Liike Silloin – Jussi Lähde löysi alkuvihreiden ja Harkimon liikkeen yhteyden

13.6.2018 14.49

Jussi Lähde

Allekirjoittaneen kaltaiset poliittisten kirjastojen kokoajat ovat pitkään tuskailleet sitä, miten vähän kirjallisuutta suomalaisen vihreän poliittisen liikehdinnän arjesta ja juhlasta on kirjoitettu. Sari Aallon teos kannattaa sijoittaa käsikirjastoon, käden ulottuville.

Vihreän sivistysliiton tuella tehty historiantutkimus on tiivistetty 400-sivuiseksi seikkaperäiseksi ja kiihkottomaksi lokikirjaksi.

Perustan työlle muodostaa 30 vuotta sitten tapahtuneen Vihreän liiton synnyn vuokaavio, jota tukee esimerkiksi pien- ja kulttuurilehtien sivuilla käyty debatti.

Tämä tuo paitsi esiin mainittujen lehtien äärimmäisen tärkeän roolin, myös vapauttaa teoksen imelältä jälkiviisaudelta. Asiat esitetään niin kuin ne on sanottu, puunaamattomina.

Kirja on terveellinen muistutus myös siitä, miksi monen kokeneen vihreän hymy perussuomalaisten ja sinisten kinastelua seuratessa on kireä. Kahden kilpailevan vihreän puolueen perustamisen aika kuvataan teoksessa äärimmäisen tarkasti.

1960-luvun tunnelmien jälkimainingeista vuoteen 1989 ulottuvan ajanjakson kohdalla rajaus on ollut tarpeen.

Politiikassa aina voimalliset ja väkevät ihmissuhteet eivät ole kuuluneet tarkastelun piiriin, vaikka inhimillisessä toiminnassa niillä on usein ideologisia katsantokantoja suurempi vaikutus.

Aalto jättää jatkotutkittavaa myös siinä, miten paljon vihreässä liikkeessä toimineet henkilöt tekivät yhteistyötä eri poliittisten puolueiden tulevaisuudesta huolestuneiden ihmisten kanssa.

Tämän toiminnan vaikutukset suomalaiseen politiikkaan ansaitsevat oman tutkimuksensa.

Sari Aallon esille nostamat asiat ja sitaatit ovat järisyttävän ajankohtaisia.

Itse paikan päällä kokemani vuoden 1983 Tampereen ja Jyväskylän väenkokoukset käsittelivät pohjimmiltaan aivan samoja teemojaa, joista Liike Nyt -hankkeen yhteydessä on menneen kevään aikana keskusteltu: Edustuksellisen demokratian kyvyttömyys tehdä tulevaisuuden kannalta tärkeitä muutoksia ja innostaa ihmisiä olivat keskeisiä huolenaiheita. Uusia tapoja osallistumiseen pohdittiin ja tietotekniikan kehitykseen asetettiin suuria toiveita.

Teos on terveellistä lukemista kaikille politikasta kiinnostuneille puoluekantaan tai sellaisen puutteeseen katsomatta.

Tolkienin vaellustarinoiden tavoin joukkoon on vuosien varrella liitytty ja poistuttu. Anekdootti- tai sitaattikokoelman ja tyhjänpäiväisten juorujen etsijä pettyy, mutta kansanvallan toimintatavoista huolestunut ihminen löytää paljon aihetta pohdintaan.

Koko tarinan päälle jää leijumaan kysymys. Voivatko politiikassa toimivat ihmiset säilyttää kunnioituksen toisella tavalla ajattelevia ihmisiä kohtaan niin omassa kuin muissakin puolueissa? Historia osoittaa, että oppirahat on maksettu monta kertaa, muttei välttämättä opittu.

Toivottavasti myös kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo hiljentyy kesän aikana purjeveneensä kannella tämän teoksen ääreen. Liikettä on ollut aina ja köliäkin tarvitaan.

Sari Aalto: Vaihtoehtopuolue – vihreän liikkeen tie puolueeksi. Into 2018.

Tweet