

Mukonka kuuntelisi mielellään myös radiota, mutta aurinkopaneeliinkaan hänellä ei ole toistaiseksi varaa. Kännykkä hänellä on, mutta sen lataamiseenkin kuluu rahaa, sillä yksi lataus maksaa 2000 kwachaa eli noin 30 senttiä.

Tärkein tulonlähde on Mukonkalle on maissi, jota hän myy hallituksen ruokavarastoon. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, millainen sato tällä kertaa tulee.

Hänen ja Sakalan onneksi iltapäivällä alkaa vihdoin sataa.

Tweet