Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
11.12.2009
Lisää toimituksen kommentteja löydät täältä.
”Millä oikeudella kirkko oikein omii itselleen joulun kaltaisia kivoja perhejuhlia?” mietin lukiessani jälleen yhtä kirkon tiedotetta, jossa korostettiin joulun alkuperäistä sanomaa.
Kiukkuni on tietysti lievästi outoa, mutta ehkä sen takana on jotain.
Esimerkiksi joulu juontaa juurensa jo pakanuuden ajalta, joten alkuperäisyydestä voi olla montaa mieltä. Se ei kuitenkaan ollut kiukkuni pointti. Ehkä loukkaannuin, koska pidän joulusta, mutta en uskonnosta.
Minulle joulun syvin olemus on mukava yhdessäolo perheen ja ystävien kesken. Se on se alkuperäinen ja todellinen merkitys.
Uskonnon koen pikemminkin tämän yhdessäolon vastakohdaksi. Vaikka uskonto on yleensä yhteisöllistä, se myös rajaa ulkopuolelleen, pahimmillaan syrjii ja rikkoo.
Luultavasti ei-uskovana käsitän asian ihan väärin, mutta minusta uskonto on pelottava yli-inhimillinen idea. Jos kyse on maailman luojasta, lopullisesta totuudesta ja kuolemattoman sielun pelastuksesta, millään muuallahan ei ole mitään merkitystä.
Tai näin ainakin tuntuvat ajattelevan ne uskovat, jotka katkovat välinsä ei-uskoviin lähimmäisiinsä tai koettavat jatkuvasti käännyttää heitä.
Biologisina laumaeliöinä meillä on tarve läheisyyteen ja hyvään oloon. Joulu ja muut juhlat kunnioittavat näitä tarpeita. Voidaksemme siirtyä jouluoloon, tarvitsemme kulttuurisia symboleja ja tarinoita.
Sellaisiksi voivat käydä kristillisetkin kertomukset, kunhan – Herra nähköön – niille ei anneta mitään uskonnollista merkitystä.
Tweet