Thorsille tukea -seminaari

9.2.2010

Rosa Meriläinen

Jos pieni järjestö haluaa puuttua johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan, se järjestää kotikaupunkinsa kahvilaan tai kirjastoon keskustelutilaisuuteen. Jos joku hieman isompi järjestö haluaa puuttua johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan, se järjestää Helsinkiin seminaarin.

Jos joku taho, jolla on jo jonkin verran kertynyt rahaa ja valtaa, haluaa puuttua johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan, se järjestää kansainvälisen konferenssin.

On kohtuullisen helppoa spotata yhteiskunnallisia ongelmia, mutta varsin vaikeaa keksiä, minkälaisilla hallinnollisilla askeleilla ja millaisella konkreettisiksi lakipykäliksi ja rahavirroiksi muotoutuvilla poliittisilla prosesseilla ongelma ratkaistaisiin.

Vihreässä eduskuntaryhmässäkin oppositiotaipaleella saatettiin joku yhteiskunnallinen ongelma ratkaista sillä, että järjestettiin eduskunnan kansalaisinfoon asiaa käsittelevä tilaisuus.

Itse päätin olla järjestämättä seminaareja. Niihin saa kulumaan hirveästi aikaa ja tästä ajankulusta kumpuaa olo, että on ahkera ja yrittää parhaansa, mutta yleensä mikään asia ei oikeasti etene minnekään.

No, eivät kaikki tilaisuudet ole hukkaan heitettyjä. Kyllähän tuosta itämerikonferenssissakin kai jotain konkreettista ulostuloa on.

Konferenssit puolustavat paikkaansa myös siksi, että ne tarjoavat samoista asioista kiinnostuneille mahdollisuuden kohdata, vaihtaa ajatuksia ja elää toivossa, että kohtaamisesta syntyisi joku idea, jota edistää. Usein tuloksena on kuitenkin vain retorinen kehä.

Esimerkiksi teemaa ”naiset mukaan rauhanprosesseihin” on retorisella tasolla edistetty paljon. Joissakin asiaa käsitelleissä workshopeissa istuneena voin todeta, että jos joku oikeasti ammatikseen osaisi ottaa naiset mukaan rauhanprosesseihin, hänelle olisi konsulttina kansainvälisissä järjestöissä vain taivas avoinna.

YK:ssakin kuulemma on pulaa ideoista, varsinkin suurista näyttävistä ideoista. Jos joku keksii hyvän konferenssin aiheen, ei välttämättä olisi mikään mahdoton juttu saada sitä YK:n kautta toteen.

Tänään minulla on hyvin vähän ideoita. Lehtiä lukiessa heräsi vain halu puolustaa Astrid Thorsia. Miten yksin porvarit ovat jättäneet toverinsa tuuleen seisomaan! Vaatisi jonkin verran mielikuvitusta kehittää tästä aiheesta kansainvälinen konferenssi, mutta toki joku keskustelutilaisuus…

Ja ainahan voi tehdä sen, mitä nykyaikainen ihminen tekee havaitessaan vääryyden: päivittää Facebook-statuksensa: Rosa Meriläinen puolustaa Thorsin liberaalia ja humaania maahanmuuttopolitiikkaa.

Tweet