Voi Suvi minkä teit

29.3.2010

Jyrki Kasvi

Yleisradion talous on saatu lopulta tasapainoon. Henkilökuntaa on karsittu vuosien ajan kovalla kädellä, toimintaa on laajennettu ja toimintatapoja muutettu. Yle on viety internet-aikaan tavalla, josta kaupalliset kilpailijat vasta haaveilevat.

Kovasta uudistustahdista huolimatta toimitusjohtaja Mikael Jungner nautti henkilöstön laajaa luottamusta.

Ei ihme, että erinomaista työtä tehnyt toimitusjohtaja piti vaihtaa toiseen, ja Ylen rahoituksen turvaaminen lykättiin vaalien yli.

Me suomalaiset poliitikot emme yksinkertaisesti osaa kuvitella Yleisradiota, joka ei ole jonkin sortin kriisissä. Siksi se kriisi piti tehdä itse.

YLEn rahoittaminen perinteisellä televisiomaksulla ei ole yksinkertaisesti enää mahdollista. Televisio ei ole enää kuin osa yhä monipuolisemmaksi muuttuvaa sähköistä viestintää. Televisio-ohjelmiakin katsotaan yhä enemmän muilla laitteilla kuin tv-vastaanottimella. Radio- ja tv-lähetysten lisäksi internetistä on tullut osa Yleisradion julkista palvelua.

Kotitalouskohtaista televisiomaksua on moitittu myös epäoikeudenmukaiseksi: yksin asuva työtön maksaa yhtä paljon kuin suurituloinen nelihenkinen perhe.

Lisäksi maksun kerääminen ja lupavalvonta syövät merkittävän osan maksutuloista.

Yleisradion rahoituksen turvaamiseksi päädyttiin esittämään mediamaksua, joka olisi käytännössä ollut kaikkia kotitalouksia ja yrityksiä koskeva televisiomaksu, mutta ilman televisiota. Vähän niin kuin jokainen kustantaa veroillaan osansa rautateistä vaikka ei koskaan matkustaisi junalla.

Televisiomaksu tullaan todennäköisesti korvaamaan budjettirahoituksella, jolloin veroja korotetaan televisiomaksun tuoton verran ja rahat annetaan Yleisradiolle. Tällöin kustannukset jakautuvat oikeudenmukaisimmin, eikä maksun keräämiseen tarvita erillistä organisaatiota.

Riskinä on Ylen riippumattomuuden menetys. Uskaltaako Yle kritisoida hallitusta, joka päättää sen rahoituksesta?

Täydellistä tapaa turvata Yleisradion rahoitus ei ole. Sekä mediamaksulla että budjettirahoituksella on omat ongelmansa. Kaikkein huonoin vaihtoehto on kuitenkin olla tekemättä mitään. Mikäli rahoitusta ei turvata kestävällä tavalla, Yleisradion kehitys internet-ajan julkisen palvelun mediataloksi pysähtyy, ja Yle ajautuu supistusten kierteeseen.

Ensin Ylen on pakko leikata menonsa tulojen tasolle, vähentää kanavia ja internet-sisältöjä, mikä puolestaan vähentää kansalaisten haluja maksaa Ylen palveluista, mikä pakottaa supistamaan toimintaa entisestään.

Viestintäministeri Suvi Lindénin toiminnan seurauksena vastuu Yleisradion tulevaisuudesta siirtyy seuraavalle hallitukselle.

Ratkaisun lykkääntymisestä hyötyvät ainoastaan Yleisradion kaupalliset kilpailijat. Kuitenkin nimenomaan tässä mediakentän murrosvaiheessa tarvitaan vahvaa julkisen palvelun Yleisradiota, joka turvaa kansalaisten tiedon saannin ja mediapalvelut kaikissa tilanteissa.

Tweet